Kalastuslaki

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta kalastuslain muuttamiseksi, 5.11.2018

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) esittää lausuntonaan ministeriön esitysluonnoksesta seuraavaa.

Esityksen sisältö

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Vuoden 2016 alusta voimaan tulleeseen kalastuslakiin tehtäisiin sen soveltamiskäytännössä saatujen kokemusten perusteella tarpeellisiksi arvioidut muutokset.

Esityksen mukaan kalastusta koskevien säännösten rikkomiseen liittyvää seuraamusjärjestelmää kehitettäisiin sisällyttämällä lakiin uudenlainen menettämisseuraamus. Laissa säädettyjen uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien osalta tulisi tiettyjen kalastusrikkomusten ja -rikosten yhteydessä tuomita menetettäväksi se arvo, joka kalalla on lajinsa edustajana. Uudistuksella pyritään tehostamaan uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien suojelua ja elpymistä.

Ylä-Lapin kalastusoikeuksia kehitettäisiin parantamalla paikallisten kalastusmahdollisuuksia valtion vesialueilla kalakantojen sallimissa rajoissa.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kala- ja rapuistutusten ilmoittamisvelvollisuutta koskevia säännöksiä. Esitetyillä muutoksilla pyritään ehkäisemään kalatautien leviämistä sekä tehostamaan istutusten jäljittämistä kalatautien ilmenemisen yhteydessä.

Lisäksi lakiin ehdotetaan tehtäväksi muita teknisluonteisia sekä säännösten sisältöä täsmentäviä muutoksia.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2019.

SVK:n näkemykset esityksestä

Maa- ja metsälousministeriön kalataloushallinnon voimassa oleva strategia ohjaa ministeriön, alueellisen kalataloushallinnon, Metsähallituksen eräprosessin sekä toimialan tutkimuksen toimintaa. Strategia työstettiin yhdessä alan järjestöjen (mm. SVK) kanssa. Strategian mukaan keskeistä strategiaprosessissa on lisätä kalataloushallinnon sisäistä ja ulkoista yhteistyötä. Strategisina päämäärinä ovat mm. toimia johdonmukaisesti, avoimesti ja vuorovaikutteisesti sekä kehittää uusia, asiakaslähtöisiä toimintatapoja julkisen, yksityisen sektorin ja kansalaisten välillä. Strategian mukaan kalatalouden ristiriitoja ennakoidaan ja sovitetaan yhteen, jotta alan sisäinen ja ulkoinen yhteistyö toimii.

Hallituksen esityksessä viitataan tarpeellisiksi arvioituihin muutoksiin lain soveltamiskäytännössä saaduista kokemuksista.

SVK on tuonut ministeriöön tiedoksi eräitä korjausesityksiä kalastuslain osalta, joita hallituksen esitysluonnoksessa ei kuitenkaan ole huomioitu kuin vähäisiltä osin. Metsähallituksen sidosryhmäpäivillä 4.9.2018 tuotiin osallistujille (SVK mukana) ilmi, että MMM on aikeissa avata kalastuslaki. Tätä ennen ei ministeriö ollut missään kontakteissa SVK:n suuntaan tiedustellakseen SVK:ltä tarkemmin kalastuslain mahdollisia epäkohtia. Sen sijaan Kalatalouden Keskusliitto on esittänyt kalastuslakia useaan kertaan avattavaksi mm. 65 vuotta täyttäneiden asettamiseksi maksuvelvollisiksi kalastonhoitomaksun osalta. MMM esitteli 7.9.2018 pidetyssä palaverissa SVK:lle mahdollisia lain muutosesityksiä ja pyysi SVK:lta vaihtoehtoisia esityksiä maksukertymän kasvattamiseksi.

Uudet kalatalousalueet aloittavat toimintansa vuoden 2019 alussa ja ne ryhtyvät laatimaan alueilleen käyttö- ja hoitosuunnitelmia. Kalastuslain 34 §:n mukaan valtakunnalliset kalavarojen hoitosuunnitelmat on otettava huomioon alueellisia käyttö- ja hoitosuunnitelmia laadittaessa ja täytäntöön pantaessa sekä järjestettäessä kalastusta yleisillä vesialueilla. Käyttö- ja hoitosuunnitelmilla ei saa vaikeuttaa valtakunnallisten kalavarojen hoitosuunnitelmien toteuttamista.

