25.03.2017 11:57
Jäsenille
  Etusivu >> Kalastus >> Kala- ja ympäristötoimikunnalta >> Monimuotoinen taimen tarvitsee kalastajan vastuuta ja vesiympäristön kunnostustoimia selviytyäkseen














 
 
 
 
 
 
MONIMUOTOINEN TAIMEN TARVITSEE KALASTAJAN VASTUUTA JA VESIYMPÄRISTÖN KUNNOSTUSTOIMIA SELVIYTYÄKSEEN

Monimuotoinen taimen tarvitsee kalastajan vastuuta ja vesiympäristön kunnostustoimia selviytyäkseen

Anssi Vainikka
Suomen vapaa-ajankalastajienkeskusjärjestö, kala- ja ympäristötoimikunta
Kuvat: Anssi Vainikka


Taimen on vaelluskäyttäytymiseltään monimuotoinen laji
Taimen muodostaa sisävesissä eri tavoin vaeltavia kantoja: paikallisia, vaeltavia ja osittain vaeltavia. Jako vaellusmuotojen välillä on osittain perinnöllinen, ja osittain ympäristön säätelemä niin, että korkea kalatiheys tai heikko ravintotilanne saa taimenet hakemaan kasvumahdollisuuksia alavirran suunnalta, usein suuresta järvestä tai merestä asti.
Paikallisten ja vaeltavien taimenmuotojen esiintyminen ei ole toisiaan poissulkevaa: niin Rautalammin kuin Oulangan reittien vuolaistakin koskista tavataan vaellustaimenten lisäksi paikallisia taimenia. Eri muotojen sijaan olisikin luontevampaa puhua jatkumosta, jonka toisena ääripäänä on hidas kasvu, aikainen sukukypsyminen ja paikallinen elintapa, ja toisena ääripäänä nopea kasvu, myöhäinen sukukypsyminen ja vaeltava elintapa.

Paikallisen ja vaeltavan taimenen erottelu ulkomuodon perusteella on käytännössä usein mahdotonta. Ruskeahko yleisväri kertoo pitkästä oleskelusta joessa, ja kudulle nouseva vaellustaimen on aina kirkas eli hopean värinen. Tästä juontunee myös taimenen historiallinen nimitys loheksi. Toisaalta varsinkin tummavetisissä järvissä normaali väritys myös syönnösalueella voi olla melko tumma. Smolttikokoisten kalojen hopeoitumisen asteen ei ole kokeissa havaittu liittyvän vaellusaktiivisuuteen, joten pelkkä keväällä havaittu kirkas väritys ei välttämättä kerro kalan olevan järvi- tai merivaeltaja.



Taimenen alamittaa on nostettu useaan otteeseen
Sitä mukaa, kun taimenkannat ovat huvenneet, on taimenen alamittaa nostettu. 1983 kalastuslain määrittelemä 35 senttimetrin alamitta nostettiin 40 senttiin 1993, ja vuoden 2014 alusta voimaan tuli 67 leveysasteen (67º00 N) eteläpuolella 60 cm alamitta ja sen pohjoispuolella 50 cm. Meritaimenen alamitta nostettiin vuoden 2014 alusta 60 cm:in mutta paikalliselle taimenelle ei edelleenkään ole määritelty alamittaa, vaan sitä vastoin järjenvastainen 45 cm ylämitta umpivesiin vuoden 2016 alusta. Uuden kalastusasetuksen myötä istutustaimenen alamitta tiputettiin niin merellä kuin järvillä 50 senttiin 1.1.2016, ja samalla Kokkola-Kuhmo ?linjan eteläpuolella villi taimen rauhoitettiin kokonaan, joskin lounaisilla merialueilla villin taimenen kalastusta voidaan siirtymäsäännöksin vielä jatkaa vuoteen 2018 asti 60 cm alamittaa käyttäen. Huolimatta pyrkimyksestä luonnonlisääntymisen takaamiseen, sallii uusi laki edelleen 20% poikkeukset asetuksella määrättyihin alamittoihin, eli istutettua taimenta voidaan kalastaa poikkeusluvalla 40 cm mittaisena poikasena.

