Suomi nappasi Pohjoismaiden pilkkimestaruuden

Suomen Elisa Saarela pilkki hopealle naisten sarjassa. Kuva: Marcus Wikström.

Suomi nappasi Pohjoismaiden pilkkimestaruuden

Eilen lauantaina 23. maaliskuuta kilpailtu Pohjoismaiden pilkkimestaruuskilpailu oli suomalaisten menestys. Suomen joukkue juhli kultamitalia niin maiden välisessä mittelössä kuin useassa joukkue- ja henkilökohtaisessa sarjassa. Norja ja Ruotsi kävivät kovaa kamppailua maiden välisestä hopeasijasta ja Norja oli tällä kertaa kovempi. He onnistuivat nappaamaan mm. triplavoiton miesjuniorien sarjassa. Ruotsi voitti naisten ja naisveteraanien sarjat.

Pohjoismaiden välinen pilkkimestaruuskilpailu kilpailtiin Asikkalan Urajärvellä. Kilpailupaikka paljastettiin joukkueille vasta kilpailupäivää edeltävänä iltana. Kilpailukarttoja saatuaan joukkueet vetäytyivät omiin oloihinsa hiomaan strategiaansa. Vaikka ystävällismielisestä kilpailusta on kyse, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että joukkueet suhtautuisivat siihen kevyesti. Päinvastoin.

Kilpailupäivä oli varsin utuinen ja tuuli oli edellispäivän tavoin navakka. Raitapaitojen ruokahalu oli odotettua huonompi ja erityisesti aamu näytti etenevän hyvinkin tahmeissa merkeissä. Jotkut kilpailijat onnistuivat kuitenkin herättämään ahvenet talvihorroksesta ja saivat repun pohjalle varsin mukavasti saalista.

Kilpailu päätteeksi suurimman saalispussin kantoi vaa´alle Remi Andre Dahl Norjasta. Hänen saaliinsa painoi 3785 grammaa. Naisjunioreiden sarjassa Suomen Salla Hovatov nappasi kullan ennen toiseksi tullutta Celine Björnstadia Norjasta. Pronssimitalin sai kaulaansa Suomea edustanut Iida Issakainen. Neljänneksi tullut Helmi Sarpola varmisti naisjunioreiden joukkuekullan sinivalkoisille.
Miesjunioreiden mitalit menivät Norjalle, mutta Suomen pojat nappasivat seuraavat kolme sijaa, mikä oli tärkeää kokonaistuloksen kannalta.

Naisten kultamitali meni Ruotsin Lotta Engvallille ja Elisa Saarela Suomesta kuittasi hopeamitalin. Miesten sarjassa kulta matkasi jo mainitun Dahlin mukaan Norjaan. Suomea edustanut Jari Kirjalainen kalasti itsensä hopealle ja pronssimitalin sai Niko Korhonen, hänkin Suomesta.

Suomen Elisa Saarela pilkki hopealle naisten sarjassa. Kuva: Marcus Wikström.

Miesveteraaneissa Suomen Ari Grönlund murskasi vastustajansa ylivoimaisella tuloksellaan 3563 grammaa. Toiseksi tullut Ture Fransson Ruotsista jäi melkein 1,4 kilon päähän Grönlundista.

Joukkuekisassa Suomi onnistui voittamaan kolme sarjaa kuudesta, kaksi meni Norjalle ja yksi Ruotsille. Maiden välisessä mittelössä Suomi juhli kultaa yhteistuloksella 28 159 grammaa, Norja tuli toiseksi 24 491 grammalla ja Ruotsi jätettiin tällä kertaa viimeiseksi. Sinikeltaisen joukkueen tulos oli 19 648 grammaa.
Lisää tuloksia löytyy osoitteesta: https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/tulokset/ -> Pohjoismaiden pilkkimestaruus 2019, Asikkala, Suomi.

Pohjoismaiden pilkkimestaruuskilpailun järjesti Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) yhteistyössä Kaakkois-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin ja Lahden Onkiteamin kanssa. Ensi vuoden kilpailu järjestetään Norjassa.

 

Lisätietoja:
SVK:n kilpailuvastaava Marcus Wikström p. 045 110 2126
kilpailunjohtaja Janne Saarinen p. 040 350 6921
Suomen joukkueen kapteeni Sami Kainulainen p. 050 559 3357

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 506 seurassa toimii yhteensä noin 38 000 kalastuksen harrastajaa.