Jigaus

Jigioppia - Aloittelijoille, harrastajille ja kokeneemmille

Jigaus

Jigikalastus on yksi heittokalastuksen muoto. Jigit ovat pehmeitä ja eloisastivedessä liikkuvia kumivieheitä, jotka pujotetaan koukkuun. Jigi voi ulkomuodollaan matkia pientä kalaa, toukkaa tai vaikkapa rapua. Jigillä kalastaessa pyritään siiman päässä olevaa jigiä uittamaan esikuvansa tavoin.

Tavallisimpia jigikalastajan saaliskaloja ovat petokalat kuten ahven, kuha ja hauki.

Painon avulla jigi saadaan uppoamaan halutulla nopeudella. Paino voi olla joko kiinteästi koukussa tai erikseen siimaan kiinnitettynä. Painon kiinnitystapa riippuu käytettävästä jigaustyylistä.
Jigausta voi nimittäin tavallisen perusjigauksen lisäksi harrastaa myös monella muulla eri tavalla, vaikkapa dropshottaamalla, Ned-rigillä tai Carolina-rigillä kalastamalla.

Sopiva kelan ja vavan koko riippuu kohdelajista ja jigien koosta. Tavallisessa ahvenen jigauksessa voi käyttää esimerkiksi 2000-luokan avokelaa ja 10-20 g luokituksen vapaa, jonka pituus voi olla 210- 240 cm. Pääsiimaksi kannattaa valita monikuitusiima, jonka paksuus voi olla välillä 0,12 -0,14 mm. Pääsiiman jatkoksi sidotaan 0,20 – 0,40 mm paksuinen fluorocarbon -peruke. Se vähentää siimasotkuja ja kestää erilaiset kolhut kuitusiimaa paremmin.

Isompia kaloja, kuten kuhaa tai haukea jigatessa valitaan astetta – paria isompi kela, jäykempi vapa ja paksumpi siima. Haukea jigatessa tulee aina käyttää hauen hampaat kestävää peruketta.

Jigaus

Lue lisää jigauksesta