Rohmutokko
Perccottus glenii
Rohmutokko on vankkarakenteinen ja isopäinen makean veden petokala, joka luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi. Alun perin Aasian Kaukoidästä kotoisin oleva rohmutokko voi kasvaa noin 25 senttimetrin pituiseksi ja se sietää vaikeitakin ympäristöoloja.

Tuntomerkit
Isopäinen ja suurisuinen kala, jonka alaleuka työntyy hieman esiin ja suu aukenee viistosti ylöspäin. Kaksiosainen selkäevä, jonka etummaisessa osassa on 6–8 ja takimmaisessa 9–11 eväruotoa. Toisin kuin muilla tokoilla, rohmutokon pienet vatsaevät eivät ole kasvaneet yhteen.
Vaaleanruskealla pohjalla on tummia laikkuja. Kutuaikana koiras muuttuu lähes mustaksi. Evissä on raitoja
Erityistuntomerkkinä on pään sivuilla silmistä lähtevät kaksi tummaa juovaa.
Ravinto
Poikaset syövät aluksi pieniä planktonäyriäisiä. Koon kasvaessa ne siirtyvät syömään hyönteistoukkia, kotiloita, äyriäisiä ja matoja.
Suurempana rohmutokot saalistavat kaloja, kalojen mätiä, sammakoita, vesiliskoja ja muita suuhun sopivia ravintokohteita.
Levinneisyys ja elinympäristö
Alun perin kotoisin Itä-Aasiasta (mm. Amurjoen vesistöstä). Tuotu aiemmin akvaario- ja lammikkokalaksi Pietariin, josta se on levittäytynyt laajasti Venäjälle, Viroon ja muualle Eurooppaan. Suomessa laji löydettiin vuonna 2022, jonka jälkeen on tehty yksittäisiä havaintoja.
Viihtyy parhaiten matalissa, seisovissa tai hitaasti virtaavissa pienvesissä, kuten lammissa ja pienissä järvissä. Rohmutokkoa on tavattu myös vesissä, joiden suolapitoisuus on ollut jopa 6 %.

Kasvu ja lisääntyminen
Kasvaa yleensä 10–20 senttimetrin pituiseksi, mutta voi parhaimmillaan saavuttaa 25 cm mitan ja 350 gramman painon. Kasvaa nopeasti ja saavuttaa sukukypsyyden jo noin 5–6 senttimetrin pituisena. Rohmutokko voi elää noin 5–8-vuotiaaksi.
Rohmutokko kutee veden lämpötilan ollessa noin 15–20 °C. Kutu tapahtuu useammassa jaksossa. Naaras kiinnittää mädin vesikasveille tai muille pinnoille, ja koiras vartioi sekä mätiä että myöhemmin poikasia.
