Lausunto kalastuslain ja -asetuksen uudistamisen tarpeista,
21.5.2008
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö antaa maa- ja
metsätalousministeriön pyynnöstä oheisen lausuntonsa kalastuslain ja -asetuksen
uudistamiseen liittyvistä tarpeista. Lausunnossa pyritään käsittelemään
vapaa-ajankalastuksen kannalta tärkeimpiä uudistustyöhön liittyviä asioita.
TOIMINTAYMPÄRISTÖN NYKYTILA JA MUUTOKSET
Toimintaympäristön, kalastuksen ja kalavesien hoidon nykytilasta ei ole tehty
kokonaisselvitystä tai muuta laajempaa tutkimusta. Erityisen heikosti tutkittua
on vapaa-ajankalastus ja sen merkitys osana kalatalouttamme. Kalastuslain
uudistamisen kannalta asian selvittäminen on välttämätöntä.
Kalastuslain uudistaminen on perusteltua toimintaympäristössä jo
tapahtuneiden ja odotettavissa olevien muutosten vuoksi. Laajojen
ympäristömuutosten ohella kalastukseen ja kalakantojen hoitoon vaikuttavat
merkittävästi kaupungistuminen, elinkeinorakenteen muutos ja väestön
ikääntyminen. Vesistörikkaassa Suomessakin muutto kaupunkeihin on usein
katkaissut suoran yhteyden kalavesiin ja elinkeinorakenteen muutos on erottanut
selkeästi työn ja vapaa-ajan. Kalastusta harrastetaan vapaa-aikana ja useimmiten
muualla kuin välittömässä asuinympäristössä.
Kalastuksen merkitys
elinkeinona on käynyt vähäiseksi, samoin kalansaaliin merkitys osana
kotitalouksien toimeentulon kannalta merkittävää ruokahuoltoa.
Elintarvikkeena myytävästä kalasta yhä suurempi osuus tuotetaan
kalanviljelyssä.
Tutkimustiedon ja käytännön kokemusten myötä käsitys kalakantojen hoidosta ja
eri kalastusmenetelmien vaikutuksista kalakantoihin on muuttunut. Istutusten
merkitys kalakantojen hoidossa on vähenemässä Tilalle ovat tulleet kalojen
elinympäristöjen hoito ja kalastuksen ohjaus, joista jälkimmäinen on useimmissa
tapauksissa arvioitu nopeimmin vaikuttavaksi ja taloudellisesti tehokkaimmaksi
kalakantojen hoitomuodoksi. Kalanpoikasten ja pyyntikokoisten kalojen istutukset
ovat edelleen tarpeellisia siellä, missä
elinympäristön parantamisella ja kalastuksen ohjauksella ei voida ylläpitää
kalastettavia kalakantoja. Lähtökohtaisesti kalakantojen hoidossa etusijalle
tulisi kuitenkin asettaa elinympäristön hoito ja kalastuksen ohjaus. Kalakantojen hoidon kannalta tärkeää on, että kalastuslain
muutos luo edellytykset tehokkaalle kalastuksen ohjaukselle.
Toimintaympäristön muutos vaikuttaa myös kalavesien hallinnointiin.
Vesialueen omistajalla tai osakkaalla ei usein ole enää välitöntä, kotipaikan
tai työn kautta syntyvää yhteyttä kalavesiinsä. Omistus tai osakkuus saattaa
liittyä metsätilaan, vapaa-ajanasuntoon tai muuhun kiinteistöön ja mm.
kesämökkiläiset ovat osakaskuntien merkittävä omistajataho. Osallistumista
osakaskunnan kalavesiä koskevaan päätöksentekoon ei enää pidetä tärkeänä,
eivätkä kesämökkiläiset kovin usein osallistu vapaa-ajallaan osakaskunnan
päätöksentekoon Ylipäätään osakaskuntien hallinnointi on muuttumassa hankalaksi,
vapaa-aikaa ei olla valmiita uhraamaan ”vapaaehtoistyöhön”.