Istutetun taimenen alamitan tiputtaminen 50 senttiin tekee luonnonkantojen elvyttämisestä haastavaa ellei jopa mahdotonta. Kun verkoilla voidaan edelleen pyytää 50 cm ylittäviä taimenia, kuolevat verkkoihin samalla myös villit lajitoverit jo 1-3 vuotta ennen kutukypsyyden saavuttamista. Toisaalta vaikka alamittaisen kalan pitäminen on laitonta, ei asiaa valvota asiaan kuuluvalla tehokkuudella. Järvillä ristiriitoja aiheuttavat ennen muuta kalastuksen säätely muiden lajien kuten kuhan ja siian ehdoin. Jotta taimenen kalastukseen osaa suhtautua oikealla tavalla, tulee ymmärtää taimenta lajina.



Taimen pyrkii maksimoimaan kasvun ja jälkeläistuotannon syönnösvaelluksen avulla
Kalojen vaelluskäyttäytyminen määräytyy sen mukaan, miten kalan liikkeet vaikuttavat sen poikastuotantoon. Yleensä jokialueen ravintotilanne on rajallinen, ja taimen pyrkii parantamaan kasvumahdollisuuksia tekemällä syönnösvaelluksen järvelle tai merelle. Toisaalta voimakas kuolleisuus syönnösalueella tekee nopeasta kasvusta turhaa, ja eniten jälkeläisiä (joskin kokonaisuutena vähän) saavat taimenet, jotka jäävät koko elämäkseen jokeen. Onkin havaittu, että osa maailmalla tavattavissa taimen- ja lohikannoista on muuttunut voimakkaan syönnösalueen kalastuksen takia kokonaan joessa eläviksi. Myös Suomessa monen reittiveden kosken poikastuotanto on yksinomaan paikallisten taimenten varassa ja harvat nousukalat tapetaan kalastajien toimesta nopeasti viimeistään niiden noustua koskeen. Vaikka geenit eivät määrää vaelluskäyttäytymistä täydellisesti, on selvää, ettei vaeltavaa kannanosaa voida kalastaa sukupuuttoon, jos vaellustaipumus ja nopea kasvu halutaan säilyttää kalastettavan kannan ominaisuuksina. Toisaalta ilman taimenen kykyä sopeutua erilaisiin olosuhteisiin, koko laji olisi jo Suomesta hävinnyt.


Erot paikallisten ja vaeltavien taimenten sukukypsymisessä
Taimen on arvoton kannan jatkuvuudelle ilman jälkeläisiä. Purovesissä taimen alkaa lisääntyä saavutettuaan 25-40 cm pituuden. Suurissa reittivesissä, kuten Oulangan, Vuoksen, Rautalammin, Oulujärven ja Kuhmon reiteillä taimen suorittaa syönnösvaelluksen ja palaa kudulle vasta 1-3 kasvukauden jälkeen. Tyypillinen kudulle nouseva taimen suurissa reittivesissä ilman nykyisen kaltaista kalastusta olisi noin viisikiloinen ja 70-80 cm pituinen. Näin on edelleen Koutajoen vesistössä (Kuusamon suurjoissa), mutta kokonaan Suomessa sijaitsevien vesien osalta puhutaan vain muutamista ensimmäisen kutukerran kutijoista vuosittain. Vaikka kolmikiloinen kirkas taimen on monilla koskilla merkkitapaus, on tällainen kala biologisesti ajateltuna vasta nuorikko ja ensimmäistä kertaa kutuvaelluksella. Jotta taimenkannoilla olisi mahdollisuuksia luonnolliseen lisääntymiseen, tulisi yli 60 cm taimenia olla lisääntymiskoskissa juuri ennen syysrauhoitusta kymmeniä ja 70-80 cm taimenten tulisi muodostaa vähintään viidennes kaikesta taimensaaliista. Tämän tyyppistä saalisrakennetta ei moni edes pidä mahdollisena johtuen nykyisestä aivan liian voimakkaasta pieniin taimeniin kohdistuvasta kalastuksesta. Ajatellaan, että taimen ei kasva, vaikka todellisuudessa taimen kasvaisi, jos sen annettaisiin kasvaa.



