Lyijyn käyttökielto kalastuksessa etenee
Komission esityksen mukaan lyijyvalmisteiset kalastuspainot ja -vieheet kiellettäisiin siten, että; - alle 50 gramman painoiset tuotteet kiellettäisiin kolmen vuoden siirtymäajalla - yli 50 gramman p…
Komission esityksen mukaan lyijyvalmisteiset kalastuspainot ja -vieheet kiellettäisiin siten, että; - alle 50 gramman painoiset tuotteet kiellettäisiin kolmen vuoden siirtymäajalla - yli 50 gramman p…
Jäälle jätetyt pienet ahvenet ja muut kalat ovat valitettavan yleinen näky jäällä liikkuessa. Se aiheuttaa paitsi ärtymystä muiden kalastajien ja luonnossa liikkujien keskuudessa, niin on myös haitall…
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) "Tule seuraani" -teemavuosi starttasi nuorisotoiminnan osalta vauhdikkaasti, kun eri puolilla Suomea järjestetyissä tapahtumissa perehdytettiin lapsi…
YLE uutisoi eilen, että Norjan ympäristövirasto aikoo pysäyttää merilohen kalastuksen Finnmarkissa tästä vuodesta alkaen. Uutisen mukaan ympäristövirasto haluaa lisäksi rajoittaa lohen kalastusta kolm…
Suomen Vapaa-ajankalastajat iloitsee tuoreista Opetus- ja kulttuuriministeriön tekemän valtakunnallisen Koululaiskyselyn tuloksista, jotka vahvistavat kalastuksen olevan yksi koululaisten suosikkiharr…
Valtioneuvosto hyväksymän asetuksen mukaan vapaa-ajankalastajille tulee eräiden uhanalaisen kalalajien saalis- ja pyyntitietojen ilmoitusvelvollisuus vuoden 2025 alusta lukien. Ilmoitusten avulla kerä…
Eräiden uhanalaisten kalalajien vapaa-ajankalastuksen saalis- ja pyyntitietojen ilmoitukset tulevat pakollisiksi vuoden 2025 alusta. Ilmoitusten avulla kerätään tärkeää tietoa kalakantojen tilasta. Va…
Loppusyksy on ollut koko Suomessa poikkeuksellisen lämmin ja jään muodostuminen on ollut keskimääräisestä hieman myöhässä esimerkiksi Lapissa, jossa pienille lammille ja järville on päässyt pilkkimään…
Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuonna 2025 on päästy yhteisymmärrykseen EU:n maatalous- ja kalastusneuvostossa. Samalla ratkesivat myös lohen vapaa-ajankalastuksen pelisäännöt. Lohta saa pyytää ka…
Euroopan vapaa-ajankalastajat, eli EAA (European Anglers Alliance) kokooontui juhlakokoukseensa Tampereella 5.–7. syyskuuta. Ohjelmassa oli mm. meri- ja makeanveden ryhmien kokoukset, sekä yleiskokous…