Näin lierot pysyvät virkeinä helteilläkin

Kuva: Juha Ojaharju.

Näin lierot pysyvät virkeinä helteilläkin:
Onkimadot viihtyvät parhaiten pimeässä ja viileässä

Kalojen syöteiksi kelpaavia matoja löytyy parhaiten multavasta ja kosteasta maasta. Niitä on vaikea löytää hyvistäkään paikoista, jos kesän kuiva hellejakso venyy. Siksi innokkaan onkijan kannattaa hankkia matonsa otollisten kelien aikaan ja luoda niille sopivat säilytysolosuhteet. Onkimadot viihtyvät parhaiten pimeässä ja viileässä.

Matoja löytyy parhaiten kosteasta, multapitoisesta maasta. Jos maassa on vielä hajoavaa kasvisainesta, kuten lehtiä, erilaisten lierojen löytymisen mahdollisuudet paranevat entisestään. Esimerkiksi komposti tai toisaalta vanhanaikainen lanta- tai muu tunkio on oiva matopaikka, jos sellaisen jostain vielä löytää.

Sateen jälkeen matoja nousee toisinaan nurmikoille tai jopa asfaltille, josta niitä voi vaivatta noukkia kerralla suuriakin määriä. Jos matoja ei onnistu itse löytämään, niitä voi myös ostaa kalastustarvikeliikkeistä tai tilata nettikaupoista.

Onkimatoja on joka tapauksessa vaikea löytää hyvistäkään paikoista, jos kesän kuiva hellejakso venyy usean viikon mittaiseksi. Lierojen ja muiden luikertelijoiden esiin kaivaminen on silloin vähintäänkin hikistä hommaa, sillä madot ovat todennäköisesti painuneet kuivuutta pakoon jopa monen kymmenen sentin syvyyteen.

Siksi innokkaan onkijan kannattaa hyvien matokelien aikana hankkia riittävä syöttivarasto tulevia onkireissuja varten. Luikertelijoille pitää kuitenkin luoda olosuhteet, joissa ne pysyvät paitsi elossa, myös virkeinä ja kaloja houkuttelevina. Madot viihtyvät parhaiten pimeässä ja viileässä. Jääkaappi tai kellari sopivat siten mainiosti niiden varastointipaikaksi.

Kuva: Juha Ojaharju.

Säilytysastia voi olla vaikkapa muovia. Oleellista on, että se kannellinen. Muuten lierot luikertelevat pakoon. Kanteen on kuitenkin tehtävä runsaasti pieniä reikiä. Mullan astiaan voi ottaa esimerkiksi siitä maaperästä, josta madot on kaivettu. Mullan päällä voi pitää vaikkapa ruohoa tai lehtiä peitteenä ja matojen ravintona. Jos multa tuntuu liian kuivalta, paras keino sen kostuttamiseksi on lisätä sen sekaan hieman kostuneita sanomalehden palasia. Vettä ei matoastiaan sen sijaan kannata lisätä.

Kaikesta huolenpidosta huolimatta osa madoista kuitenkin kuolee. Kuolleet madot pitää poistaa säilytysasiasta, etteivät ne mätäne sinne. Matoja kannattaa lisäksi ottaa ongelle mukaan vain sen verran kuin arvioi kerralla tarvitsevansa, sillä ylimääräiset kärsivät kuumuudesta ja saattavat jopa menehtyä.

Mato on toimiva syötti useimmille kaloille ja niitä on monia eri lajeja. Tunkioliero on erinomainen syötti kylmän veden aikaan. Oikein kovalla syönnillä kannattaa käyttää hyvin koukussa pysyvää savimatoa. Kastemato puolestaan maistuu useimmille isoille kaloille.

Jos madot pääsevät loppumaan kesken reissun, myös kalan silmä on varsin käyttökelpoinen syötti ja särjenpyrstöä on käytetty tuloksekkaasti ahvenen onkimisessa.

 

Lisätietoja:
kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju, puh. 045 113 3050, s-posti: juha.ojaharju@vapaa-ajankalastaja.fi
tiedottaja Jaana Vetikko puh. 050 525 7806, s-posti: jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi

 

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 506 seurassa toimii yhteensä noin 38 000 kalastuksen harrastajaa. www.vapaa-ajankalastaja.fi, www.vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen, www.fisuun.fi, www.ottiopas.fi, https://www.facebook.com/vapaa.ajankalastajat/