13.3.2018

SVK on nyt myös Instagramissa

Löydät SVK:n nyt myös Instagramista. Luvassa on ajankohtaista asiaa vapaa-ajankalastuksesta. Seuraa meitä ja me seuraamme takaisin.
21.2.2018

Eviran ohjeistus IHN-viruksen torjuntaan

IHN on pääasiassa lohikaloja vaivaava tauti. Virus leviää sairaiden kalojen, oireettomien kantajien ja ympäristön välityksellä. Virusta kantavia kaloja on löytynyt maastamme neljästä paikasta.
25.1.2018

Vapaa-ajan Kalastaja 1/2018

Uudessa lehdessä on kattava paketti tasapainopilkintää ja erityisesti asiaa kevennetyistä tasapainoista. Lisäksi tietoa mm. hauenkalastuksen säätelystä sekä akkuporakoneista.
19.1.2018

Kalastusohjaajia haetaan

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) etsii kalastusohjaajia määräaikaiseen työsuhteeseen. Tule innostamaan lapsia, nuoria ja perheitä kalastamaan.
15.1.2018

Turotapahtumissa tehtiin joulukuusista ahventen kutualustoja

Loppiaisviikonloppuna joulukuusia jään alle kututuroiksi. Joulukuusista tehdyt turot toimivat kalojen lisääntymispaikkoina
15.12.2017

Virkistyskalastajaedustajien koulutustilaisuus

Seuraa tiistaina 19.12. suorana lähetyksenä SVK:n järjestämää virkistyskalastajaedustajien koulutuspäivää. Tilaisuus alkaa klo 09:55.