Nykyinen kalastuslainsäädäntö lähtee vanhasta agraarisesta
ajattelusta, jossa vesialueen osakaskunta, entinen kalastuskunta on kalavesien
hoidon ja kalastuksen keskeinen toimija. Vesialueen osakaskuntien edellytykset
tehokkaaseen ja laaja-alaiseen kalakantojen hoitoon ovat heikot vesialueiden
pirstoutuneisuuden vuoksi. Niiden toimintakykyä heikentää vapaaehtoistyövoiman
väheneminen maaltamuuton ja väestön ikääntymisen myötä.
Osakaskuntien roolia
osana kalataloushallintoa tuleekin arvioida uudelleen. Edellisen kalastuslain
kokonaisuudistuksen yhteydessä 1982 tällainen arvio tehtiin ja perustettiin
kalastusaluejärjestelmä. Tätä kehitystyötä on jatkettava.
Myös kalastusaluetoiminnassa vapaaehtoistyö vähenee ja tarvitaan yhä enemmän
palkattua ammattityövoimaa. Nykyiset kalastusalueet ovat taloudellisina
yksikköinä pääsääntöisesti liian pieniä. Taloudellisten toimintaedellytysten ja
tehokkaan kalastuksen ohjauksen turvaamiseksi sekä kalastuksen valvonnan
tehostamiseksi tarvitaan nykyistä vähemmän ja suurempia kalastusalueita.
Kalastusalueiden edellytyksiä laajamittaiseen kalastuksen ohjaukseen ja
kalakantojen hoitoon kaventaa se, että vain harvat osakaskunnat ovat siirtäneet
nämä tehtävät kalastusalueiden hoidettaviksi. Vapaaehtoista tietä ei kahdessa
vuosikymmenessä ole päästy riittäviin tuloksiin, joten tulee harkita
lainsäädännöllistä tietä tapahtuvaa tehtävien siirtoa.
Myös
kalastusaluejärjestelmälle asetettu tavoite toimia vesialueiden omistajien,
vapaa-ajankalastajien ja ammattikalastajien yhteistyöelimenä on toteutunut vain
osittain. Vuoden 1996 lainmuutoksella aikaan saatu hallituksen ja isännöitsijän
roolin korostuminen on usein johtanut käytännössä vapaa-ajan- ja
ammattikalastajien jäämiseen kalastusaluetoiminnan ulkopuolelle.
Vapaa-ajankalastajien kalastusoikeuksien perustana ovat maksuttomat onginta-
ja pilkintäoikeudet sekä läänikohtaiseen viehekorttiin perustuva, maksullinen
viehekalastuksen yleiskäyttöoikeus. Lupajärjestelmä on hyvin toimiva ja täyttää
kalakantojen kestävän käytön vaatimukset.
Kestävän käytön kannalta ongelmalliseksi on osoittautunut vesialueiden
omistajien hallinnassa oleva verkkokalastus, jonka ohjaus on puutteellista.
Heikosti ohjattu verkkokalastus muuttaa luontaisesti lisääntyvien kalakantojen
rakennetta ja perimää epäedulliseen suuntaan, estää istutuskalojen kasvun
pyyntikokoon ja on vaaraksi uhanalaisille kalakannoille.
Tärkein muutos itse kalastuksessa on vapaa-ajankalastuksen kasvu samalla kun
elinkeinokalastuksen merkitys on pienentynyt ja kalanviljelyn kasvanut.
Kalastus on selkeästi muuttunut elinkeinokalastuksesta ja
kotitarvekalastuksesta harrastukseksi, jolla on silti valtava merkitys niin
sisävesien kalakantojen tuoton kuin merialueenkin kalakantojen hyödyntäjänä.
Kalastusharrastus on säilynyt yhtenä suosituimmista luontoharrastuksista ja
sen taloudelliset vaikutukset ovat kasvamassa harrastuksen välineluonteen kasvun
ja harrastajien käyttämien moninaisten palvelujen myötä. Kalastusmatkailun
merkitys kalastuksessa kasvaa ja kalastusta harrastetaan yhä enemmän muualla
kuin kotipaikkakunnalla tai vapaa-ajanasunnolla.
