Aurinkoahven
Lepomis gipposus
Aurinkoahven on Pohjois-Amerikan itäosasta kotoisin oleva värikäs makean veden kala, joka on levinnyt ihmisen avustamana laajasti eri puolille Eurooppaa. Aurinkoahven tuotiin Suomeen alun perin akvaario- ja lammikkokalaksi. Luontoon vapautetut aurinkoahvenet ovat muodostaneet Suomessa pysyviä kantoja ja aiheuttavat haittaa alkuperäiselle vesieliöstölle. Aurinkoahven on tehokas lisääntyjä, monipuolinen ravinnonkäyttäjä ja aggressiivinen pesän puolustaja. Laji kuuluu EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon.
Tuntomerkit
Aurinkoahven on värikäs ja sivuilta litistynyt, ruumiinmuodoltaan korkea kala. Kyljet ja selkä ovat sinertävän tai vihertävän metallinhohtoiset ja niissä on tummia pilkkuja, jotka muodostavat kalan kyljille pystyraitoja muistuttavan kuvion. Päässä on taaksepäin suuntautuvaa raidoitusta ja vatsapuolella on usein kellertävää väritystä. Suu on pieni ja avautuu hieman ylöspäin.
Selkäevä on yhtenäinen, mutta sen etuosassa on 9–10 kovaa piikkiruotoa ja takaosassa 10–13 pehmeää ruotoa. Peräevässä on kolme piikkiruotoa ja 8–11 pehmeää ruotoa.
Aurinkoahvenen parhaita tuntomerkkejä on kiduskannen takaosassa sijaitseva suuri tumma täplä. Täplä on usein valkoisen reunuksen ympäröimä ja sen takaosassa voi olla punainen tai punaoranssi laikku. Kutuajan väritys voi olla tavallista voimakkaampi.
Ravinto
Poikaset syövät aluksi pieniä äyriäisiä ja muita selkärangattomia. Koon kasvaessa ravinto monipuolistuu ja suuremmat yksilöt käyttävät ravinnokseen muun muassa eläinplanktonia, pohjaeläimiä, hyönteisten toukkia ja pieniä kaloja.
Aurinkoahven voi saalistaa myös sammakkoeläimiä ja muita vesieliöitä. Monipuolinen ravinnonkäyttö antaa sille kilpailuetua alkuperäisiin lajeihin nähden.
Levinneisyys ja elinympäristö
Aurinkoahven on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosasta Floridan niemimaalle ulottuvalta alueelta. Akvaario- ja lammikkokalana sitä on levitetty ympäri maailmaa, ja sitä on päästetty luonnonvesiin lähes kaikissa Euroopan maissa.
Aurinkoahven viihtyy erityisesti matalissa vesissä, kuten lammissa ja pienissä järvissä. Sitä tavataan myös hitaasti virtaavissa joissa. Laji pystyy elämään monenlaisissa ympäristöissä ja hyötyy vesikasvillisuuden tarjoamasta suojasta.
Suomessa ensimmäinen aurinkoahvenhavainto tehtiin vuonna 2014 Turun Kalamaraton-kilpailussa. Laji on sittemmin levinnyt erityisesti Etelä- ja Lounais-Suomessa. Vuonna 2025 tunnettuja esiintymispaikkoja oli jo yli 50, ja esiintymisalue ulottui Uudeltamaalta Poriin.
Aurinkoahven on haitallinen vieraslaji
Aurinkoahven on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi koko EU alueella. Sen maahantuonti, kasvatus, myynti, muu hallussapito ja luontoon päästäminen on kielletty.
Jos saat aurinkoahvenen saaliiksi, älä päästä sitä takaisin vesistöön äläkä siirrä sitä toiseen vesistöön.
– Aurinkoahven lisääntyy tehokkaasti ja muodostaa tiheitä kantoja. Se puolustaa aggressiivisesti pesä- ja ravintoreviiriään ja kilpailee alkuperäisten lajien kanssa ravinnosta ja elintilasta.
– Aurinkoahvenen runsastumisen on havaittu vähentävän joidenkin kalalajien, rapujen, eläinplanktonin ja muiden vesien selkärangattomien määrää.
– Aurinkoahven vähentää vesistöjen monimuotoisuutta.
Kasvu ja lisääntyminen
Aurinkoahven kasvaa yleensä noin 5–20 cm pituiseksi, mutta alkuperäisellä elinalueellaan se voi kasvaa jopa noin 40 cm pituiseksi. Se elää yleensä 8–10-vuotiaaksi. Suomessa koiraat voivat saavuttaa sukukypsyyden jo n. 8 cm ja naaraat n. 9 cm pituisina.
Aurinkoahven kutee veden lämmettyä noin 16–18 °C lämpöiseksi. Kutu voi jatkua useassa jaksossa kevätkesästä myöhäiseen syksyyn. Koiraat kaivavat pohjaan kutukuoppia ja puolustavat niitä. Naaras laskee kutukuoppaan keltaisia, noin 1 mm kokoisia mätimunia. Yksi naaras voi tuottaa 1 500–7 500 mätimunaa ja kutea useampaan pesään.
Koiras huolehtii jälkeläisistä vartioimalla ja leyhyttelemällä mätiä rintaevillään sekä suojelemalla pikkupoikasia.