Valtioneuvosto hyväksyi vuonna 2014 kansallisen lohi- ja meritaimenstrategian, mutta siihen kuuluvaa Suomen meritaimenkantojen elvytyssuunnitelmaa ei ole edelleenkkän tehty, vaikka suunnitelman tulee olla valmis vuonna 2018. MMM:n käynnistämän Suomen vapaa-ajankalatalouden kehittämisstrategian päivityksen (nykyinen vuodelta 2001!) on tarkoitus valmistua vuonna 2018. Näillä strategioilla on merkittävä vaikutus paitsi tuleviin käyttö- ja hoitosuunnitelmiin myös uhanalaisten meritaimenkantojemme hoitoon ja vapaa-ajankalastuksen ohjaamiseen vuodesta 2019 eteenpäin. Em. strategioilla on myös varmasti vaikutusta kalastuslakiin ja -asetukseen ja niitä koskeviin muutostarpeisiin.

Uusitun kalastuslain valmistelu kesti seitsemän vuotta.  Uusittu laki on laaja kokonaisuus, jonka soveltaminen ei ole edennyt varsinkaan kalastuksen säätelyn osalta tarkoitetussa aikataulussa. Siksi saadut kokemukset ovat riittämättömiä, puhumattakaan siitä, että lakiin tulisi tehdä ”saatujen kokemusten perusteella” kalastuksen säätelyä todellisuudessa heikentäviä muutoksia.

Viitaten edellä mainittuun SVK katsoo, että hallituksen esitysluonnos on tehty vastoin kalataloushallinnon strategisia tavoitteita ja että lain avaamista ei ole ajoitettu oikein kalastuslain toimeenpanolle tärkeiden, MMM:ssä lähikuukausina valmistuvien strategioiden kanssa. Lakiesitys on em. syistä huomattavan puutteellinen ja osin myös ristiriidassa kalastuslain tavoitteisiin nähden. Esityksestä puuttuu niin ikään useita lain toimeenpanon kannalta tärkeitä tarkennuksia, joita SVK on viimeisen kolmen vuoden aikana nostanut esiin.

SVK katsoo, että vuonna 2016 uusittua kalastuslakia, jonka valmistelu kesti seitsemän vuotta, ei tule muuttaa MMM:n nyt esittämällä tavalla. Ennen lain avaamista on toteutettava siihen keskeisesti liittyvät valtakunnalliset strategiat ja kalavarojen hoitosuunnitelmat, kuultava seikkaperäisesti kalatalousalan kaikkia järjestöjä ja vasta tämän jälkeen ryhtyä valmistelemaan muutoksia yhteistyössä sidosryhmien kanssa kalataloushallinnon strategian edellyttämällä tavalla.

SVK haluaa tuoda lopuksi ilmi eräitä vaelluskalojen suojelua, kalastuksen edistämistä ja kalastuksen valvontaa koskevia asioita, jotka ovat jääneet puutteellisiksi hallituksen esitysluonnoksesta:

Vaelluskaloja ja kalastuksen valvontaa koskevat muutosesitykset

4 § Koski- ja virta-alueen määritelmä

Koski- ja virta-alueen määritelmällä pyritään luomaan rajat, joiden sisäpuolella kalastusta erityisesti rajoitetaan vaelluskalakantojen elvyttämiseksi. Hyvää esityksessä on se, että määrittelyn täsmentämisellä ei ole tarkoituksena luoda uusia kieltoalueita, vaan täsmentää sekä nykyisen että vanhan kalastuslain aikaisten alueiden rajoja vaelluskalojen suojelun näkökulmasta tarkoituksenmukaisiin paikkoihin.