Kaikki nämä muutokset ovat
johtaneet siihen, että vapaa-ajankalastus on taloudellisilta vaikutuksiltaan
kalatalouden merkittävin osa-alue ja sen sosio-ekonominen merkitys
tulevaisuudessa näyttää entisestään kasvavan.
LAIN UUDISTAMISEN LÄHTÖKOHTIA
Uuden kalastuslain tulee vastata yhteiskunnan ja muun toimintaympäristön
muutoksiin. Sen tavoitteena tulee olla kalakantojen kestävä käyttö, joka täyttää
biologisen kestävyyden ohella myös sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden
vaatimukset.
Nykyisen kalastuslain 1. pykälä määrittelee tavoitteeksi
kalavesien mahdollisimman korkean pysyvän tuottavuuden. Käytännössä tavoite on
yleensä tulkittu mahdollisimman korkeana kilomääräisenä tuottona vesihehtaaria
kohden, mikä aina ei ole sama, kuin kalavesistä saatava tuotto mitattuna
taloudellisilla tai sosiaalisilla mittareilla. Kalakantojen monimuotoisuuden
säilyttämisen ei sisälly nykyiseen kalastuslain kestävän käytön
määritelmään.
Biologisen kestävyyden
turvaamiseksi kalastuslain tulee antaa riittävät mahdollisuudet ohjata
kalastusta ja kalakantojen hoitoa niin, että pääosa elinvoimaisista
kalakannoista lisääntyy luontaisesti, osa kalastettavista kalakannoista voidaan
ylläpitää istutuksin ja kalastus tai muu kalakantojen hoito ei vaaranna
uhanalaisia kalakantoja tai kalakantojen monimuotoisuutta.
Sosiaalisen
kestävyyden mukaisesti lainsäädännön tulee turvata tasapuoliset ja riittävät
kalastusmahdollisuudet kaikille kansalaisille ja ohjata kalastusta niin, että
sillä on myös kalastamattomien suomalaisten laaja hyväksyntä.
Kalastuksen
tulee olla taloudellisestikin kestävää niin, että kalakantojen käytöstä saatava
yhteiskuntataloudellinen hyöty on pysyvästi korkealla tasolla.
KALAKANTOJEN HOITO JA KALASTUKSEN SÄÄTELY
Ensisijaisiksi kalakantojen hoitomuodoiksi on otettava elinympäristöjen
kunnostus ja kalastuksen ohjaus niin, että luontainen lisääntyminen on
mahdollista. Tämä edellyttää nykyisen kalastuksen ohjausjärjestelmien
tarkistamista ja kalastuksen siirtämistä osakaskunnilta kalastusalueiden
järjestettäväksi. Kalastusalueilla tulee olla edellytykset erityisesti
tehokkaiden pyydysten, kuten verkkojen käytön ohjaukseen
Yleiskalastusoikeuksia (onkiminen, pilkkiminen, viehekalastus) koskevista
rajoituksista päättäminen tulee siirtää kaikilta osin TE ?keskuksien
kalatalousyksikköjen päätettäväksi.
Istutusten roolia kalakantojen hoidossa
tulee tarkistaa, tarpeettomista istutuksista tulee luopua ja istutusten
mahdollisia haitallisia vaikutuksia kalakantojen perimään tulee vähentää.
Lainsäädännön tulee tukea istutusten ohjausta ja niiden toteuttamista
kalastusalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmien mukaisesti.
Vaelluskaloista erityisesti lohen kalastuksen säätely tulee selvittää
erikseen ja tarvittaessa kalastuslakiin tulee ottaa omat, vaelluskalakantojen
hoitoa ja kalastusta ohjaavat määräykset.
Pyydysyksikköjen käyttö
kalastuksen säätelyssä on osoittautunut epäonnistuneeksi ja tehottomaksi.
Pyydysyksikköjärjestelmällä ei ole pystytty tehokkaasti säätelemään kalastusta
ja ohjaamaan pyyntipainetta. Se on syytä korvata yksinkertaisemmalla
järjestelmällä, jossa määritellään vesialueiden kalaston rakenteeseen,
tuottokykyyn ja pinta-alaan suhteutettuina erityyppisten pyydysten
vapaa-ajankalastuksessa käytettävät enimmäismäärät varovaisuusperiaatteen
mukaisesti. Ammattikalastuksessa ja vapaa-ajankalastuksessa käytettävät
passiivisten pyydysten määrät voidaan erottaa toisistaan.