Taimenen poikanen viettää useita vuosia joessa ennen smolttiutumista
Järviin ja meriin laskevien jokien koskien sorapohjilla sijaitsevasta kutupesästä kuoriutuva poikanen viettää 2-5 vuotta koskessa, kunnes 18-40 sentin pituisena smolttiutuu ja hakeutuu uimaan myötävirtaan maalis-toukokuussa. Munien kehitys vaatii onnistuakseen hapekasta vettä ja puhdasta sorapohjaa, joka koostuu pääasiassa karkeasta sorasta. Erotuksena sorasta hiekka tukkii kosken piilopaikat ja tukahduttaa tiiviydellään kehittyvän mädin.

Poikaset puolestaan vaativat selviytyäkseen suurehkoja alueita noin pään kokoista kiveä, jonka koloissa poikaset selviävät saalistukselta ja saavat riittävästi pohjaeläinravintoa. Usein koskikunnostusten jälkeenkään molemmat poikasvaiheen kriittiset vaatimukset eivät täyty, vaan koskista puuttuvat sopivat poikasalueet tai kutusoraikot ovat riittämättömiä tai peittyneet hiekkaan, hietaan, saveen, humukseen ja muuhun maalta tulevaan ainekseen. Kunnostusten jälkeen myös pohjaeläimille elintärkeän sammalpeitteen kehittyminen kestää vuosia, ellei vuosikymmeniä. Ilman riittäviä kutu- ja poikasalueita päällisin puolin luonnontilaisetkin kosket voivat olla taimenen poikastuotantoon soveltumattomia. Myös vedenlaadun tulee olla kunnossa. Taimen kestää suhteellisen hapanta vettä, mutta heikosti hapettomuutta ja liian korkeita lämpötiloja.

Ilmastonmuutos nostaa jokivesien kesälämpötiloja
Ilmastonmuutoksen myötä lämpenevät kesäsäät, kuivuus, pitenevät hellejaksot ja monen tekijän summana lisääntyvä vesien tummuminen tehokkaammin auringon valoenergiaa sitoviksi nostavat jokien kesäaikaisia lämpötiloja. Kroonisena jatkuessaan taimenelle tappava lämpötila on 27,2 °C, mutta lyhyitä aikoja taimen voi kestää jopa 29 °C lämpötilaa. Tosin taimen karkottuu useimmiten koskista koskien alapuolisiin monttuihin tai järvien syvänteisiin, kun lämpötila nousee yli taimenelle kriittisenä pidetyn 19,5 asteen. Taimen voi kasvaa lämpötilan ollessa 3,5 °C - 19,5 °C, ja maksimikasvu tapahtuu 13 °C lämpötilassa. Ahventen, särkien ja haukien vallatessa yli 20 asteiset kosket, ovat taimenen nollikkaat ja vanhemmatkin jokipoikaset ahtaalla. Ilmastonmuutos ja kesän 2014 kaltaiset hellejaksot asettavat Etelä-Suomen taimenkannat todellisen haasteen eteen, ja vaikeuksia kokevat myös Itä-Suomen humuspitoisten ja helposti lämpenevien vesien taimenet.



Vaikka taimenen ravinnonkäyttö on hyvin rajoittunutta yli 20 asteen lämpötiloissa, on niiden pyynti vapavälinein mahdollista. Kuitenkin taimenen pyynti veden lämpötilan ollessa yli 20 °C on vastuutonta, koska taimenen selviämistä vapauttamisesta ei voida taata. Pyyntistressi voi tappaa myös vapavälineistä karanneen taimenen, vaikkei kalastajan tarkoituksena ollut vapauttaakaan kalaa. Tämän takia ilmastonmuutos ja korkeat kesälämpötilat vähentävät lohikalojen kalastusmahdollisuuksia myös riippumatta kaloihin itseensä kohdistuvista vaikutuksista.