Nyt esitetty määritelmän muutos ei kuitenkaan merkittävästi paranna lain toimeenpanoa suhteessa nykytilaan, sillä se ei määrittele, mihin koski- ja virta-alueen raja tulee tarkkarajaisesti määrittää. Esityksen mukainen tasainen virta kosken tai virta-alueen ylä (niska)- tai alapuolella (loppuliuku) on sananmukaisesti liukuva käsite eikä sitä tällaisenaan voi hyödyntää alueiden rajaamisessa, olipa kyseessä sitten kalastaja, valvoja tai viranomainen.

Kalastusrajoitus.fi-palvelussa (haettu 29.10.2018) kerrotaan, että: ”Reittivesissä osa järvien välisistä salmista saattaa olla osan aikaa vuodesta kalastuslain 4 §, 4 kohdan mukaisia koski- ja virta-alueita. Huom. Koski- ja virta-alueiden laajuus tai sijainti saattaa muuttua vesistön virtaamaan muutoksen yhteydessä”. Kalastajien oikeusturvan ja valvojien toimintaedellytyksien kannalta olisi oleellista pystyä lailla antamaan niin yksiselitteiset kriteerit, että niillä voidaan tunnistaa kieltoalueiden tarkat rajat ajankohdasta riippumatta. SVK katsoo, että lakipykälämuutos tulee palauttaa valmisteluun, jotta sillä voidaan ratkaista edellä esiin nostetut tarpeet.

SVK huomauttaa, että se on käynnistänyt v. 2018 Varsinais-Suomen ELY-keskuksen rahoituksella hankkeen, jossa merkitään karttoihin maastotöiden kautta eräiden kalastuksellisesti tärkeiden vaelluskalajokien koski- ja virta-alueita, minkä jälkeen ELY-keskus tulee tekemään niistä rajauspäätökset, jotka viedään kalastusrajoitus.fi-palveluun. Tässä hankkeesta saadaan samalla kerättyä runsaasti lisätietoa em. alueiden määrittelemiseksi myös kalastuslaissa.

46 § Kielletyt kalastustavat, pyyntimenetelmät ja kalastusvälineet

Pykälää esitetään muutettavaksi kohdan 7 osalta, jossa vaelluskalakantojen turvaamiseksi kielletään koski- ja virta-alueilla liian tehokkaana pidettäviä kalastustapoja, pyyntimenetelmiä ja kalastusvälineitä. Onginnan, pilkinnän ja harrilaudalla kalastamisen lisäksi kohtaan esitetään lisättäväksi luonnollisen syötin käyttö kaikessa kalastamisessa. Lisäys on perusteluineen ymmärrettävä, kunhan esitys ei vaaranna esimerkiksi perhokalastukseen käytettävien luonnon materiaaleista valmistettujen perhojen käyttöä.

Pykälämuutoksen suurin heikkous on se, että kiellettyjen menetelmien listaan ei esitetä lisättäväksi verkkoja tai muita seisovia pyydyksiä (pl. nahkiaismerta). Nykytilanteen mukaan esimerkiksi järven virtaavassa salmessa kalastuslaki kieltää vaelluskalojen turvaamiseksi onginnan, muttei verkkokalastusta. Huomioiden em. kalastusmenetelmien pyyntitehot ja edellytykset kalojen vapauttamiseen pyydyksistä elävänä, ei nykyistä säädöstä voida tältä osin pitää toimivana.

49 § Kaupalliseen kalastukseen tarkoitetut pyydykset

Kalastuslain tavoitteena on tehostaa erityisesti vaelluskalojen elinvoimaisuuden turvaamiseksi tarvittavia toimenpiteitä. Vaelluskalojen elinvoimaisuuden turvaamista koskeva näkökulma on pyritty toteuttamaan läpäisyperiaatteena kalastuslain pykälien muodostamassa kokonaisuudessa, ei pelkästään vaelluskaloja koskevassa luvussa. Luonnontuotannoltaan heikentyneet kalalajit eivät monin paikoin kestä nykyisenlaista samanaikaisesti useaan eri lajiin ja ikäryhmään kohdistuvaa kalastusta, joka ei huomioi eri kalalajien ja -kantojen erilaista pyyntikestävyyttä.