KALASTUSALUETOIMINTA
Kalastusalueiden kokoa tulee suurentaa kahdesta syystä. Ensinnäkin
kalastusalueet nykyisellään eivät muodosta vesistöalueiltaan yhtenäisiä
kokonaisuuksia, kuten alueiden perustamisen tavoitteena oli. Toiseksi
kalastusalueet ovat taloudellisina yksikköinä liian pieniä, jotta ne voisivat
palkata toiminnan kannalta tarpeellista työvoimaa.
Kalastusalueiden
toiminta, siltä osin kuin sitä rahoitetaan valtion avustuksilla, tulee olla
tulosohjattua.
Kalastusalueiden yhteistoimintaluonteen kehittämiseksi tulee
parantaa sekä vapaa-ajankalastajien että elinkeinokalastajien edustusta
kalastusalueen hallinnossa, käytännössä hallituksessa. Kalastusalueiden
vähenevien vapaaehtoisvoimien lisäämiseksi tulee tutkia mahdollisuutta antaa
järjestäytyneille kala- ja eräseuroille oikeus nimetä edustajia kalastusalueiden
kokouksiin ja osallistua kalastusalueiden toimintaan.
Kalastusalueiden
toimintaedellytysten vahvistamiseksi toimivalta kalastuksen järjestämisessä ja
kalavesien hoidossa tulee siirtää vesialueen osakaskunnilta kalastusalueille.
Tämä mahdollistaa nykyistä paremmin kalastuksen kokonaisvaltaisen ohjauksen ja
kalakantojen hoidon yhteensovittamisen laajoillakin vesialueilla käyttö- ja
hoitosuunnitelmien edellyttämällä tavalla.
Vesialueen osakaskunnista tulee
tehdä omistajayksikköjä, joille ei kuulu kalastuksen järjestämiseen tai
kalavesien hoitoon liittyviä tehtäviä.
KALASTUSLUPAJÄRJESTELMÄ
Vapaa-ajankalastajien nykyiset maksuttomat ja maksulliset yleiskäyttöoikeudet
ovat osoittautuneet kalakantojen hoidon kannalta onnistuneiksi ja ne ovat
lisänneet vapaa-ajankalastuksen sosiaalista kestävyyttä. Tarvetta
yleiskäyttöoikeuksien rajoittamiselle ei ole.
Läänikohtaista
viehekalastusmaksua tulee muokata niin, että se soveltuu myös vetouisteluun ja
siianongintaan sekä silakan pilkintään, joissa käytetään useampaa kuin yhtä
viehettä ja painoviehettä tai useampaa kuin yhtä heittokalastukseen soveltuvaa
kelaa ja vapaa. Sen lisäksi viehekalastuksen lupajärjestelmää tulee täydentää
valtakunnallisella viehekortilla.
KALASTUKSENHOITOMAKSU
Kalastuksenhoitomaksulla rahoitetaan kalavesien hoitoa, kalastusalueiden
toimintaa ja kalastajien neuvontaa. Sen lisäksi kertyneistä varoista maksetaan
vesialueen omistajille korvauksia vesialueiden käytöstä ongintaan ja pilkintään.
Maksukertymä on vuosi vuodelta pienentynyt eikä käännettä parempaan ole
näkyvissä. Tästä syystä kalastuslain uudistamisessa olisi selvitettävä
vaihtoehtoisia ratkaisuja kalatalousjärjestelmän toiminnan rahoittamiseksi,
kuten varojen kerääminen kalastusvälineille asetettavalla verolla.
Kalavesien omistajille maksettava korvaus kalavesien käytöstä ongintaan ja
pilkintään tulee poistaa. Nämä kalastusmuodot ovat maksuttomia
jokamiesoikeuksia, joiden käyttö ei rasita kalakantoja. Suomessa ei muistakaan
jokamiehenoikeuksista makseta omistajille erillisiä korvauksia.
