Toutain

Toutain

Leuciscus aspius

Toutain on maassamme elävistä särkikaloista petomaisin. Se syö mielellään kalaa ja siksi toutainta saadaan usein heittokalastamalla ja vetouistelemalla. Toutaimelle kannattaa tarjota solakanmallista, n 8 cm pituista viehettä. Myös toutaimen perhokalastus on nykyään hyvin suosittua. Perhojen ja uistinten lisäksi toutainta voi kalastaa täkyonkimalla, vaikkapa salakkasyötillä.

Toutain

Tämä viisikiloinen toutain lähti pikaisen valokuvauksen jälkeen takaisin kasvamaan. Kuva: Juha Ojaharju.

Tuntomerkit
Toutaimella on suuri hampaaton suu. Sen leukapielet ulottuvat aina silmän takareunan tasolle asti. Silmät ovat pienet ja väriltään vaaleankeltaiset. Kyljet ovat särkikaloille tyypillisesti hopeanhohtoiset. Kylkiviivalla on 65-75 suomua.

Ravinto
Poikasena toutain syö monien muiden kalojen tapaan erilaisia selkärangattomia eläimiä. Koon kasvaessa kalat muuttuvat toutainten tärkeimmäksi ravintokohteeksi, mutta myös veden pintakalvolta löytyvät hyönteiset kelpaavat niille mainiosti. Koska toutaimella ei ole mahalaukkua, valikoi se saaliikseen pääosin pieniä, alle kahdeksan sentin pituisia kaloja. Suosikkeina ruokalistalla ovat ainakin salakka, kuore ja särki.

Levinneisyys ja elinympäristö
Toutaimen levinneisyysalueeksi mainitaan Elbe-joen ja Araljärven välinen alue. Suomessa toutainta on alun perin tavattu Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöalueilla, sekä jonkin verran kyseisten jokien edustalla merialueella. Vesistörakentamisen takia maamme toutainkannat taantuivat voimakkaasti 1960-70 luvuilla ja toutain hävisi monelta alkuperäiseltä esiintymisalueeltaan. Istutusten ja vesistökunnostusten myötä toutainkantoja on saatu elvytettyä ja toutaimen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hieman valoisammalta.
Toutain viihtyy suurissa puhdasvetisissä järvissä ja joissa sekä virtaavissa vuolteissa. Ennen kutua toutaimet siirtyvät jokiin. Kutu tapahtuu koskipaikoissa 1-2 metrin syvyydessä.

Kasvu
Toutaimet kasvavat ensimmäisenä vuotenaan keskimäärin 8-9 sentin pituisiksi. Viisivuotiaina pituutta on kertynyt jo 40 senttiä. Noin 15-16-vuotiaina ne ovat kasvaneet 80 sentin pituisiksi ja 5-6 kilon painoisiksi. Toutaimen SE-paino on tällä hetkellä 7,31 kiloa. Kyseinen kala nousi Lohjanjärvestä vuonna 2016.