Nisulanpotti, Kokkola
- Pinta-ala: 8000 m2
- Uintimatka merestä: 110 m
- Korkeusero merestä: 0,7 m
- Syvyys: 0,1 – 1,2 m
- Kunnostettu: 2018-2020
- Sijainti: Kokkola
Nisulanpotin kluuvijärvi / -lampi toimi muinoin hyvänä haukien kutupaikkana, mutta sittemmin sortunut tierumpu ja muutenkin umpeen kasvanut nousu-uoma muodostivat vaellusesteen eivätkä hauet vuosikausiin päässeet kutemaan alueelle.
Vuonna 2018 tierumpu vaihdettiin suurempaan ja se asennettiin kalaystävällisesti riittävän syvälle.
Samassa yhteydessä umpeenkasvanut uoma Nisulanpotista merelle avattiin muutenkin paremmin kalojen kuljettavaksi ja uoman niskalle tehtiin vettä Nisulanpotissa paremmin pidättävä kynnystys.







Idea tämän kohteen kunnostamisesta tuli paikallisen aktiivin yhteydenoton myötä.
Kunnostetun alueen omistaja on Kokkolan kaupunki.
Rahoitus kaivuuseen ja rumpuputken vaihtoon tuli Kokkolan kaupungilta sekä ELY-keskukselta.
SVK:n Haukitehdas-hanke oli alusta asti tiiviisti projektin suunnittelussa ja toteutuksessa mukana ja hanke sai tukea MMM:n jakamista kalastonhoitomaksuvaroista.