Järvillä taimen on eräänlainen ahmintakone
Järvellä syönnöstäessään taimen on varsinainen ahmintakone, joka häviää kasvunopeudessa vain järvilohelle. Aktiivisesti liikkuen ja etupäässä muikkua ja kuoretta syöden taimen kasvaa niin, että ensimmäisen vaelluskesän lopulla paino on noin kilon, seuraavana syksynä 2-3 kg ja kolmen kesän jälkeen n. 4-5 kg. Ilman saaliiksi jäämistä järvitaimen saavuttaa kaikissa Suomen vesistöissä vähintään 12 kg painon. Senteissä kasvua tulee esimerkiksi Oulujärven olosuhteissa 6-8 cm vuodessa, ja niin, että alamitan täyttävä yli 60 cm taimen on keskimäärin 6-vuotias. 80 cm rikkoutuu tyypillisesti 9-vuotiaana. 40-senttiseltä taimenelta kuluu tyypillisesti 2 vuotta 60 cm alamitan täyttämiseen ja 50-senttiseltä vain vuosi.

Pyyntikokoinen istutustaimen ei löydä koskialueilta ravintoa
Vaikka taimen kasvaa syönnösvaelluksella hurjaa vauhtia, ei sama kasvuvauhti toteudu joessa. Pyyntikokoisina istutettujen taimenten selviämistä seuranneissa tutkimuksissa on useimmiten todettu, että istutuskoskeen jääneet taimenet eivät ole kasvaneet, vaan ovat laihtuneet. Mitä suurempikokoisina pyyntikokoiset taimenet istutetaan, sitä epätodennäköisemmin ne oppivat syömään luonnonravintoa riittävän tehokkaasti kasvaakseen. Korkea lakisääteinen alamitta asettaakin haasteita istuta ja ongi -kohteille, koska alamittaiset istukkaat saavuttavat koskessa epätodennäköisesti pyyntikoon luontaisen kasvun kautta.
On muistettava, että taimen lähtee syönnösvaellukselle järvelle juuri sen vuoksi, ettei koskissa ole riittävästi ravintoa, vaikka vaellustaimenkin voi kuoreen kudun ja tiettyjen muiden pikkukalasesonkien aikaan nousta koskiin myös pikkukalan perässä. Koskissa useita vuosia viihtyvät istutuskalat voivat myös vääristää kalastajien käsityksen taimenen luontaisesta kasvusta, kun sama kala saadaan vuodesta toiseen kutakuinkin samankokoisena. Koskessa istutustaimen kasvaa parhaimmillaankin kuten paikallinen taimen eli hitaasti.

Taimen kutee joka toinen vuosi saavutettuaan kutukypsyyskoon
Ensimmäisen kerran järvitaimennaaras voi palata syntymäkoskeensa kudulle n. 55-65 cm pituisena ja 2-3 kilon painoisena. Ensimmäistä kertaa kuteva naaras laskee n. 2000 mätimunaa, joista luonnon olosuhteissa 5-6% kuoriutuu onnistuneesti (mätirasiaistutuksissa kuoriutumisprosentti voi olla yli 90%). Naaraan koon kasvaessa sekä mätimunien määrä että keskimääräinen koko kasvavat. Mitä suurempi mätimuna on, sitä paremmin siitä kuoriutuva poikanen kestää epäedullisia ympäristöolosuhteita.

Ensimmäisen kerran kutukoko vaihtelee yleensä vesistön koon mukaan niin, että mitä isommasta vesistöstä on kyse, sitä suurempia kutevat kalat keskimäärin ovat. Esimerkiksi Kuusamon suurijokiin nousee Venäjän Pääjärvestä jopa 70 cm mittaisia ensikutijoita. Kutua seuraa useimmiten välivuosi, jonka aikana taimen keskittyy kudusta toipumiseen ja kasvuun. Kudun jälkeisen talven taimenet viettävät tyypillisesti kutujoen suvannoissa, ja palaavat järvelle smolttien kanssa samaan aikaan touko-kesäkuun vaihteessa. Osa kuteneista taimenista voi palata syönnösalueelle myös pian kudun jälkeen etenkin, jos kutupaikka on lyhyt koskijakso järvien välissä.