Erityisesti vaelluskalakannat edellyttävät kokonaisvaltaista kalastuksen säätely- ja ohjausjärjestelmää, jossa huomioidaan kalalajin elinkierron kaikki vaiheet ja niihin kohdistuvan kalastuspaineen vaikutukset. Sekalaji- ja sekakantakalastuksen ydinongelmat voivat koskea niin ammattikalastusta kuin vapaa-ajankalastusta, sillä HE 192/2014 vp mukaan tehokkaat pyyntimuodot, kuten verkot ja muut lähes ammattimaiset pyydykset, ovat käytössä myös vapaa-ajankalastuksessa.

Kalastuslain kokonaisuudistuksessa verkkokalastuksen määrän rajoittaminen oli yksi keskeisimmistä keinoista vähentää uhanalaisiin vaelluskaloihin kohdistuvaa kalastuksesta aiheutuvaa kuolleisuutta. Pykälässä esitetään muutettavaksi käytettävien verkkojen enimmäispituuden ja koukkupyydyksien enimmäismäärän rajoitus koskemaan pyyntikuntaa, kun aiemmin terminä on ollut pyynti- tai venekuntakohtaisuus. Kansantajuinen kahdeksan verkon rajoitus koskisi jatkossa samaan kotitalouteen kuuluvia henkilöitä. Lakimuutos tarkoittaisi käytettävien verkkojen määrän kaksinkertaistumista verrattuna nykytilaan, sillä verkkokalastusta harjoitetaan tyypillisesti kaksihenkisin, eri kotitalouksiin kuuluvien henkilöiden venekunnissa.

Voidaan aiheellisesti kysyä, että miten hallituksen muutosesitys, joka vaarantaisi lukuisten uhanalaisten vaelluskalakantojen elvytystoimet ja olisi ristiriidassa myös mm. kuhakantojen säätelyesitysten kanssa, on perusteltavissa kalakantojen järkiperäisen hyödyntämisen sekä kalakantojen suojelun näkökulmasta? Alleviivattu tekstin osa on suora lainaus hallituksen esityksestä kalastuslaiksi (HE 192/2014 vp), jolla verkkokalastuksen rajoittamista on taustoitettu. Lisäksi verkkopyyntiponnistuksen lisääminen olisi ristiriidassa kyseisen pykälän 1. momentin kanssa, jossa tehokkaiden pyydysten käytön rajoittamista perustellaan kaupallisen kalastuksen toimintaedellytyksien edistämisellä.

Lakiesityksessä myös väitetään, että termin muuttaminen helpottaisi kalastuksen valvontaa. Todellisuudessa muutos ei helpottaisi valvontaa suhteessa nykytilaan, sillä samaan kotitalouteen kuulumisen selvittämiseen ei valvojilla kalastuslain mukaan ole yksiselitteisesti valtuuksia eikä käytännössä työkalujakaan. Osoitetietojen kysyminen ei välttämättä ole kalastuslain 100 §:n mukaista toimintaa, vaikka siihen 108 §:ssä tietyin varauksien oikeudet annetaankin. Sen perusteluissa todetaan, että ”Kalastuksen harjoittajalla on kalastuksenvalvontatilanteessa velvollisuus pystyä osoittamaan oikeutensa kyseiseen kalastukseen”. Käytännössä se tarkoittaisi, että verkkokalastusta harjoittavien tulisi pyydettäessä pystyä osoittamaan maistraatin kautta haettu kotipaikkatodistus. Todistuksen hinta on 9 €, jonka lunastamiseen ei verkkokalastusta harjoittavilla oletettavasti ole maksuhalukkuutta. SVK:n mukaan pykälä tulee kokonaisuudessaan palauttaa uudelleen valmisteluun.

