Vapaa-ajankalastajien vinkki pääsiäisen ulkoiluun

Pilkkiminen lähivesillä yksin tai perheen kanssa tarjoaa näinä aikoina mitä mainiointa mielen-rauhaa ja liikuntaa. Kuva: Jaana Vetikko.

Vapaa-ajankalastajien vinkki pääsiäisen ulkoiluun:
Pilkkimään kannattaa mennä, mutta vain jos on varma jään kestävyydestä

Kevät on upeaa aikaa jääharrastuksille, kun päivät pitenevät ja aurinko alkaa toden teolla lämmittää ulkoilijaa. Talven hellittäessä otettaan myös pilkkijän saalismahdollisuudet paranevat, sillä jään päällä lisääntynyt valo aktivoi kalat syömään. 

Keväällä pilkkijä tavoittelee erityisesti ahvenia, mutta myös kuhat, siiat ja hauet iskevät vieheisiin. Pilkkiminen yksin, kavereiden tai perheen kanssa virkistää mielen ja tarjoaa liikuntaa raittiissa ulkoilmassa sekä parhaassa tapauksessa herkullista kalaa ruokapöytään.

Suomen Vapaa-ajankalastajat kuitenkin muistuttaa, että jäät ovat viime aikojen lämpimän ja aurinkoisen sään vuoksi haurastuneet varsinkin eteläisessä Suomessa jo monin paikoin vaarallisen heikoiksi. Siksi nyt on erityisen tärkeää ennen jäälle menemistä varmistua sen kestävyydestä.

Reilusti plusasteiden puolelle noussut lämpötila ja auringonpaiste heikentävät jään petolliseksi jopa muutamassa päivässä tai saman päivän kuluessakin varsinkin, jos kestävän teräsjään osuus jääkannesta on jäänyt pieneksi.

Tänä vuonna kevätjäillä on syytä olla erityisen varovainen, koska jopa yli puolet jään kokonaispaksuudesta voi jään päälle sataneen runsaan lumikerroksen takia olla heikkoa kohvajäätä. Väriltään vaalean ja rakenteeltaan huokoisen kohvajään kestävyys on vain puolet teräsjään kantavuudesta.

Kannattaa myös ottaa huomioon, että lumien sulettua auringonpaiste ja lämpö muuttavat jään rakennetta puikkoiseksi, jolloin kymmeniäkin senttejä paksu jää voi pettää jalankulkijan alta. Eikä moottorikelkalla tai varsinkaan autolla jäälle ole enää mitään asiaa. Erityisesti tummaksi muuttunut jää on selkeä merkki vaarasta, jota pitää välttää.

Kireä pakkasyö tosin pystyy jäädyttämään hauraan jään uudestaan melko kestäväksi, mutta vain vähäksi aikaa. Usein käykin niin, että vielä aamulla kulkijan kestänyt jää, on jo iltapäivällä hengenvaarallisen heikkoa.

Jäällä liikkujan on ajankohdasta riippumatta aina syytä tarkkailla mahdollisia vaaranpaikkoja, joita ovat esimerkiksi voimakkaan virtauksen alueet, jokien ja purojen suistot, lähteet, viemäreiden laskualueet, siltojen sekä laitureiden vierustat ja kaislikot. On myös hyvä ottaa huomioon, että jäätilanne vaihtelee suuresti niin vesistökohtaisesti kuin eri vesialueiden välillä.

Jään pettämisen varalta jäänaskalit on pidettävä kaulalla. Myös hälytyspilli ja heittoköysi on hyvä pitää mukana, samoin mahdollisen vahingon varalta vaihtovaatteet vesitiiviisti pakattuna. Jäällä liikkujan turvavarusteisiin kuuluu lisäksi esimerkiksi metallipäinen keppi, jolla jään kestävyyttä voi kokeilla kävelyn tahdissa. Koronapandemiatilanteen vuoksi on myös muistettava pitää muihin kalastajiin ja ulkoilijoihin riittävä turvaväli, joka ulkonakin on vähintään kaksi metriä.

Lisätiedot:
kalatalousasiantuntija Janne Antila, puh. 045 630 4280, janne.antila@vapaa-ajankalastaja.fi
kalatalousasiantuntija Janne Rautanen, puh. 0400 946 968, janne.rautanen@vapaa-ajankalastaja.fi

 

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 480 seurassa toimii yhteensä noin 34 000 kalastuksen harrastajaa.