Vaelluskäyttäytymisen takia taimenen kalastus on vaikeaa järjestää kestävästi
Vaeltavan taimenen elämään kuuluu kiinteästi siis sekä joki- että järvi- tai merivaihe. Tämä tekee kalastuksen säätelystä haastavaa. Vaikka taimen palaa kudulle syntymä- tai istutuspaikalle, eivät jokiin tehtävät istutukset takaa kalastusmahdollisuuksia joella, jos kaloja ei selviydy järvikalastukselta kudulle asti. Toisaalta suoraan järviin tehdyt smoltti-istutukset eivät koskaan voi tuottaa luonnossa lisääntyviä taimenia, koska kutu ei säännönmukaisesti onnistu järvissä eivätkä järviin istutetut taimenet osaa yleensä nousta kodittomina sopiviin jokiin. Pahimmillaan järvelle istutetut kalat harhailevat satunnaisiin kutujokiin ja risteytyvät näiden jokien omien kantojen kanssa hävittäen niiden arvokkaita alkuperäisiä ominaisuuksia tai vähintään heikentäen villien kantojen lisääntymistulosta.

Kaikkein ongelmallisin vaihe taimenen elinkierrossa liittyy sen järvisyönnösvaiheeseen. Tällöin taimen on hyvin aktiivinen liikkumaan ja jää sen takia enemmin tai myöhemmin verkkoon, vaikkei verkkoja olisi muiden, paikallisempien lajien mukaan suhteutettuna edes kovin paljon.  Jos verkkokalastuksessa käytetään alle 80 mm solmuvälisiä verkkoja, jää taimen säännönmukaisesti saaliiksi ennen kuin se on saanut yhtään jälkeläistä. Vasta yli 100 mm verkkoja käyttäen voitaisiin taata edes pienimuotoinen luonnollisen lisääntymisen mahdollisuus ilman kokonaiskalastuspaineen rajoittamista. Jos alamitta on alle kutukoon, ottaa myös uistelija taimenen saaliiksi ennen kuin se on saanut jälkeläisiä. Edes 60 cm alamitan täyttäminen ei takaa, että taimen olisi jo lisääntynyt. Jos saalismäärää ei voida muuten rajoittaa, vaeltavan taimenen alamitan pitäisi populaatiomallinnusten mukaan olla 70 cm kantojen jatkuvuuden turvaamiseksi.


Taimen on helppo kala pyytää
Kalamiesten itsetunnon harmistukseksi taimen on todellisuudessa myös helppo kala pyytää. Kun taimen ei ole koskaan ennen nähnyt uistinta, jää ensimmäinen, usein varsin hanakka kosketus vieheeseen yleensä myös viimeiseksi. Niukat uistelusaaliit kertovat eniten kalojen vähyydestä, eivät heikosta syönnistä. Koskivesillä ja tietyillä järvilläkin jatkuva kalastuspaine tekee taimenista varovaisempia; ainakin jos ensimmäinen viehekosketus ei koidu viimeiseksi vaan taimen saa mahdollisuuden oppia. Luonnontilaisissa vesissä kalastaessa paljastuu karu totuus: isokin taimen ottaa kalastajan kokeneisuuteen katsomatta monesti ensimmäiseen kilkuttimeen, joka sen eteen tuodaan. Vaikkakin rehellisyyden nimissä on todettava, että tiettyä vesihyönteistä juuri tämän lajin kuva mielessä syönnöstäessään taimen ei välttämättä kiinnostu vääränlaisista pyydöistä. Toisaalta kokemus kertoo, että tankkiautosta koskeen vapautettu pyyntikokoinen taimen on jopa helpompi pyytää kuin kirjolohi. Onko tässä osasyy siihen, miksi taimenistutusten vaihtamista kirjolohi-istutuksiin vastustetaan?

Alamitta ei yksin riitä
Biologisten lähtökohtien valossa, ilman muuta kalastuksen säätelyä taimenen alamitta tulisi olla 70 cm. Mikä tahansa kalakanta tarvitsee riittävän lukumäärän riittävän isokokoisia kutijoita, jotka huolehtivat kannan uusiutumisesta ja elinkelpoisena säilymisestä. Jos kalastuspainetta ei voida rajoittaa, täytyy saaliiksi ottaa vain yksilöitä, jotka ovat lisääntymistehtävänsä jo täyttäneet vähintään osittain.

