kalastuspaikat
Kalastamaan menossa, mutta kalastuspaikka haussa? Ei hätää, tältä kartalta löydät paljon sopivia kalastuspaikkoja. Painopisteenä ovat erilaiset lähikalastuspaikat rannoilla, joissa voi siis kalastaa ilman venettä.
Lähennä karttaa ja napauta haluamaasi kalastuspaikkaa, niin saat lisää tietoja kohteesta. Takaisin kartalle pääset puhelimen tai selaimen takaisin-napilla. Kalapaikkoja voi hakea myös kalastusmuodon perusteella ja esittelyssä on myös esteettömiä kalapaikkoja.
Luontoon.fi -karttapalvelu on uusi ja sitä kehitetään palautteiden perusteella. Sitä ylläpitää ja hallinnoi Metsähallitus, mutta karttapalvelun kalastuspuolen toiminnallisuuksiin liittyen voitte antaa palautetta meille Suomen Vapaa-ajankalastajiin. Olemme olleet mukana palvelun kalastuspuolen kehittämisessä ja toteuttaneet monet siellä olevista kalastuspaikkaesittelyistä ja teemme jatkuvaa kehittämistä yhdessä Metsähallituksen kanssa.
Jos kohteen yhteystiedoissa lukee Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, on kohteen esittely meidän tekemä ja voitte tarvittaessa antaa palautetta sen esittelyn sisällöstä meille. Muiden kohteiden osalta palautetta kannattaa antaa suoraan kyseisen esittelyn tekijälle.
-
Janne Antila
Kalatalousasiantuntija Lounais-Suomi, Kalavesien hoito (ml. hankkeet), Lähikalastus