64 § Vaelluskalavesistöjen sekä koski- ja virta-alueiden määrittely

Pykälän mukaan vaelluskalavesistöllä tarkoitetaan sellaista vesialuetta, jota vaelluskalat käyttävät keskeisenä vaellustienään tai lisääntymisalueenaan. Koska vaelluskalavesistöksi määrittämisellä on suoria ohjausvaikutuksia kalastuksen harjoittamismahdollisuuksiin (esim. kalastuslain 46 § ja 66 §), on ongelmallista, että myös nahkiainen määritellään kalastuslaissa vaelluskalaksi. Esimerkiksi Pohjanmaalla Tiukanjoki ja Närpiönjoki on tulkittu vaelluskalavesistöiksi vain nahkiaisen esiintymisen perusteella ja sen takia kalastuslaki kieltää esimerkiksi onginnan ja viehekalastuksen koski- ja virta-alueilla, vaikka saalislajeina on vain särki- ja petokaloja. Pykälää tulisi muuttaa niin, että mikäli nahkiainen on ainoa vesialueella esiintyvä vaelluskala, ei aluetta tulisi voida määrittää vaelluskalavesistöksi.

72 § Poikkeus kiellosta kalastaa jokisuualueella, kalaväylässä sekä kalatiessä

Pykälässä kuvataan ne erityiset perusteet, joilla vaelluskalojen elvyttämisen kannalta keskeisten pykälien (88 §, 68 §, 71 §) mukaisia kalastuksen rajoittamistoimenpiteitä voidaan lieventää vaarantamatta pykälien alkuperäistä tarkoitusta. Muutosesityksen mukaan poikkeuspäätökset muutettaisiin tilapäisistä määräaikaisiksi, joka käytännössä sallisi pitkäaikaisten pääsäännöstä poikkeavien päätöksien sallimisen.

Nykyisin poikkeuslupiin liitettyjen ehtojen kirjo on erittäin laaja. Tapauksesta riippuen ne eivät riittävästi ohjaa poikkeusluvalla sallittavaa kalastusta niin, ettei kalastuksen kieltävien pykälien alkuperäinen tarkoitus vaarannu. Siksi olisi tarpeen lain perusteluissa mainita niistä keskeisistä ehdoista, joita ELY:n myöntämän poikkeusluvan tulisi eri tapauksissa sisältää, kuten kaikkien vaelluskalojen vapauttaminen. Myös maininnat lupaehtojen noudattamatta jättämisestä seuraavasta poikkeusluvan epäämisestä tulisi kirjata.

Muutosesitys on harkitsematon, sillä se muuttaisi koko pykälän luonteen suhteessa nykyiseen lakiin. Esityksessä ei myöskään riittävästi avata niitä tapauksia, joilla poikkeuslupia voitaisiin sallia kaupalliseen kalastukseen. On esimerkiksi epäselvää, olisiko pykälällä jatkossa mahdollista myöntää kaupallisille kalastajille poikkeuslupia vain jokisuiden rysäkalastukseen. SVK esittää pykälän palauttamista valmisteluun sen ymmärettävyyden selkeyttämiseksi. Samalla SVK esittää, että sana ”määräaikainen” ei korvaisi sanaa ”tilapäinen”, vaan se lisättäisiin toiseksi vaihtoehdoksi pykälään.

119 § Menettämisseuraamus

SVK esittää kuhan lisäämistä lajilistalle, jota menettämisseuraamus koskee. Vaikka muista lajeista poiketen kuha ei ole uhanalainen/taantunut, niin sitä koskevaa säätelyä löytyy kalastuslaista ja lisäksi lajiin liittyvää säätelyä tullee jatkossa löytymään runsaasti tulevista käyttö- ja hoitosuunnitelmista. Kuhalla on myös erityisen suuri kalataloudellinen arvo sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.

Vapaa-ajan- ja kaupallisen kalastuksen edistämistä koskevat muutosesitykset

7 § Yleiskalastusoikeudet

Esityksen mukaan kalastusoikeuden haltijan lupaa ei enää edellytettäisi laajoilla alueilla tapahtuvissa kilpailuissa, jotka ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan, mutta jotka eivät järjestelyiltään muistuta perinteisiä kalastuskilpailuita. Muutoksen määrittelyä tulee tarkentaa siten, että se kattaa lupa-alueena jatkossa koko Suomen tai muun yhteensä yli 1000 neliökilometrin kokoisen vesialueen. Tarkennus on tärkeä siksi, että sallituksi tulisivat yksiselitteisesti myös maakunnallisten lehtien järjestämät kalastuskilpailut, joita Suomessa on jo vuosikymmeniä järjestetty.

