24.09.2014 01:27
Jäsenille
  Etusivu >> Ympäristöasiat >> Kalavesien hoito >> Uhanalaiset kalakannat Suomessa




Onkitukku
MyFly













 
 
 
 
 
 
 
UHANALAISET KALAKANNAT SUOMESSA

Pitkään uskottiin, etteivät kalat merestä pyytämällä lopu. Usein kuulee väitettävän myös, etteivät kalat järvistä kalastamalla lopu. Teollinen merikalastus on onnistunut romahduttamaan maailman suurimman turskakannan Pohjois-Amerikan koillisrannikolla ja monet sisävesikalatkin kärsivät liikakalastuksesta - joka selvyyden vuoksi määriteltäköön useimmiten kalakannan tuottavuuden kannalta liian voimakkaaksi kalastukseksi sukupuuttouhan sijaan. Yhdistettynä ihmistoiminnan muihin tuotoksiin, kuten patoihin, vesivoimaloihin, jokivesien perkauksiin uittoa varten ja yleiseen vesien likaantumiseen maa-, metsä- ja turvetalouden myötä, monet kalakannat ovat hävinneet ja jopa kokonaiset lajit ovat vaarantuneet vähintään osassa niiden levinneisyysaluetta. Tilanteen vakavuutta peittää se, että monia lajeja istutetaan niin paljon, että kapeakatseisen kalastajan silmin kalakanta voi hyvin.


Liian monen vaelluskalan kutuvaellus pysähtyy patorakenteeseen. Kuva: Juha Ojaharju

Uhanalaisiin kalalajeihin pätevät samat lainalaisuudet kuin muihinkin uhanalaisiin lajeihin. Lajin tai populaation säilymisen kannalta on merkitsevää se, kuinka monta keskenään sukua olematonta yksilöä populaatiossa on. Liian suuri sisäsiittoisuus vähentää populaation kykyä sopeutua ympäristön vaihteluun ja sen vuoksi usein sisäsiittoinen populaatio kuolee ennen pitkää sukupuuttoon. Perinnöllistä vaihtelua kuvaa selkeästi ns. tehollinen populaatiokoko, joka kuvaa sukua olemattomien lisääntyvien yksilöiden lukumäärää. Ottaen huomioon, että esimerkiksi kudulle nousevia Saimaan lohia saadaan emokaloiksi vuosittain vain n. 20-40 kpl, on Saimaan lohi huomattavasti huonommassa tilanteessa kuin saimaannorppa. Koska norppia ei tarhata metsästettäväksi, mutta istutettuja lohia riittää uimaan verkkoihin, on tilanteen vakavuus jäänyt useilta kalastajilta ymmärtämättä. Sama tilanne on valitettavasti myös useilla meritaimenen, eteläisen Suomen järvitaimenen sekä Saimaan nieriän kantojen kohdalla.


Järvilohi on Suomessa äärimmäisen uhanalainen. Kuva: Timo Hartikainen

12 kalalajia tai -muotoa luokiteltu uhanalaisiksi

Päivitetyssä Suomen eliölajien uhanalaisuusarviossa on luokiteltu uhanalaisiksi 12, silmälläpidettäviksi 6 ja puutteellisesti tunnetuiksi 10 kalalajia tai muotoa. Hävinneitä lajeja on kaksi ja elinvoimaisia 43. Kokonaan Suomesta ovat hävinneet sinisampi ja monni. Äärimmäisen uhanalaisia ovat järvilohi, Saimaan nieriä, meritaimen sekä harjuksen huonosti tunnetut, mutta edelleen harvalukuisina Perämeren ulkosaariston läheisyydessä tavattavat merikannat. Näistä lajeista järvilohi sekä Saimaan nieriä ovat käytännössä yksinomaan istutusten varassa ja ekologisesti kuolleet sukupuuttoon. Vain erittäin voimakkaat kalastusrajoitukset (kiellot) ja jokien avaaminen kutupaikoille voisi enää pelastaa nämä kannat. Toisaalta myös ilmastonmuutos näyttää olevan lisääntymiseensä kylmää ja hapekasta vettä vaativaa Saimaan nieriää vastaan.


Saimaan nieriä elää täysin laitosviljelyn ja istutusten varassa. Kuva: Jorma Piiroinen

Erittäin uhanalaisiksi määritellään vaellussiika, Etelä-Suomen sisävesitaimen sekä ankerias. Näitäkin lajeja pyydetään voimakkaasti istutusten varassa, mutta luonnossa lisääntyminen on monin paikoin liikakalastuksen ja patojen vuoksi olematonta tai lähes olematonta. Ankeriaan osalta tosin ei myöskään tunneta, onko meriympäristössä tapahtunut muutoksia, jotka vaarantavat normaalin kutukierron Sargassomeren kautta.

