25.04.2017 02:12
Jäsenille
  Etusivu >> Kalastus >> Kalastusmenetelmät ja välineet >> Sukelluskalastus >> Sukelluskalastaja Pekka Mäkiniemen matkassa.















 
 
 
 
 
 
SUKELLUSKALASTAJA PEKKA MÄKINIEMEN MATKASSA.

Pinnan alla on hauskempaa.
Sukelluskalastaja Pekka Mäkiniemen matkassa.


Teksti ja kuvat: Juha Ojaharju

Olemme ystäväni Pekka Mäkiniemen kanssa matkalla Vaasasta kohti Raippaluotoa. Pekka harrastaa sukelluskalastusta, ja tarkoituksenani on tutustua tähän minulle vielä outoon lajiin. Määränpäähän Raippaluodon ja Björkön saaret yhdistävälle sillalle saavuttuamme huomaamme, että siellä on jo useita muita kalastajia, ilmeisesti ahvenen pohjaonkijoita. Silta-aukon kohdalla olisi kyllä runsaasti kalaa, mutta ajatus pohjaonkijoiden siimojen ja koukkujen läheisyydessä sukeltamisesta ei tunnu kovin houkuttelevalta. Päätämme ajaa hieman eteenpäin ja sukeltaa läheisen luodon ympäristössä. Kaloja siellä ei ehkä ole niin paljon kuin silta-aukon läheisyydessä, mutta maisemat ovat todennäköisesti paljon hienommat.


Pekka Mäkiniemi suuntaa kohti syksyistä merta. Taustalla näkyy suurahvenistaan kuulu Revön selkä.

Jo pienestä tenavasta lähtien kaloja narranneelle Pekalla Ahdin valtakunta on aina ollut lähellä sydäntä. "Onkivapa vaihtui ala-asteella virveliin ja innokkaan luokanvalvojan opastuksella käytiin keväisin seuraamassa kalojen kutunousuja ja syksyisin haukia virvelöimässä. Kalastusinnostus ei laantunut ja tie vei vuonna 2000 Paraisten kalatalousoppilaitoksen peruslinjalle ja myöhemmin Iktyonomiksi asti. Kouluaikana sitten suoritin hyvien ystävieni kanssa laitesukelluskurssin Saaristomeren sukeltajien mainiolla opastuksella. Painottomuus ja täysin toisenlainen maailma tekivät syvän vaikutuksen. Sukelluksien aikana oli helppo unohtaa arjen murheet eikä tilaa muille ajatuksille ollut. Oma hengitys ja kaukana ajavan moottoriveneen ääni rikkoivat aika-ajoin muuten niin hiljaisen olotilan. Hyvin nopeasti happipullot kuitenkin vaihtuivat omiin keuhkoihin ja jäykähkö laitesukelluspuku ja laitteet saivat väistyä mukavamman vapaasukelluspuvun tieltä. Saaristomeren sukeltajilla oli jo tuolloin aktiivinen ja hyvin innokas sukelluskalastus ryhmä. Pikkuhiljaa hankin sukelluskalastukseen paremmin soveltuvia varusteita ja uppouduin entistä syvemmälle harppuunakalastajien kiinnostavaan maailmaan."


Kalojen etsittäessä tulee olla valppaana


Kalaa on tullut alusta lähtien

"Onkivapa vaihtui ala-asteella virveliin ja innokkaan luokanvalvojan opastuksella käytiin keväisin seuraamassa kalojen kutunousuja ja syksyisin haukia virvelöimässä. Kalastusinnostus ei laantunut ja tie vei vuonna 2000 Paraisten kalatalousoppilaitoksen peruslinjalle ja myöhemmin Iktyonomiksi asti. Kouluaikana sitten suoritin hyvien ystävieni kanssa laitesukelluskurssin Saaristomeren sukeltajien mainiolla opastuksella. Painottomuus ja täysin toisenlainen maailma tekivät syvän vaikutuksen. Sukelluksien aikana oli helppo unohtaa arjen murheet eikä tilaa muille ajatuksille ollut. Oma hengitys ja kaukana ajavan moottoriveneen ääni rikkoivat aika-ajoin muuten niin hiljaisen olotilan. Hyvin nopeasti happipullot kuitenkin vaihtuivat omiin keuhkoihin ja jäykähkö laitesukelluspuku ja laitteet saivat väistyä mukavamman vapaasukelluspuvun tieltä. Saaristomeren sukeltajilla oli jo tuolloin aktiivinen ja hyvin innokas sukelluskalastus ryhmä. Pikkuhiljaa hankin sukelluskalastukseen paremmin soveltuvia varusteita ja uppouduin entistä syvemmälle harppuunakalastajien kiinnostavaan maailmaan." Kertoilee Pekka harrastuksensa alkumetreistä.

