23.5.2018

Viehekalastuksen SM-kilpailu 16.-17.6.

Tittelin ja pääpalkintona olevan alumiinivenepaketin voittaa päiväkohtaisissa SM-Ahven ja SM-Hauki -kilpailuissa yhteenlaskien parhaiten menestynyt venekunta. Saaliskalat mitataan ja kuvataan
21.5.2018

Kala on eettisesti tietoisen kuluttajan valinta

Kalalla on tärkeä asema suomalaisten ruokapöydässä. Kala on terveellistä ja ympäristöystävällistä ruokaa. Lukuisille suomalaisille kalastus
18.5.2018

Onginta on kalastusmuodoista monipuolisin

Onkimalla on mahdollista kalastaa kaikkia kalalajeja. Kelaonginta monipuolistaa harrastusta ja mahdollistaa suurten onkikalojen saamisen.
26.4.2018

Kalakummit ovat kalastusharrastuksen tukipilareita

Monet lapset eivät pääse kalastamaan, koska kodeista ei löydy opastajia. Onneksi on kalakummeja, jotka siirtävät kalastuksen tietoja ja taitoja heille.
25.4.2018

Hauen kutuaika on nyt käsillä

Osa aktiivisista hauenkalastajista on ottanut käyttöön oma-aloitteisen kevätrauhoituksen tärkeimmillä hauen kutualueilla ja siirtynyt sen kalastuksesta kudun tarkkailuun.
24.4.2018

Viinikanjoki on vuoden lähikalastuspaikka

SVK valitsi Vuoden lähikalastuspaikaksi 2018 Parkanon Urheilukalastajien ylläpitämän Viinikanjoen erityiskalastusalueen, joka käsittää
21.4.2018

Pienvesivoimaloiden kalatievelvoitteet on saatava nykypäivään

SVK:n kevätkokous vaatii voimayhtiöitä toteuttamaan niille määrätyt kalatievelvoitteet. Lisäksi järjestö vaatii hallitusta muuttamaan vesilakia siten
19.4.2018

Kalastusvälineiden puhtaus on tärkeää IHN-tautialueilla

Taudin esiintymisalueilla kalastajien on erittäin tärkeää ottaa huomioon Eviran ohjeet kalastusvälineiden käsittelystä. IHN on tarttuva vertamuodostavan
11.4.2018

Harrastuskalastajien saaliin myymistä ei tule sallia

Kalastusoppaat, Suomen Vapaa-ajankalastajat ja Suomen Ammattikalastajaliitto vastustavat vapaa-ajankalastajien saaliin myymistä.
8.4.2018

SM-pilkki houkutteli yli tuhat kalastajaa Kuusamojärvelle

Ahventen tappopakko ei käännyttänyt pilkkikansaa. SM-pilkkiin Kuusamojärvellä osallistui 1060 pilkkijää. Olosuhteisiin nähden saaliit olivat hyviä.