10 § Oikeus Ylä-Lapin kalastuslupaan

Pykälää esitetään muutettavaksi niin, että uutena lupamuotona paikallisille mahdollistettaisiin kausilupa oman kuntansa alueelle Teno-, Näätämö-, Tuuloma-, Paats-, Tornion- sekä Ounasjoen vesistöjen lohen ja taimenen nousualueille. Luvan myöntäisi Metsähallitus omakustannushintaan ja asettaisi lupaan kalastussäännöt, jotka sisältäisivät tarvittaessa henkilökohtaisia saaliskiintiöitä ja kalastussäännöissä huomioitaisiin kalakantojen säilyminen elinvoimaisina.

SVK:n mukaan 2 momentin mukaisen luvan piiriin kuuluvien alueiden lohi- ja taimenkantojen tilan kohenemisesta ei ole näyttöä. Se edellyttää jatkossakin kalastuksen tiukkaa säätelyä ja merkitys entisestään korostuu esitetyllä pykälämuutoksella. Lisäksi muutosesityksessä on jätetty kokonaan huomioimatta ulkopaikkakuntalaiset kalastajat ja heidän kalastusmahdollisuutensa jatkossa. Ulkopaikkakuntalaisten kalastusmahdollisuudet mainituissa vesistöjen osissa ovat olleet erittäin tiukasti rajoitettuja ja kalastuslupien myyntiä on säädelty lupakiintiöillä Paatsjoen vesistössä Juutualla ja Ivalojoessa, Näätämöjoella, Tenojoen sivujoissa Kevo-, Uts-, Vetsi- ja Kuoppilasjoella, sekä Tuulomajoen vesistössä Lutto- ja Suomujoella. Tornion- ja Ounasjoen vesistöissä ei ole ollut vastaavia rajoitteita lupien saannissa.

SVK vaatii ulkopaikkakuntalaisten kalastajien kalastusmahdollisuuksien turvaamista osana kokonaisratkaisua, niin että vähintään puolet aluekohtaisista kalastuskiintiöistä varataan ulkopaikkakuntalaisille kalastajille kaikissa 10 §:ssä  mainituissa alueissa. Esitetyn kaltainen paikkakuntalaisten kausilupien käyttöönotto ei saa johtaa tilanteeseen, jossa kalastuskohteet varataan pelkästään Ylä-Lapin paikkakuntalaisten käyttöön.

82 § Maksuvarojen käyttö

Esityksen mukaan maa- ja metsätalousministeriö voisi käyttää kalastonhoitomaksuvaroja jatkossa myös 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuihin kustannuksiin, joita ovat kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnittelusta ja toimeenpanosta, ohjaamisesta ja kehittämisestä sekä kalastuksen valvonnasta aiheutuvat kustannukset. Maa- ja metsätalousministeriöllä on satunnaisia tarpeita tehdä selvityksiä ja hankkeita, joilla esimerkiksi hankitaan taustatietoa kalastuksensäätelytoimenpiteitä varten.

SVK kyseenalaistaa MMM:n tarpeen 1 kohdan varojen käyttöön ja katsoo, että MMM:llä on tähänkin saakka ollut riittävät keinot rahoittaa omia tarpeelliseksi katsomiaan selvityksiä ja hankkeita. Mikäli muutosesitys tästä huolimatta hyväksyttäisiin, tulisi MMM:n omiin hankkeisiin käytettävien varojen arvoa vastaava summa siirtää vuosittain raha-asiainvaliokunnan päätöksellä 4 kohdasta kohtaan 1, sillä 4 kohtaan kuuluvat omistajakorvaukset ovat ainoa maksuvarojen kohde, jota ei lain mukaan voida kohdentaa kalastuksen edistämiseen.

89 § Kaupallisia kalastajia koskevan rekisteröinnin voimassaolo ja päättyminen

Esityksen mukaan II ryhmään kuuluvien kaupallisten kalastajien rekisteröintiaikaa pidennettäisiin enintään kolmesta viiteen vuoteen. Muutosta perustellaan kalatalousviranomaisen hallinnollisen työn keventämisellä, koska ko. ryhmään on hakeutunut lakiuudistuksen jälkeen runsaasti uusia kalastajia saadakseen käyttöönsä 49 §:n mukaisia kaupalliseen kalastukseen tarkoitettuja pyydyksiä.

