Vapaa-ajankalastuksen edistämisen ja neuvonnan rahoitus on turvattava

Vapaa-ajankalastuksen edistämisen ja neuvonnan rahoitus on turvattava

Vapaa-ajankalastajat: Vapaa-ajankalastuksen edistämisen ja neuvonnan rahoitus on turvattava

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) syyskokous pitää ensiarvoisen tärkeänä, että kalastusharrastuksen edistämis- ja neuvontatyötä tekevien järjestöjen roolit tunnistetaan, niiden tehtävät selkeytetään ja toimintamahdollisuudet turvataan. Järjestöjen toiminta-avustusten jakosuhteet tulee tarkistaa vastaamaan vapaa-ajankalastuksen edistämisen ja neuvonnan tarvetta.  

Kalastonhoitomaksua korotettiin vuonna 2018. SVK totesi ennen korotusta, että odotettua lisäkertymää ei tulla saavuttamaan, kuten aina on käynyt maksuja korotettaessa. SVK varoitti lisäksi, että arvioidun lisäkertymän kohdentaminen lähes kokonaan vesien omistajien korvauksiin voi romahduttaa lupakertymän  ja kalatalouden toimintakyvyn. Näin sitten myös kävi: marraskuun alussa lunastettuja vuosilupia oli noin 19 000 kpl vähemmän kuin viime vuonna. Näin suurta romahdusta ei selitä maksusta vapautettujen ikäihmisten määrän kasvaminen.

Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2019 on arvioitua maksukertymää vastaavasti pudotettu roimasti. Kalastonhoitomaksuina kertyneet varat jaetaan viiteen käyttötarkoitukseen. Vesien omistajille maksettavien korvausten osuus on yli kolmasosa ko.varoista. Ensi vuonna aloittavien kalatalousalueiden toimintaan toivotaan puolestaan  huomattavasti aiempaa suurempaa rahoitusta.
”Miten ensi vuoden rahanjaossa käy vapaa-ajankalastuksen edistämisen ja neuvonnan rahoituksen?”, kysyy SVK:n syyskokous.  Järjestön  lapsiin, nuoriin ja perheisiin kohdistama kalastusharrastuksen edistämistyö on vaarassa.

Kalatalousalan neuvontapalveluihin ohjatut varat jaetaan valtaosin SVK:n ja Kalatalouden Keskusliiton (KKL) kesken. Järjestöjen työ kohdistuu kahteen laajaan ryhmään: vesialueiden omistajiin ja vapaa-ajankalastajiin. KKL:lle ohjataan säännöllisesti leijonanosa ko. varoista. Elokuussa käynnistyi maa- ja metsätalousministeriössä Suomen vapaa-ajankalatalouden kehittämisstrategian päivitys. Vuodelta 2001 olevassa strategiassa neuvontajärjestöjen toimintamahdollisuudet tulee turvata ja järjestöjen väliset määrärahojen jakosuhteet tarkistaa. Rahoituksellisesti tilanne oli siis vaikea jo tuolloin vapaa-ajankalastusjärjestöjen puolella.

Kalastonhoitomaksukertymän kasvattamiseksi on SVK esittänyt monia keinoja. Kalastusharrastuksen edistämis- ja neuvontatyötä sekä maksun lunastamisen valvontaa tulee tehostaa.  Maksun myyntipisteitä tulee lisätä ja maksuun tulisi sisällyttää kahden vavan käyttömahdollisuus lisämaksua vastaan.

 

Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Markku Marttinen, p. 044 759 9717, markku.marttinen@vapaa-ajankalastaja.fi

 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 513 seurassa toimii yhteensä noin 40 000 kalastuksen harrastajaa.