Geneettisten tekijöiden valossa minkä tahansa eläinpopulaation tulisi koostua vähintään 200:a lisääntyvästä yksilöstä, jotta se voisi selvitä ongelmitta edes muutamia kymmeniä vuosia. Saimaannorpan metsästystä harvat kannattavat ja n. 200 yksilön susikantaakin suojellaan tiukasti. On kummallista, että vaellustaimenta, jonka useimmat luonnonkannat koostuvat alle 30:ä lisääntyvästä parista saadaan edelleen laillisesti kalastaa Kokkola-Kuhmo linjan pohjoispuolella. Esimerkiksi Koutajoen vesistön taimenta on Kuusamossa vuosittain kalastamassa yli 10 kertaa enemmän kalastajia kuin kaikissa Kuusamon joissa yhteensä on pyyntikokoisia taimenia. Nykyisen muotoista vapaata taimenen kalastusta ei voida tulevaisuudessa enää jatkaa, jolleivat kalastajat itse ymmärrä, miten harvinaisen kalan kanssa he ovat tekemisissä.

Taimenen arvo sisävesien lohena ansaitsee tulla palautetuksi
Ottaen huomioon vaellustaimenen nopean kasvun, on suuri sääli, että näin hieno kala, jota menneinä aikoina on myös loheksi kutsuttu, pyydetään yleensä käytännössä poikasena tai viimeistään teininä kesken parhaan kasvukauden. Vielä suurempi harmistus on se, että useiden kalamiesten mielissä taimen lisääntyy tankkiauton letkusta ja ruokalan voi ottaa jokaiselta reissulta. Vaellustaimen on luonnostaan harvinainen luonnonvara, ja vaatii sen mukaisen arvostuksen. Nykyisellään jokainen vaellustaimen on kannan ylläpitäjänä rahallisesti mitattuna tuhansien eurojen arvoinen.



Villin taimenen täysrauhoitukseen päädyttiin vastuuttoman kalastuksen takia
Villi taimen ei tarvitsisi täysrauhoitusta selviytyäkseen, jos kalastajat ottaisivat vastuuta sen elinolosuhteiden parantamisesta ja kuolleisuuden pitämiseksi kestävällä tasolla. Edes luonnollisissa olosuhteissa kaikki smoltteina järville lähtevät taimenet eivät palaa kutemaan, vaan tyypillisesti vain 5-10 % smolteista palaa kudulle. Myös täysin ilman istutuksia taimenista voidaan kalastaa osa, niin järvillä kuin koskilla, kunhan nykyiset palaajamäärät saadaan nousemaan 0,01 % - 1 %:sta merkittävästi ylemmäksi. Kutukala on kutukala myös vuosia ennen kutua. Jokainen verkkoon tai kolmihaaraiseen uistelijan koukkuun kuollut alamittainen taimen on pois kutukalojen joukosta. Vaikka usein ollaan valmiita vapauttamaan kudulle nouseva naarastaimen jokipyynnissä, on sama naaras yhtä arvokas, vaikka se tapettaisiin muutama kuukausi aiemmin vetouistelijan toimesta. Kudun onnistumiseksi tarvitaan myös koiraita naaraiden kanssa samassa suhteessa.

Istutuksiin liittyvät ongelmat

Useat kalastajat ovat tottuneet kalastamaan taimenta kuin Norjan lohta kalatiskistä. Tämä on ollut mahdollista laajamittaisten ja intensiivisten istutusten ansiosta. Istutukset eivät kuitenkaan valitettavasti tarjoa kestävää ratkaisua kalastuksen aiheuttamaan kestävyysvajeeseen. Kun jokaisella taimenella on luonnonolosuhteissa oma kotikoski, seuraa tästä myös se, että jokaisessa koskessa on oma, juuri tähän koskeen perinnöllisesti sopeutunut taimenkanta. Tällainen taimenkanta osaa kutea juuri oikeana ajankohtana ja poikasilla on jo perintötekijöissään, kuinka vältellä koskella luontaisesti esiintyviä petoja.