SVK:n mukaan hallinnollisen työn keventäminen ei riitä perusteeksi pykälän muuttamiselle, koska sillä olisi suoria seurauksia kalastuslain kokonaisuudistuksessa tunnistettujen vaelluskalojen kannalta vaarallisten  ja vain kaupalliseen kalastukseeen tarkoitettujen tehokkaiden pyydyksien käytön lisäämiselle. SVK:n mukaan muutosesitys tulee palauttaa valmisteluun ja uudessa muotoilussa on kyettävä erottamaan toisistaan ne nykyiseen II ryhmään kuuluvat kalastajat, jotka pyydystävät vain omaan lukuunsa sekä ne, jotka tosiasiallisesti toimivat kaupallisina kalastajina. Näille ryhmille voitaisiin myöntää rekisteröinnin voimassaolo eri pituisina ajanjaksoina.

91 § Saaliin ensimyynti

Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että sen sisältämiä säännöksiä ei sovellettaisi rapujen ensimyyntiin. Tämä tarkoittaisi, että 2 momentissa  säädetty sisävesialueilla sovellettava muita kuin kaupallisia kalastajia koskeva saaliin osittainen ensimyyntikielto ei koskisi ravun myyntiä. Saaliin ensimyyntikiellon rajoitusten kumoamisen voidaan esityksen mukaan arvioida helpottavan täplärapuun kohdistuvia kannan hallintatoimia.

Kaupan salliminen myös vapaa-ajanravustajille lisää kiistatta vajaasti hyödynnettyjen täplärapukantojen pyyntiä vesistöistä. Täpläravusta emme enää eroon pääse ja sitä on myös hyödynnettävä vesistöissämme.

Myynnin vapauttamisesta saattaa kuitenkin syntyä myös ongelmia. Tämä voi johtaa täplärapujen siirtelyyn uusiin kohteisiin/vesistöihin, puhtaasti ansiotulojen toivossa. Mitä enemmän on ravustajia, sitä suurempi on myös riski rapuruton leviämiseen desinfioimattomien välineiden takia. Lisäksi muutosesityksessä ei ole huomioitu sen myötä syntyviä jokiravun pyyntipaineita. Jokiravusta saa edelleen paremman hinnan kuin täpläravusta, joten sekä pyyntipaineet että sitä mukaan ruttotapaukset kasvaisivat tämän myötä holtittomasti.

Kalastuslain 91 §:n tavoitteena on pesäeron tekeminen kaupallisen pyynnin ja harrastustoiminnan välillä. Vaarana on purkaa seuraavaksi myös sisävesikalojen myyntiin asetetut rajat, mikä hämärtäisi entisestään ammattimaisen ja vapaa-ajankalastuksen rajapintoja.

Esitys vaatii SVK:n mielestä vielä lisäselvityksiä täplärapukantojen rajoittamiseksi kalastuslain tarjoamin ohjauskeinoin.

93 § Kalataloushallinnon tietojärjestelmän käyttötarkoitus

Pykälässä säädetään niistä käyttötarkoituksista, joita kalataloushallinnon tietojärjestelmään kirjattavilla tiedoilla on. Kalastuslaissa luetelluissa tietojärjestelmien käyttötarkoituksissa ei nykyisin ole selkeästi mainittu, mihin käyttötarkoituksiin muut tahot, kuin viranomaiset, voivat tietojärjestelmiä käyttää. 9 kohtaan uutena esitettävien velvoitetarkkailujen lisäksi tulee samaisen kohdan jatkossa kattaa yksiselitteisesti käyttöoikeuden sallimisen myös kalastuslain toimeenpanoa edistäviin hankkeisiin ja selvityksiin, joita rahoitetaan 82 § 1 kohdan kautta.

