9.4.2019

Vapaa-ajankalastajat äänestämään!

Kannattaa tutustua tarkasti SVK:n tekemään puoluekyselyyn, josta käy ilmi miten puolueet suhtautuvat vapaa-ajankalastuksen ja luontaisten kalakantojen edistämiseen.
27.3.2019

Vapaa-ajan Kalastaja 2/2019

Vuoden toinen Vapaa-ajan Kalastaja ilmestyy perjantaina 29. maaliskuuta. Lehden aiheita ovat mm. vuoden 2018 suurkalat, kalastajan kevyet vesikulkuneuvot ja heittokalastajan pienvedet.
25.3.2019

Virtavesivaalit.fi on nyt auki

Sivuilla pääset tutustumaan vuoden 2019 eduskuntavaaliehdokkaiden vastauksiin virtavesiluontomme kannalta äärimmäisen tärkeissä kysymyksissä.
13.3.2019

Seitsemän uutta ennätyskalaa

Ennätyskalalautakunta hyväksyi kuluneen vuoden aikana seitsemän uutta ennätystä. Ennätyskalalautakunnan 2000-luvun SE-listalla on nyt 80 kalalajia ja kuusi rapulajia.
7.3.2019

Työpaikkailmoitus

Helsinki-Espoon kalatalousalueen hallitus hakee osa-aikaista toiminnanjohtajaa vakituiseen tehtävään. Tehtävässä voi osapuolena olla paitsi henkilö, myös yhteisö, yhtiö tai yhdistys. Valitun hakijan kanssa tehdään
6.3.2019

Seppo Pönnille kilpaonginnan MM-kultaa

Suomi pääsi ensimmäistä kertaa kautta aikojen juhlimaan kilpaonginnan maailmanmestaruutta helmikuussa Etelä-Afrikassa.