Kalojen ilmoitusvelvollisuus

Vuoden 2025 alusta alkaen astui voimaan eräiden kalajien ja -kantojen ilmoitusvelvollisuus. Velvollisuus perustuu kalastuslakiin (62 a §) ja valtioneuvoston asetukseen. Saalisilmoitus on velvoittava ja ilmoitus tulee tehdä kaikkien yli 16-vuotiaiden vapaa-ajankalastajien saaliista alla mainittujen kalalajien ja-kantojen osalta.
Saalisilmoitus tehdään Luonnonvarakeskukselle. Saalisilmoitus on tehtävä myös vapautetusta kalasta.

Merilohi kuuluu ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Kala on ilmoitettava olipa se rasvaevällinen tai eväleikattu.
Merilohi kuuluu ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Kala on ilmoitettava olipa se rasvaevällinen tai eväleikattu.

Ilmoitukset tuottavat tietoa kalastuksen ohjaamiseen

Ilmoitusten avulla kerätään tärkeää tietoa kalakantojen tilasta. Ilmoitusten kautta saatava tieto on ensiarvoisen tärkeää kalastuksen sääntelystä päätettäessä. Jos jokin laji selvästi runsastuu, niin jo asetettua sääntelyä voidaan keventää. Ja päinvastoin.
Älä missään nimessä jätä ilmoittamatta esimerkiksi saatuja ja vapautettuja rasvaevällisiä taimenia eteläisen Suomen alueelta. Tieto tiukasti suojelluista kaloista on vähintään yhtä tärkeää kuin muistakin kaloista.

Vaikka saalisilmoituksessa pitää antaa kalastuspaikan tiedot melko tarkasti, niin pelko kalapaikan ”palamisesta” on aiheeton. Tarkemmat pyyntitiedot ovat vain tarkasti rajattujen henkilöiden tiedossa ja käytettävissä ainoastaan tutkimuskäyttöön. Julkisuuteen tuleva tieto kalakantojen kehityksestä on laajennettua, eikä sieltä ole mahdollista löytää tarkempia kalastuspaikkatietoja.

Mistä ja mitä tulee ilmoittaa?

Saalis- ja pyyntitietojen ilmoittamista vaaditaan seuraavilta kalalajeilta ja -kannoilta:

1) lohi;
2) järvilohi;
3) taimen;
4) ankerias;
5) nieriä Kuolimossa ja Saimaalla sekä muualla Vuoksen vesistöalueella;
6) harjus sisävesissä leveyspiirin 65°00′N eteläpuolella sekä meressä;
7) kyttyrälohi.

Saalisilmoituksessa on oltava kunkin ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan pyydystetyn tai sivusaaliina saadun kalan osalta seuraavat tiedot:
1) kalastajan nimi, syntymäaika ja osoite;
2) kalan laji;
3) kalan pituus;
4) tieto rasvaevän leikkauksesta;
5) pyyntipäivämäärä;
6) pyyntiväline;
7) pyyntialue;
8) tieto kalan mahdollisesta vapauttamisesta. 

Jos kalastusmatkailutilaisuuksien järjestäjä tekee saalisilmoituksen asiakkaansa tai asiakasryhmänsä saaliista ja pyyntitapahtumasta kalastusmatkakohtaisesti, on tämän ilmoitettava 1 momentin 2-8 kohdassa tarkoitetut tiedot.
Tieto rasvaevän leikkauksesta tulee ilmoittaa taimenen, lohen ja järvilohen osalta.
Vapautetusta kalasta tulee ilmoittaa pituus vähintään viiden senttimetrin tarkkuudella.
Kyttyrälohen osalta tulee ilmoittaa vain 1 momentin 1, 5 ja 7 kohdassa tarkoitetut tiedot sekä kalojen lukumäärä. 

Harjus kuuluu saalisilmoitusvelvollisuuden piiriin, mutta vain osassa maata. Harjukset tulee ilmoittaa sisävesissä leveyspiirin 65°00′N eteläpuolella sekä meressä.
Harjus kuuluu saalisilmoitusvelvollisuuden piiriin, mutta vain osassa maata. Harjukset tulee ilmoittaa sisävesissä leveyspiirin 65°00′N eteläpuolella sekä meressä.

Milloin ilmoitus pitää viimeistään tehdä?
Saalisilmoitus on tehtävä viipymättä, kuitenkin viimeistään 14 vuorokauden kuluessa kalan pyydystämisestä. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös vapautettuja kaloja.

Saaliin ilmoittaminen
Ilmoituksen voi tehdä Omakala-sovelluksen avulla (ladattavissa Android-älypuhelimeen ja Appleen), omakala.fi-verkkosivulla tai sieltä löytyvällä lomakkeella tai puhelimitse. Puhelinpalvelu toimii vuoden 2025 alusta alkaen tiistaisin ja torstaisin klo 12–14. Puhelinnumero on 029 532 2800. Puhelun hinta on ilmoittajan käytämän operaattorin perimä hinta puhelusta.

Lisätietoja

Maa- ja metsätalousministeriön uutinen 5.12.2024
Luonnonvarakeskuksen uutinen 19.12.2024