Eräitä esityksestä puuttuvia kalastuslain vakavia epäkohtia

Hallituksen esityksestä on jätetty huomioimatta useita SVK:n esille tuomia lain vakavia puutteita,  joista tuomme tässä vaiheessa esille seuraavat:

53 § ELY-keskuksen toimivalta rajoittaa kalastusta ja 55 § kalojen rauhoitus

Rauhoitetun kalan pyydystäminen, myynti ja sellaisten pyydysten käyttö, jotka erityisesti soveltuvat sen pyydystämiseen, on kalastuslain 55 §:n mukaan rauhoitusaikana kielletty. Alueellisista rauhoituksista päättäminen siirrettiin uusitussa kalastuslaissa kalastusalueilta valtioneuvostolle.

Toimivallan puutteen vuoksi kalatalousalueet ovat  hakeneet ELY-keskuksilta jatkoa kalalajikohtaisille rauhoituksilleen.  ELY-keskukset ovat ryhtyneet tekemään hakemuksista kalastuslain 53 §:n nojalla päätöksiä, joissa kaikki kalastus on ko. alueilla kielletty, vaikka kalastusalueet ovat hakeneet pelkästään tietyn kalalajin rauhoitusta. SVK:n mielestä, on täysin kohtuutonta, että esim. kuhan rauhoittamiseksi ELY-keskus on toimivallan puutteeseen vedoten kieltänyt kaikkien kalalajien kalastamisen kaikilla pyyntivälineillä (pl. onkiminen) haetuille alueille. Alueellisten rauhoitusalueiden perustamisia tultaneen esittämään myös kalatalousalueiden tulevissa käyttö- ja hoitosuunnitelmissa.

Tarkoituksenmukaista ei ole, että kalojen alueellisesta rauhoittamisesta säädetään kalastuslain 55 §:n mukaan kalastusasetuksella. SVK katsoo, että kalastuslakia (55 §) on korjattava, niin että myös ELY-keskuksilla on toimivalta rauhoittaa kalalaji- tai -kanta tietyllä alueella.

124 § Muutoksenhaku ELY-keskuksen päätökseen

Uudistetun kalastuslain kokonaisuudistuksessa vapaa-ajankalastajien järjestöjen ja ympäristöjärjestöjen osallistumismahdollisuuksia kalastusta koskevaan päätöksentekoon pyrittiin lain esitöiden mukaan parantamaan verrattuna aikaisempaan lainsäädäntöön. Kalastuslakiin ei kuitenkaan tehty muutoksia järjestöjen valitusoikeutta koskeviin säännöksiin, eikä valitusoikeutta ole lisätty hallituksen esitykseen kalastuslain muuttamiseksi.

ELY-keskuksen päätökseen saa kalastuslain 124 §:n mukaan hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Korkeimman hallinto-oikeuden 12.4.2018 antamalla vuosikirjapäätöksellä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestölle (SVK) ei myönnetty oikeutta valittaa ELY-keskuksen myöntämästä poikkeusluvasta pyytää rysillä vaelluskalajoen edustalla. KHO katsoi päätöksessään lainsäätäjän valinneen ratkaisun, jossa kansallisten ja alueellisten järjestöjen osallistumismahdollisuudet turvataan ensisijaisesti kalatalousalueita ja alueellista kalatalouden yhteistyöryhmää koskevan sääntelyn avulla.

Luonnonsuojelu- ja Metsästyslaeissa on säädetty sellaisten rekisteröityjen yhdistysten valitusoikeudesta, joiden tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen.

Erityisen merkittäviä järjestöjen etujen ja oikeuksien kannalta ovat ELY-keskusten tekemät kalastuksen säätelypäätökset. Järjestöjen vaikutusmahdollisuus niihin on nyt jätetty kalastuslaissa pelkästään kalatalousalueissa ja yhteistyöryhmissä toimimisen ja vaikuttamisen varaan. SVK katsoo, että kansalaisjärjestöjen oikeuksiin tulee oikeusvaltiossa kuulua myös valitusoikeus järjestöjen oikeutta ja etua koskevista viranomaispäätöksistä, mikä on huomioitu metsästys- ja ympäristönsuojelulaeissa.

Kalastuslain 124 §:ään on em. syistä nimettävä valitusoikeuden omaavat kalastusalan järjestöt.