20.9.2023

Lohisoppa kiehuu jälleen

Lokakuun lopulla selviää, millä säännöin lohen kalastus on ensi vuonna mahdollista. SVK vaatii uistelijoiden tarpeiden huomioon ottamista kalastuksen ohjauksessa.
14.9.2023

Pimeneviin syysiltoihin saa jännitystä lirkkimällä

Suomessa on kasvattanut suosiotaan lajikalastus, jossa yritetään saada mahdollisimman monta eri kalalajia. Tähän on myös kehitetty lirkkiminen.
29.8.2023

Kalastus maistuu! -syysvinkit kannustavat viilenevien vesien äärelle

Syksyllä niin ahvenet kuin hauetkin tankkaavat ravintoa talvea varten ja iskevät hanakasti vieheisiin.
21.7.2023

Omakalaan SVK:n jäseniä kiinnostavia ominaisuuksia

SVK:n jäsenet voivat jo nyt käyttää Omakala-sovellusta ja sen kalastuspäiväkirjaa käyttäjärekisteröinnin ja kirjautumisen kautta.
17.7.2023

Luvassa normaali hyvä rapukesä

Ravustuskausi käynnistyy heinäkuun 21. päivä kello 12 ja jatkuu lokakuun viimeiseen päivään. Monelle ravustus ja ravuilla herkuttelu on yksi kesän kohokohtia.
21.6.2023

Kesämökillä kalastus on mukavaa

Suomen Vapaa-ajankalastajat suosittelee mökkikalastajalle esimerkiksi ongintaa, viehekalastusta virvelillä heittäen tai uistellen sekä katiskapyyntiä. Saalista voi kokata ulkonakin.