Vaarantuneiksi luetellaan Itämeren lohi, Jäämeren lohi, rantanuoliainen, planktonsiika sekä karisiika. Itämeren lohta ja planktonsiikaa istutetaan myös huomattavia määriä, joten tilanne on näennäisesti parempi kuin todellisuudessa. Lisäksi lohi-istutukset ovat viime vuosina kokeneet suuria ongelmia, koska liki 99 prosenttia istukkaista kuolee ennen nousemistaan kudulle ja suurin osa jo ennen tultuaan kalastetuksi. Syyt istutusten huonoon menestykseen voivat olla osin perintötekijöistä sekä taudeista (M74) riippuvia mutta suurimmaksi osaksi syitä huonoihin istutustuloksiin ei tunneta.

Silmälläpidettävä lajeja ovat toutain, järvisiika, nahkiainen, pohjoinen sisävesitaimen, Etelä-Suomen harjus sekä Lapin nieriä eli tuttavallisemmin rautu. Puutteellisesti tunnetaan nokkakala, seitsenruototokko, imukala, elaska, isosimppu, miekkasärki, teisti, piikkikampela, vaskikala sekä piikkisimppu. Koska näitä lajeja ei juuri kalasteta, on näiden lajien tulevaisuus riippuvainen lähinnä ympäristön- ja etenkin Itämeren tilasta.

Miekkasärki luokitellaan puutteellisesti tunnettaviin kalalajeihin
Miekkasärki luokitellaan puuttellisesti tunnettaviin kalalajeihin.  Kuva: Juha Ojaharju

Istutukset eivät ratkaise ongelmaa

Istutukset ovat lyhyellä aikavälillä eduksi tukemaan kalakantaa, mutta jos emokaloja ei saada enää satunnaisesti pyydetyksi kohdevesistöstä tai kutupaikalta, uhkaa istutuksia väistämättä istukkaiden sisäsiitostuminen ja viljelylaitoksissa tapahtuva valinta. Toisaalta luonnonravintolammikoissa kasvatettavat kalat, kuten kuha ja siika, ovat vähemmän alttiita laitosvalinnalle kuin täysin laitoksissa tuotettavat punalihaisten lohikalojen poikaset. Lähes kaikkien istutettavien lajien kohdalla elinkierron vaihe laitoksessa suosii nopeasti kasvavia yksilöitä, joiden kyky väistellä laitoksilta puuttuvia luonnollisia petoja on heikentynyt. Tilanne pahenee entisestään, jos poikastuotanto perustuu yksinomaan laitoksessa ylläpidettävään emokalaparveen. Tosin syitä istutusten huonoihin tuloksiin voi etsiä myös halvalla, nopeasti ja paljon -ajattelusta, ja syytä olisi kehittää ja hyödyntää RKTL:n kehittämiä ns. virikkeellisiä kasvatusmenetelmiä sekä stressiä vähentäviä istutustapoja.

Usein kalanpoikasia istutetaan vesiin, jotka eivät ole niiden alkuperäisiä asuinvesiä. Tämän vuoksi paikallisiin oloihin kehittyneet sopeutuneet häviävät ja kalakantojen kyky lisääntyä ja tuottaa kalastettavaa heikkenee pitkällä tähtäimellä. Olkoonkin, että ihminen on hyvin lyhytnäköinen ja kiinnostunut vain seuraavan kalareissun saaliista, tulisi asia kaikkien ymmärtää ja siihen pitkällä tähtäimellä puuttua. Vaikka monien lajien kohdalla pyydettävää riittää, on tilanne luonnonsuojelun ja luonnon monimuotoisuuden kannalta lohduton.

Vain luonnossa tapahtuva lisääntyminen voi mahdollistaa pitkäjänteisen, kestävän kalastuksen. Toisaalta lajit, kuten kirjolohi, aiheuttavat vähän vahinkoa vesissä, joissa ei alunperin ole luonnonvaraista taimenta. Myös yleisesti jatkossa tarvitaan selkeämpää vesien jakoa ?kaupallisiin? istutuskohteisiin sekä vesiin, joissa alkuperäisen kalakannan lisääntyminen ja elämä taataan kalastusrajoituksin ja pidättäytymällä istutuksista. Uhanalaista lajia kalastavan tulisi myös noudattaa korkeaa kalastusetiikkaa ja joko pidättäytyä kalastuksesta tai vähintään päästää emokalat varovasti takaisin. Ajat, joissa lukumääräisesti suurella taimenten tai nieriöiden saaliilla sopi kerskua, ovat väistämättä ohitse.

Lisää tietoa: http://www.rktl.fi/tiedotteet/meriharjus_jarvilohi_saimaan.html


Teksti: Anssi Vainikka (Itä-Suomen yliopisto/ Kala- ja ympäristötoimikunta)




 
Powered by WebUpdate