MUITA NÄKÖKOHTIA
Kalastuslain uudistamisen yhteydessä voidaan myös selvittää mahdollisuus
koota elinkeinokalastusta koskevat asiat erilliseksi laiksi.
Kalastuslain
rakenne vaatinee uudistamista, samoin sen selvittäminen, mitkä kalastusasetuksen
säädöksistä tulee sisällyttää lakiin. Kalastusasetukseen sisältyy tällä hetkellä
sääntelyä, joka tulee nostaa lain tasolle. Samalla lain kirjoittamisessa tulee
pyrkiä mahdollisimman selkeään ja yksinkertaiseen esitykseen, mikä osaltaan
parantaa lain tuntemusta ja helpottaa kalastuksen valvontaa. Jokamiehenoikeuksia
ja maksullisia yleiskalastusoikeuksia koskevat säännökset tulee kerätä samaan
lukuun.
Luonnonsuojelun tavoitteiden
saavuttamiseksi tehtävät kieltomääräykset ja rajoitukset on kirjoitettava
nykyistä tarkoituksenmukaisemmiksi ja ymmärrettävimmiksi ja niiden merkintä
vesialueilla on saatava nykyistä selkeämmäksi.
Erityisesti vaelluskaloja (lohi, taimen ja siika) koskevat säännökset tulisi
koota yhteen ja nostaa esimerkiksi lohenkalastuksen säätelyn periaatteet lain
tasolle.
Rauhoituspiirejä koskeva säännöstä tulee myös uudistaa. Tällä hetkellä
rauhoituspiirisäännöksiä pyritään paikoin käyttämään keinona kieltää
vapaa-ajankalastus tietyillä alueilla.
TUTKIMUSTARPEET
Nykytilaa koskevan kokonaisselvityksen lisäksi tarvitaan mm.:
– tutkimus
vapaa-ajankalastuksen sosioekonomisesta merkityksestä,
– selvitys
kalatalousjärjestelmän vaihtoehtoisista rahoitusjärjestelmistä, työssä voidaan
hyödyntää Ruotsissa tehtyjä selvityksiä,
– tutkimus istutusten
kokonaistaloudellisesta kannattavuudesta ja vaikutuksista kalakantojen
monimuotoisuuteen sekä kalakantojen vaihtoehtoisten hoitomenetelmien vertailu ja
– selvitys kalastuslainsäädännön järjestämisestä muissa maissa, esimerkiksi
Pohjoismaissa.
KALASTUSLAIN KOKONAISUUDISTUKSEN TOTEUTTAMINEN
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) mielestä kalastuslain
kokonaisuudistuksen toteuttaminen vaatii laajapohjaisen komitean, jossa
vapaa-ajankalastuksella kalatalouden tärkeimpänä osa-alueena tulee olla sen
tämänhetkisen painoarvon mukainen edustus. SVK edustaa kaikkia järjestäytyneitä
suomalaisia kalastuksenharrastajia ja on valmis tuomaan monipuolisen ja
laaja-alaisen vapaa-ajankalastuksen tuntemuksen kalastuslain uudistustyöhön.
Kalastuslain uudistaminen edellyttää mittavaa tutkimus- ja muuta
selvitystyötä. Tästä syystä ministeriön tulee varata työhön riittävät resurssit,
joiden avulla kalastuslain uudistamiselle tyypilliset, usein voimakkaan
tunnepitoiset kiistat ja ongelmat voidaan ratkaista tutkitun ja puolueettoman
tiedon perusteella.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö muistuttaa tässä yhteydessä maa-
ja metsätalousministeriötä siitä, että järjestö on jo kolmen vuoden ajan
esittänyt kalastuslain muutosta, jolla keskusjärjestön alueelliset
jäsenjärjestöt, vapaa-ajankalastajapiirit saavat oikeuden lähettää edustajiaan
kalastusalueiden kokouksiin.
Tämä laajasti hyväksytty pieni kalastuslain
muutos tulee toteuttaa välittömästi, eikä sitä saa kytkeä kalastuslain
kokonaisuudistukseen.