|
29.4.2010
HAUKI ISKEE KUDUN JÄLKEEN
Hauen kutu käynnistyy Etelä-Suomen sisävesillä huhti-toukokuun vaihteessa. Lajin levinneisyysalue kattaa koko Suomen. Kutuaika vaihtelee eri puolilla maata ajoittuen pääosin toukokuuhun. Karuimmat haukivedet sijaitsevat Käsivarressa tunturialueella noin 600 metrin korkeudella merenpinnasta. Tunturijärvien hauet kutevat jäiden lähdön aikaan kesäkuussa.
Kutupaikkoina hauet suosivat matalia kasvillisuuden peittämiä ranta- ja tulva-alueita. Meressä ja suurissa järvissä ne hakeutuvat kutemaan keväällä nopeasti lämpeneviin lahtivesiin. Kudun jälkeen hauet ovat nälkäisiä ja iskevät hyvin vieheisiin. Ajankohdan parhaita kalastuspaikkoja ovat kutualueiden lähivedet, joista hauet tavoittaa noin viikon ajan kudun jälkeen.
Hauki on ahne petokala ja syö jo poikasena itsensä kokoisia kaloja. Kannibaalille kelpaa ravinnoksi myös omat lajikumppanit. Vieheeksi keväthauelle valitaan kookkaita uistimia tai perhoja. Ottipaikkojen mataliin vesiin soveltuvat pinnan lähellä uivat vaappumallit, kevyet lusikkauistimet, jerkit ja perhot.
Virallisen ennätyskalarekisterin mukaan 2000-luvun suurin vieheellä saatu hauki painoi 17,8 kiloa. Kala pyydystettiin 11. huhtikuuta 2009 Hartolan Tainionvirrasta. Enimmäkseen vapakalastajien vieheisiin tarttuu alle kahden kilon painoisia haukia. Kaikista suurin Suomesta 2000-luvulla pyydetty hauki on saatu verkolla Iin kunnan Oijärvestä 19. toukokuuta 2009. Suurhauki painoi 18,8 kiloa.
Hauen vapakalastukseen tarvitaan kalastusluvaksi vaihtoehtoisesti läänikohtainen viehekalastusmaksu tai kalastusoikeuden haltijan lupa. Vaikka läänit on lakkautettu, viehelupajärjestelmä noudattaa edelleen vanhoja läänirajoja. Tämän lisäksi kalastajan tulee maksaa valtiolle veroluonteinen kalastuksenhoitomaksu. Läänikohtaisen viehekalastusmaksun ja kalastuksenhoitomaksun voi suorittaa maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilla www.mmm.fi. Lupia myyvät myös postit, R-kioskit ja ministeriön valtuuttamat asiamiehet. Maksut voi suorittaa kalenterivuoden tai 7 vuorokauden ajanjaksoille. Alle 18-vuotiaat ja 65 vuotta täyttäneet ovat oikeutettuja kalastamaan yhdellä vavalla ja vieheellä ilman mainittuja lupia erityiskohteita, lohi- ja siikapitoisia virtavesiä, sekä rauhoitusalueita lukuun ottamatta.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry (SVK) on kaikkien järjestäytyneiden vapaa-ajankalastajien yhteinen järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 600 seurassa toimii yhteensä noin 50 000 kalastuksen harrastajaa.
Lisätietoja: SVK, kalatalouskonsulentti Petter Nissén, +358 (0)500 440 923 SVK, tiedottaja Jaana Vetikko, +358 (0)50 525 7806
Laaja tietopankki kalastuksesta, kalastusluvista ja ennätyskalarekisteri Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön verkkosivuilla www.vapaa-ajankalastaja.fi.
|