Veteen vaan
Keli on matkalla muuttunut kesäisen aurinkoisesta syksyisen synkäksi ja pilviseksi, tuulikin on selvästi yltynyt. Syyskuun puoliväli on jo ohitettu, ja ilmakin alkaa olla sen mukainen. Vesi olisi todennäköisesti jo melko viileää. Pekka hieman epäileekin, että uskaltaisinko mennä veteen puolipitkällä, alun perin surffaukseen, tarkoitetulla märkäpuvullani. Itsellään hänellä on 5 mm paksuinen hupullinen märkäpuku täydennettynä neopreenisillä sukilla ja hanskoilla. Mukanaan hänellä ovat myös muut sukelluskalastuksessa tarvittavat välineet kuten maski, snorkkeli, räpylät, veitsi, painovyö sekä tietenkin harppuuna. Lisäksi Pekalla on kädessään vapaasukelluskello josta näkee mm. sukelluksissa vietetyn ajan ja päivän aikana kertyneiden sukellusten määrän. Perässä seuraa vaijerilla vyötäisille kiinnitetty pieni turvapoiju joka kertoo muille sukeltajan sijainnin. Paineilmalaitteita ei Pekan mukaan sukelluskalastuksessa käytetä. Se ei olisi reilun pelin mukaista. Harppuunoita on kahdentyyppisi; Paineilmalla ja kumilangoilla virittyviä. Pekka käyttää perinteistä kumeilla viritettävää mallia, jonka hän kertoo olevan tehokkaampi. Käytettävä nuoli on teräsvalmisteinen, yksikärkinen ja sen päässä on väkänen. Useampikärkisten nuolten käyttö on kilpailuissa kielletty. "Kaloja tähdätään selkärankaan tai päähän. Yleensä ne kuolevat heti. Jos kala ei kuole osumaan, se verestetään viipymättä" kertoilee Pekka. "Kilpailuissa pyritään tietysti saamaan paljon kalaa, mutta harjoitellessa usein vain katsellaan ja tähtäillään kaloja"


Suomen viileisiin vesiin tule varustautua kunnolla

Kun olen vihdoin saanut varusteeni puettua, on Pekka jo ehtinyt veteen. Tiedustellessani veden lämpötilaa, saan vastaukseksi vain että: "Niin kylmää etten viitsi vielä kertoa. Tuu jo veteen sieltä" Ja viileältä se kyllä tuntuukin. Snorklailemme aluksi hieman syvemmälle päin. Näkyvyys ei ole mikään paras mahdollinen, ehkä noin kolme metriä. Se on kuitenkin hyvä siihen nähden, että olemme sisäselällä. Ulkomeren puolella näkyvyys olisi ollut varmaan selvästi parempi.

Teemme useita sukelluksia, mutta kaloja ei näy. Se ei kuitenkaan yhtään haitta sillä vedenalaiset maisemat ovat aivan mahtavat. Pinnalla ollessani meri vello ja sade vihmoo, mutta pinnan alla on aivan hiljaista ja rauhallista. Aikamme kaloja etsittyämme ja vedenalaisia näkymiä tutkittuamme kysäisen Pekalta veden lämpötilaa. "Ai niin, se on niinkin lämmintä kuin 13 celsiusta." Olemme olleet vedessä jo melkein tunnin ja vaikka en tunne itseäni vielä kovin viluiseksi, päätän kuitenkin että on parasta nousta pois vedestä. Pekka päättää vielä jäädä vähäksi aikaa kaloja etsimään.

Rantakalliolla lämpimiä vaatteita pukiessani huomaan, että ruumiinlämpöni on ehtinyt jo jonkin verran laskea. Aika oli kulkenut huomaamattoman nopeasti jännittäviä vedenalaisia näkymiä tutkiessa. Kuivat vaatteet ja pieni kävely kuitenkin lämmittävät nopeasti. Pian Pekkakin nousee merestä päivän saalis mukanaan; Kourallinen uistimia.

Kovaa harjoittelua
Paluumatkalla Vaasaan Pekka kertoilee vielä hieman harjoittelemisesta. "Kesäisin kilpailuissa uintimatkaa saattaa kertyä useampi kilometri ja sukelluksiakin yli 150. Toistuvat pitkät sukellukset ja välillä syvätkin sellaiset väsyttävät kovimmankin kilpailijan. Hyvä kunto on tuolloin tarpeen ja talven ponnistelut palkitaan jos palkitaan. Kesäisin en juuri harjoittele. Kalastusretkien aikana uintimatkaa kertyy monesti aivan riittävästi ja vedessäolotuntejakin reilusti. Vedenalaista luontoa tarkkaillen aika kuluu nopeasti ja kuntokin kasvaa siinä sivussa. Kun syksyllä ja talviaikaan vesien jo jäähdyttyä mieli tekee yhä veteen, suuntaan useimmiten uimahallille. Pari-kolme kertaa viikossa hallilla on ihan sopiva määrä. Altaassa uin, sukellan pituutta, makoilen pohjassa henkeä pidättäen ja haaveillen suurista kaloista" Varsin monipuolinen ja kova laji on siis kyseessä.

Mutta kuinkas niitä suuria kaloja sitten saadaan? "Saalista saadakseen sukelluskalastajan kannattaa tuntea hieman kalojen käyttäytymistä ja elintapoja. Eri vuodenaikoina kalojen oleskelupaikat saattavat vaihdella hyvinkin paljon. Veden lämpötilojen ja näkösyvyyden vaihtelut, virtaukset ja monet muut luonnonilmiöt liikuttavat kaloja ja siten myös kalastajia."


Osa päivän saaliista


Turvallisuus on tärkeää

Perussääntönä on se, että yksin ei ikinä sukelleta. Mutta sukelluskalastauksessa on varmaan jotain erityisasioita joita tulee ottaa huomioon. "Paikallistuntemus, vene ja merikortti ovat hyvä yhdistelmä ja apu vesillä liikuttaessa, Mutta ilmankin pärjää. Turvallisuus on tosiaan tässä lajissa asia josta ei kannata tinkiä. Kalastaja snorkkeliputkineen muistuttaa kovasti luodolla uivaa hyljettä tai kaislikossa räpiköivää sorsaa. Näkyvä poiju tai lautta on ehdoton eikä siitä pidä tinkiä. Maltti, kärsivällisyys, pitkäjänteisyys" painottaa Pekka

Paluumatkalla Vaasaan ajatukset palaavat vedenalaiseen maailmaan. Päätän hankkia kevääseen mennessä kunnollisen, mittojen mukaan tehdyn märkäpuvun.

 



 
Powered by WebUpdate