Kun istukkaat tulevat laitostuneista ja pahimmillaan vieraan vesistön kannoista, eivät ne niin sanotusti tiedä, miten luonnonvesissä tulisi toimia. Jatkossakin kantoja tukevia istutuksia tarvitaan, kunnes luonnonlisääntyminen saadaan kattavalle ja kestävälle tasolle, mutta poikaset tulisi tuottaa paikallisista kannoista ja mahdollisimman paljon villejä emokaloja hyödyntäen. Tosin tämäkään ei aina riitä, kun katsotaan esimerkiksi rasvaevättömien kutijoiden lukumäärää Kuusingin nousijoissa: edes villien kalojen jokipoikasina istutetut laitostaustaiset kalat eivät selviä takaisin kudulle. Tämän vuoksi myös viljelymenetelmiä on kehitettävä luonnonmukaisemmiksi ja kalojen luonnollisen geneettisen vaihtelun huomioivaksi.

Tätä ei tulisi nähdä ylimääräisenä kulueränä, vaan sijoituksena mahdollisimman laadukkaaseen kotoperäiseen taimeneen. Mitä paremmin istutukset tuottavat, sitä tyytyväisempiä myös kalastajat ovat ja sitä enemmän he ovat valmiimpia kalastusluvista maksamaan.

Taimen on sisävesien metso, ja yksi kala vuodessa kruunaa juhlan
Taimen tulisi lopulta nähdä samanlaisena vesien huippuriistana kuin metso on metsästäjien keskuudessa. Yksi saalismetso vuodessa kruunaa monen metsästyskauden ja samoin jo yksi useampikiloinen taimen vuodessa on saalis, josta on syytä iloita. Puhtaalla jakolaskulla Suomen taimenkantojen luonnollinen tuotanto ei riitä takaamaan edes yhtä ainutta ruokataimenta jokaista perhokalastajaa kohti puhumattakaan kaikista kalastuksen harrastajista.




Kyse on kalastajien asenteista. Voitaisiinko mallia ottaa metsästäjiltä niin, ettei metsästyskautta aloitettaisi jo kesäkuussa ja ammuttaisi metsonpoikasia lentokyvyttöminä rääpäleinä? 40 cm taimen on rääpäle, mutta kahden kasvuvuoden kuluttua jo kehuttavan kokoinen. Lisäksi aivan kuten metsot eivät missään olosuhteissa muodosta sellaisia parvia kuten sorsat tai sepelkyyhkyt, ei taimeniakaan edes hyvissä oloissa ole määrättömästi. Useiden jokien ja koskien osalta puhutaan enintään muutamista kymmenistä kutukaloista myös luonnollisissa olosuhteissa. Tämän vuoksi vastuuta tarvitaan. Tämän vuoksi myös istutusperustaiset ns. ruokakalakohteet on eriytettävä kohteista, joissa pyritään elvyttämään luonnon lisääntymistä.
Jollei kalastuksen usko vaikuttavan taimenkantoihin, on Suomessa erikoiskohteita, joissa saaliskalat säännönmukaisesti vapautetaan. Näihin kohteisiin tutustumalla voi havaita, että kala- ja saalismäärät ovat näillä kohteilla aivan toista luokkaa kuin perinteisillä korttikoskilla. Ilman pyydä- ja päästä -kalastuksen laajamittaista yleistymistä taimenkohteita ei voida tarjota suurille kalastajajoukoille, vaan taimenen kalastuksesta tulee pienen eliitin kallis harrastus. Vuonna 1496 julkaistun "Treatyse of Fysshynge wyth an Angle"-kirjan tekijän Juliana Bernersin varoitus kalakantojen ehtymisestä kalastusharrastuksen yleistymisen vuoksi ei siis ollut turha, mutta vastuullisella ja valikoivalla kalastuksella taimenkannat voidaan säästää.

Arvokalojen kannat on edesvastuuttoman luonnonvarojen hyödyntämisen ja pitkällisen vääristyneen kalastuksen säätelyn takia saatettu äärimmäisen uhanalaiseen tilaan. On tullut aika palauttaa taimenen arvo "lohena", tuona useampikiloisena kirkaskylkisenä järvien salamannopeana petona ja itseoikeutettuna koskien valtiaana. On tullut myös aika palauttaa hauen ja muiden valkolihaisten kalojen arvo ruokakaloina. Vedet jakavat viljaansa ilmaiseksi, hamaan tulevaisuuteen asti, kun sitä ei oteta enemmän kuin sitä kasvaa.



 
Powered by WebUpdate