Lausunto siian merikalastuksen säätelyehdotuksesta 12.12.2000
Lausunto on laadittu yhteistyössä kaikkien Suomen vapaa-ajankalastajien
keskusjärjestön (SVK) jäsenjärjestöjen (SKK, SMKL, SUKL) kanssa.
Vaellussiika on vapaa-ajankalastajien arvokkaimpia ja tärkeimpiä saalislajeja
merialueella ja siihen laskevissa joissa. Siika on ollut perinteisesti
verkkokalastajien keskeinen kohde Pohjanlahden alueella. Siitä on tullut myös
Suomenlahden tärkeimpiä saalislajeja 1980-luvulla alkaneiden istutusten
ansiosta. Viime vuosina suurikokoisen siian onginnasta on tullut
vapaa-ajankalastajien suosima harrastus erityisesti Suomenlahden alueella. Koska
isokokoiset siiat ovat haluttuja saaliita, ovat kaikki toimenpiteet
kannatettavia, joilla niiden olemassaolo ja kalastusmahdollisuudet turvataan.
Siksi SVK tukee tehtyjä ehdotuksia kalastusasetuksen 14 §:n muuttamiseksi ja tuo
esille seuraavat perustelut.
Luonnonvaraiset vaellussiikakannat erityisesti Pohjanlahden ja Saaristomeren
alueella ovat kärsineet liian tehokkaaksi tulleesta ja väärin suoritetusta
kalastuksesta. Siiankalastuksen tehostuminen on paljolti seurausta
lohenkalastukseen tulleista rajoituksista ja sen kannattavuuden alenemisesta.
Kalastajat ovat siirtyneet yhä voimakkaammin siian kalastajiksi ja ottaneet
käyttöön aikaisempaa tiheämpiä verkkoja ja rysiä. Tähän seikkaan SVK ja sen
jäsenjärjestöt ovat kiinnittäneet vakavaa huomiota jo VERKKO 2000 kampanjassaan.
Terveiden ja elinvoimaisten siikakantojen olemassaolo edellyttää riittävän
kookkaiden emokalakantojen olemassaoloa. Pitkän merivaelluksen suorittaneiden ja
suurikokoisten vaellussiikojen tuottama mäti on laadullisesti parempaa kuin
pienikokoisten siikojen. Saaristomerellä, Selkämerellä ja Merenkurkussa
voimistuneen kalastuksen seurauksena yhä vähäisempi osuus vaellukselle
lähteneistä siioista pääsee kutujokiin. Siten kutukannasta ilmeisesti
aikaisempaa suurempi osa muodostuu lyhyen vaelluksen tekevistä hidaskasvuisista
siioista, mikä näkyy pienentyneenä ikäryhmäkohtaisena keskikokona lukuisissa
Perämeren kutujoissa. Kalastuksen säätelyn keskeisenä tehtävänä voidaan nähdä
riittävän suuren, nopeakasvuisen emosiikakannan olemassaolon varmistaminen.
Perämerellä syönnöstäviä, hidaskasvuisia vaellussiikoja voisi periaatteessa
kalastaa huoletta, koska niiden merkitys siikakannan kannalta on pieni. Se
saattaa olla jopa vahingollinen, jos vaelluskäytäytyminen on periytyvää.
Eteläiselle Pohjanlahdelle ja Saaristomerelle vaelluksena ulottavia
suurikokoisia siikoja tulisi sensijaan pyrkiä suojelemaan liialliselta pyynniltä
edellämainituista syistä.
Suomenlahden siiankalastus perustuu käytännössä yksinomaan istutettuihin
kaloihin. Kalastuksen säätelyongelma ei ole siellä muutenkaan merkittävä, koska
yleensä pienimmät verkkojen solmuvälit ovat kuhankalastuksessa käytettävät 45-50
mm. Nopeakasvuisen vaellussiian, samoin kuin kuhankin pyyntiin ne ovat turhan
tiheitä. Koska siika on useimmiten ainoastaan sivusaalis, tapahtuu Suomenlahden
kalastuksen säätely kuhan ehdoilla. Karisiikakannat ovat koko Suomenlahdessa
erittäin heikkoja, eikä niillä ole merkitystä kalastuksen säätelyn kannalta.
Harvemman silmäkoon verkkoihin siirtyminen vähentää karisiian ja ahvenen
verkkokalastusta. Karisiian kohdalla muutos on voimakkain Perämeren ja
Merenkurkun alueilla ja solmuväliltään 27-30 mm:n verkkojen salliminen
huhtikuuta lukuunottamatta leveysasteen 63°45? pohjoispuolella on SVK:n
näkemyksen mukaan perusteltua. Selkämeren eteläosassa ja Saaristomerellä
karisiika kasvaa kuten vaellussiika, joten vastaavanlainen poikkeus ei ole
siellä tarpeen.