7.4.2020
Kalastus

Poikkeuksellinen alkuvuosi innosti kalastamaan

Kalastonhoitomaksuja on lunastettu vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana aiempaa aktiivisemmin. Maksukertymä on 25 % viime vuotista suurempi.
30.3.2020

Pidetään yllä kalastussanomaa

Harrastamisen mahdollisuudet ovat monella vähentyneet nyt minimiin ja keskittyminen on oikeutetusti muissa asioissa. Omatoiminen kalastusharrastus omilla lähivesillä ulkoilun ja muun
27.3.2020

Vapaa-ajan Kalastaja 2/2020

Vuoden toinen Vapaa-ajan Kalastaja on tuhti lukupaketti, josta löytyy esimerkiksi monipuolisesti vinkkejä koskikalastukseen. Lisäksi kerrotaan, miten mormuskoinnin MM-kulta tuli Suomeen
12.3.2020

Peruutukset koronaviruksen vuoksi

SVK peruuttaa kaikki viralliset Suomi pilkkii -tapahtumat 14.3. ja SM-pilkkikilpailun 28.3. koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
9.3.2020

Suomi pilkkii -tapahtumista hyvinvointia

Päätapahtuma on Kajaanissa Iso-Ruuhijärvellä. Muut koko perheen tapahtumat ovat Oulussa, Mikkelissä, Viitasaarella, Imatralla ja Kemissä.
5.3.2020

1,42 kilon särki on uusi Suomen ennätys

Ennätyskalalautakunta hyväksyi kuluneen vuoden aikana kaksi uutta ennätystä. Uusia ennätyskaloja ovat särki 1,42 kg ja hietatokko 7,9 cm. Aurinkoahventa ei hyväksytty listalle.