SM-onki Saimaan kanavalla

Saimaan kanavalla on ratkottu onginnan Suomen mestaruudet monta kertaa. Kuva: Jaana Vetikko.

Onginnan Suomen mestaruudet ratkotaan Saimaan kanavalla

Onginnan Suomen mestaruuksista kisataan sunnuntaina 5. elokuuta jälleen Saimaan kanavalla, parin vuoden tauon jälkeen. Kilpailu on monelle onkikauden huipentuma ja kisapaikalle odotetaankin yli 600 onginnan taitajaa.

SM-ongen kultamitaleista kilpaillaan henkilökohtaisella tasolla seitsemässä eri sarjassa ja lisäksi kilpaillaan seitsemässä joukkuesarjassa. Kilpailuaika on klo 10-14, paitsi nuorten alle 12-vuotiaiden sarjassa, jossa kisa päättyy klo 13.

Saimaan kanavan tiedetään olevan kalastoltaan todella monipuolinen. Särjensukuiset kalat lienevät pääosin kilpailijoiden tähtäimessä, mutta saattaa sieltä alamitan täyttävän kuhankin saada. Näin on käynyt aikaisemminkin. Kanava on oikukas, eikä suinkaan aina helppo kalastaa. Siinäpä sen viehätys piileekin; menestykseen tarvitaan roppakaupalla taitoa sekä hivenen tuuriakin.

Kilpailupaikka ja kisakeskus sijaitsevat molemmat Kansolan sillan välittömässä läheisyydessä. Kilpailualue sijaitsee molemmin puolin kanavaa sekä ylä- että alavirtaan kilpailukeskuksesta.


Saimaan kanavalla on ratkottu onginnan Suomen mestaruudet monta kertaa. Kuva: Jaana Vetikko.

 

Kilpailu on avoin kaikille Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön jäsenille. Jos SM-onki ja jäsenyys kiinnostaa, jäseneksi pääsee helposti. Mene osoitteeseen www.vapaa-ajankalastaja.fi ja skrollaa sivua hieman alas. Oikeasta reunasta löytyy alaotsikko ”Liity jäseneksi” vaihtoehtoineen. Klikkaa sieltä lisätietoja ja nappaa henkilö- tai seurajäsenyys. Nähdään SM-ongessa!

 

Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan SM-onkea, tätä kesäonginnan suurtapahtumaa.
Lisätietoja:
SM-ongen kilpailujohtaja Tapio Tapaninen, p. 0400 744 637
SVK:n kalatalousasiantuntija Marcus Wikström p. 045 110 2126

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 513 seurassa toimii yhteensä noin 40 000 kalastuksen harrastajaa.