Palatsi Fishing Team palkittiin vuoden kalastusseurana

Palatsi Fishing Team palkittiin vuoden kalastusseurana

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) palkitsi syyskokouksessaan Palatsi Fishing Team ry:n vuoden kalastusseurana. Tämä turkulaisyhdistys tunnetaan erityisesti siitä, että se on Suomen ensimmäinen vain nuorisotoimintaa varten perustettu kalastusseura.

Nuoret, alle 18-vuotiaat ovat Palatsi Fishing Teamin varsinaisia jäseniä ja aikuiset sen kannatusjäseniä. Nuorisojäsenet osallistuvat aktiivisesti myös yhdistyksen hallituksen toimintaan. Idea nuorten varaan rakentuvasta seuratoiminnasta on kantanut ja ollut toimiva jo 1990-luvulta alkaen aina näihin päiviin saakka.
Vuoden kalastusseuran nimennyt SVK:n viestintätoimikunta toteaa valintaperusteluissaan, että monien seurojen keski-ikä tahtoo nousta vuodella joka vuosi. Palatsi Fishing Team sen sijaan on kyennyt pitämään ison osan jäsenistään nuorina, vaikka seura itse lähestyy jo ”keski-ikää”.

Vuoden kalastusseuran toiminnan keskiössä on hyväksi havaittu leirikonsepti ja erityisesti aina elokuussa järjestettävä kalastusviikonloppu Särkisalon Klippulassa, säännöllinen kerhotoiminta sekä toiminnasta tiedottaminen. Tärkeää on myös se, että kun nuorille tarjoutuu tilaisuus viettää vapaa-aikaa keskenään kalastuksen merkeissä, syntyvät kaverisuhteet kantavat myös järjestetyn seuratoiminnan ulkopuolelle.

Palatsi Fishing Teamin puheenjohtajan Janne Korpisen mukaan valinta vuoden kalastusseuraksi tuntuu erityisen hienolta siksi, että kyseessä on tunnustus nuorten kalastusharrastuksen eteen tehdystä työstä.
”Olemme selvästi tehneet jotain oikein, koska muutkin ovat työmme huomanneet ja tuntuvat sitä myös arvostavan. Lisäksi valinta vuoden kalastusseuraksi lisää tunnettavuuttamme ja voi tuoda sitä kautta lisää jäseniä seuran toimintaan”, Korpinen sanoo.

SVK valitsi vuoden kalastusseuran nyt neljännen kerran. Ennen Palatsi Fishing Teamia saman tunnustuksen ovat saaneet vuodesta 2015 lähtien Sodankylän Perhokalastajat, Tuusulanjärven Urheilukalastajat ja Lesnan Naputtajat. Vuoden kalastusseura saa nimityksestä tulevan maineen ohella kunniakirjan ja 500 euron suuruisen palkinnon.

 
Lisätietoja:
Tiedottaja Jaana Vetikko, p. 050 5257806, jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi
Palatsi Fishing Teamin puheenjohtaja Janne Korpinen p. 050 443 1557

 

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 513 seurassa toimii yhteensä noin 40 000 kalastuksen harrastajaa.