 |
Vieheet vesiin
Kevät ja kesä ovat kylvön ja kasvun aikaa. Kalavesillä ne ovat talvella luotujen suunnitelmien toteuttamista. Voimme heittää vieheet veteen ja kokea uusia elämyksiä. Nauttikaa vesien antimista tai vain luonnossa liikkumisen rauhasta. Vähempiarvoisten kalojen pyynti tarjoaa samat onnistumisen riemut ja samalla tulee hoidettua kalavettä. SVK elää myös kevättä, jossa on muokattava järjestön sarkaa. Viime syksynä saimme voimaan uudet säännöt ja hallintomallin. Nyt on kasvun aika. On mietittävä, millaisia uusia seura- ja jäsenyysmuotoja tarvitsemme. Mikä saa nuoret innostumaan seuratoiminnasta, yhdessä mukavia asioita tekemään? Onko nykymuotoinen seuratoiminta tullut nuorison silmissä tiensä päähän? Kaverin kanssa kalaan -tapahtumissa olemme tavoittaneet paljon lapsia. Miten he näkyvät jäsenistössä ja toiminnassamme? Myös kilpailutoimintamme vaatii uudistumista. Miten saamme kilpailuista mediaseksikkäitä suurtapahtumia, joista näemme uutispätkiä televisiosta? Ratkaistavia kysymyksiä on paljon. Tärkeää on, että järjestömme kasvaa ja sen painoarvo yhteiskunnassa lisääntyy. Valmisteilla oleva kalastuslain uudistus on suuri haaste, jossa päätetään pitkälle harrastukseemme vaikuttavista ratkaisuista. Lakiasioita on käsitelty lehden artikkeleissa enkä niihin puutu. Muistutan, että tulevaisuutta ei tehdä ennustamalla, vaan tämän päivän päätöksillä ja niissä meidän pitää olla mukana. Hallitus on saanut tehtäväkseen käynnistää jäsenhankintakampanjan. Tehtävä on haasteellinen. Kyse on tuotteemme myymisestä, mutta onko se kilpailukykyinen kiristyvillä markkinoilla? Pitääkö seurojen ajan hengen mukaisesti erikoistua enemmän? Vai onko aluksi tunnustettava, etteivät ihmiset enää ole kiinnostuneita tai heillä ei ole aikaa seuratoimintaan. Mielestäni meidän on löydettävä jäsenyyden muoto, joka ei velvoita talkoohenkiseen toimintaan, vaan tuo henkilöt tiedotuksemme piiriin. Tätä kautta he voivat myös kiinnostua seuratoiminnasta. Uskon vahvasti, että haasteet ovat ratkaistavissa. Ne vaativat vain yhteisiä ponnistuksia.
Toivotan kaikille mukavaa kalastuskesää. Luvat kunnossa on kevyt kalastaa!
Jouko Ojanperä, SVK:n hallituksen pj
|