Onginnan Suomen mestaruudet ratkotaan Uljuan altaalla

Onginnan Suomen mestaruudet ratkotaan Uljuan altaalla

Monena vuonna on onginnan Suomen mestaruuksista kilpailtu Saimaan kanavalla, mutta nyt kisa järjestetään Uljuan altaalla. Kuva: Jaana Vetikko.

Onginnan Suomen mestaruudet ratkotaan Uljuan altaalla, 8.8.2017

Onginnan Suomen mestaruuksista kisataan lauantaina 12.8. Uljuan altaalla, Pohjois-Pohjanmaalla. Totutusta poiketen, kaikki halukkaat eivät pääse apajille tänä vuonna. Onkipaikkojen niukkuudesta johtuen joutuu jokainen onkija osallistumaan karsintakisaan oman vapaa-ajankalastajapiirinsä alueella. Uljuan altaalla nähdään jatkoon päässeet. Kisaan odotetaan reilua 500 onkijaa.

SM-ongessa otetaan henkilökohtaisella tasolla mittaa seitsemässä eri sarjassa. Lisäksi kilpaillaan seitsemässä joukkuesarjassa. Kilpailu on avoin kaikille Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön jäsenseurojen jäsenille. Kilpailuaika on klo 10-14, paitsi nuorten alle 12-vuotiaiden sarjassa kisa päättyy klo 13.

Kilpailunjohtaja Juha Syvärisen mukaan allas on kalastoltaan erinomainen. Särjet, lahnat ja salakat ovat isokokoisia ja kookkaat ahvenet voivat yllättää onkijan positiivisesti. Allas tunnetaan ehkä parhaiten suurmadepaikkana, Suomen ennätysmade (8,040 kg) pilkittiin Uljuasta vuonna 2008. Made haukkaa kuitenkin harvemmin kesäonkijan koukkua kitaansa. Paikka tarjoaa SM-onkeen osallistuville varmasti sekä haasteita että mahdollisuuksia. Kilpailukeskus sijaitsee Siikalatvassa (Pulkkilassa). Opastus kilpailukeskukseen alkaa E75 tieltä (4-tie) Siikalatvan (Pulkkilan) keskustasta 9 kilometriä pohjoiseen Pihkalan tienhaarasta.

Kilpailun järjestävät yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.

Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan tätä kesäonginnan suuratapahtumaa.

Lisätietoja:
SM-ongen kilpailunjohtaja Juha Syvärinen, p. 050 404 2840
SVK:n kalatalousasiantuntija Marcus Wikström p. 045 110 2126

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 525 seurassa toimii yhteensä noin 40 000 kalastuksen harrastajaa.