SM-TIETOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT, päivitetty 01.02.2018

Vapaa-ajankalastajien SM-tietokilpailuilla pyritään lisäämään jäsenistön mielenkiintoa harrastuskalastajalle tärkeän tiedon hankintaan. SM-tietokilpailut ovat osa Keskusjärjestön jäsenistölle tapahtuvasta valistustoiminnasta.

1. JÄRJESTÄMISOIKEUS
Suomen Vapaa-ajankalastajien SM-tietokilpailu järjestetään keskusjärjestön toimesta. Jokaisella vapaa-ajankalastajapiirillä on oikeus lähettää kaksi nuorten joukkuetta ja kaksi yleisen sarjan joukkuetta kyseiseen loppukilpailuun.
Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön jäsenseuroihin kuuluvat henkilöt. Lisäksi keskusjärjestöllä on oikeus kutsua kaksi ns. ulkopuolista joukkuetta, jotka voivat muodostua esim. kala-alan toimijoista, viranomaisista julkisuuden henkilöistä, tai muista järjestön sopiviksi katsomista henkilöistä.

A) Piirien mahdolliset karsintakisat järjestetään niihin ilmoittautuneiden joukkueiden kesken. Järjestelyistä vastaa kukin piiri itsenäisesti. Järjestäjät tekevät myös kilpailutehtävät.

B) SM-tietokilpailuun osallistumista rajoitetaan seuraavasti:
Nuorten sarja: jokaisen piirin kaksi (2) parasta joukkuetta pääsee SM-tietokilpailuun.
Yleinen sarja: jokaisen piirin kaksi (2) parasta joukkuetta pääsee SM-tietokilpailuun.
Kutsuttujen sarja: SVK:lla on oikeus kutsua kaksi (2) ulkopuolista joukkuetta SM-tietokilpailuun.
Loppukilpailujärjestelyistä vastaa Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.

2. JOUKKUEIDEN KOKOONPANO
Aikuisten sarjassa kilpailujoukkueen muodostaa kolme (3) henkilöjäsentä. Nuorten joukkueen muodostaa kolme (3) alle 18-vuotiasta nuorisojäsentä. Joukkueet voivat koostua samojen tai eri jäsenseurojen henkilöjäsenistä ja/tai nk. suorajäsenistä.
Karsinnan jälkeen voi seura muuttaa joukkueen kokoonpanoa yhdellä (1) jäsenellä.

3. KILPAILUJEN AJANKOHTA
SM-tietokilpailun ajan ja paikan määrää SVK.

4. KILPAILUTEHTÄVÄT
Kilpailutehtävien tulee olla mahdollisimman yksiselitteisiä ja selväpiirteisiä. Ne saavat kosketella vapaa-ajankalastajan tarpeellisia aihepiirejä, kuten kalastuslainsäädäntöä, veneilyä, ulkoilua, vesiä ja vesistöjä, kalastusta, kalabiologiaa, välineitä, luonnon- ja ympäristönsuojelua, jokamiesoikeuksia ja -velvollisuuksia, järjestötoimintaa jne.
Kilpailutehtävien laadintaa varten tulee järjestäjien asettaa puolueeton työryhmä tai valita henkilö, joka jättää tehtävät vastauksineen suljetussa kuoressa kilpailun päätuomarille. Keskusjärjestön toimesta laaditaan tehtävät SM-tietokilpailua varten.

5. TIETOKILPAILUN KULKU
Tietokilpailun sujumiselle on ratkaisevaa yksiselitteiset kysymykset tai tehtävät, hyvä juontaja, tarkka tuloskirjanpito ja nopea vastauspapereiden käsittely.
Kilpailupaikaksi sopiva tila on juhla- tai ravintolasali, mihin kilpailujoukkueet voidaan sijoittaa toisistaan erilleen. Yleisöä tulee mahtua paikalle seuraamaan kilpailun kulkua.
Kilpailutehtävät jaetaan kirjallisena (tehtävä peitettynä) jokaiselle kilpailijalle. Juontaja esittää ko. tehtävän suullisesti ja ilmoittaa ajan, jonka kuluessa tehtävään on vastattava, sekä tehtävästä saatavissa oleva pistemäärä. Vastausajan aikana kilpailijat saavat tutustua kirjallisesti jaettuun tehtävään. Jokainen joukkue tai henkilö vastaa kirjallisesti. Juontajan ilmoitettua oikean vastauksen, pisteet kirjataan tulostaululle tai lomakkeeseen. Piirien tietokilpailussa kilpailutehtäviä voi olla 8-15 riippuen osanottajien määrästä. Ennen kilpailun alkua ilmoitetaan, montako tehtävää tullaan esittämään. SM-tietokilpailussa esitetään kolmetoista (5+3+5) tehtävää, joista kolme (3) on nk. henkilökohtaista tehtävää, yksi kullekin joukkueen jäsenelle.
Tietokilpailujen kulun sujuvuus edellyttää ainakin seuraavia toimihenkilöitä:
– tuomaristo (3 henkilöä)
– toimitsijoita (1-3 henkilöä)
Lisäys: tuomaristo toimii tarvittaessa myös sihteeristönä ja juontajina.

6. TULOKSET
Oikeasta kilpailutehtävän vastauksesta annetaan kysymysten laatijan esittämä pistemäärä. Kilpailun voittaa se joukkue, jonka pistemäärä on kilpailun loputtua suurin. Mikäli useampi kuin yksi (1) joukkue päätyy tasatulokseen, ratkaistaan paremmuus lisätehtävillä, joita esitetään tehtävä kerrallaan korkeintaan viisi (5), kunnes paremmuus selviää. Mikäli lisätehtävien jälkeen joukkueet ovat vielä tasapisteissä, niin paremmuus ratkaistaan arvalla.

7. TUOMARISTO
Kilpailutehtäviin annettujen vastausten arvostelussa ja muista kilpailun järjestämiseen liittyvistä asioissa antaa lopullisen ratkaisun kilpailun tuomaristo. Tuomaristoon tulee kuulua kolme (3) henkilöä.
Karsintojen tuomariston nimeää kilpailun järjestäjä.
SM-tietokilpailun tuomariston muodostavat Keskusjärjestön nimeämät henkilöt.

8. PROTESTIT
Kilpailua koskevat vastalauseet on tehtävä viidentoista (15) minuutin kuluessa protestiajan alkamisen jälkeen. Protestiajan alkamis- ja päättymishetken ilmoittaa kilpailun tuomaristo. Tuomaristo käsittelee vastalauseen välittömästi protestiajan päätyttyä. Tuomariston tekemästä päätöksestä ei voi valittaa.

9. KUSTANNUSTEN JAKO
Kilpailijoilta ei peritä osanottomaksua, eikä palkintoja pyritä suuressa määrin jakamaan. SM-tietokilpailussa jaetaan kolmelle parhaalle joukkueelle SVK:n SM-mitalit.
Karsintojen, piiritietokilpailujen kustannuksista vastaa järjestäjä. SM-tietokilpailun järjestelykustannuksista vastaa SVK.

10. MUITA OHJEITA
Karsintojen järjestäjän on toimitettava nimiluettelot SM-tietokilpailuun päässeiden joukkueiden osalta SVK:lle viikon sisällä karsinnasta.