SM-PILKKI
SM-pilkki on yksi maamme perinteikkäimpiä kalastuskilpailuja. Se kilpailtiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1957 ja kilpailu omaa pitkät perinteet pilkkiharrastajien vuosittaisena päätapahtumana. Kilpailu järjestetään yleensä maaliskuussa ja kilpailukalana on ahven.
Vuoden 2023 SM-pilkki kilpaillaan lauantaina 25.3.2023 Kainuussa, Sotkamon Nuasjärvellä. Kilpailun järjestää Kainuun Vapaa-ajankalastajat. SM-pilkkiin voi osallistua niin tosimielellä kuin rennolla otteellakin. Sarjoja löytyy alle 12-vuotiaista aina veteraanisarjoihin, perhesarjasta joukkuemestaruuksiin. Toista kertaa omana sarjanaan on mukana myös kaikusarja. Kaikusarjassa keskitytään poikkeuksellisesti vain viiden suurimman ahvenen pilkkimiseen, kun muissa sarjoissa ratkaisee vuorostaan kokonaispaino.
Tervetuloa mukaan!
Ketkä voivat osallistua SM-pilkkiin?
SM-pilkki on avoin kaikille. Kilpailuun osallistuminen ei vaadi Suomen Vapaa-ajankalastajien (SVK) tai siihen kuuluvien seurojen jäsenyyttä. Huomioitavaa kuitenkin on, että Suomenmestaruus-titteli voidaan myöntää vain Suomen kansalaiselle taikka Suomessa vakituisesti asuvalle tai sellaiselle ulkomaalaiselle, joka on SVK:n tai sen jäsenseuran jäsen. Jäseneksi pääset liittymällä mukaan paikalliseen jäsenseuraan tai järjestön henkilöjäseneksi.
Miten ilmoittaudutaan SM-pilkkiin?
Ennakkoilmoittautuminen on päättynyt, mutta kilpailuun voi ilmoittautua vielä paikan päällä kilpailutoimistossa perjantaina 24.3. klo 15.00- 20.00 ja lauantaina 25.3. klo 7.00- 9.00 välisinä aikoina. SM-pilkin kilpailutoimisto sijaitsee kilpailukeskuksessa osoitteessa Kekkolantie 6 88490 Pohjavaara. Kilpailutoimiston sähköpostiosoite on m.toiviainen(at)pp.inet.fi ja puhelin toimiston aukioloaikoina Mikko Toiviainen, p. 0400 690025. Jälki-ilmoittautumisista ei peritä lisämaksua. Lisätietoa myös kisasivuilta sekä kilpailukutsusta.
SM-pilkin kilpailusarjat
Henkilökohtaiset kilpailusarjat
– kaikusarja (yksi sarja sukupuoleen ja ikään katsomatta)
– miesten sarja (20 – 64-vuotiaat miehet)
– miesveteraanien sarja (65 – 74-vuotiaat)
– miesveteraanien sarja (75 vuotiaat ja vanhemmat)
– naisten sarja (20 – 64-vuotiaat naiset)
– naisveteraanien sarja (65 – 74-vuotiaat)
– naisveteraanien sarja (75-vuotiaat ja vanhemmat)
– alle 19-vuotiaiden poikien sarja
– alle19-vuotiaiden tyttöjen sarja
– alle 15-vuotiaiden poikien sarja
– alle 15-vuotiaiden tyttöjen sarja
– alle 12 -vuotiaiden sarjassa (yhteinen sarja tytöille ja pojille).
Joukkuesarjat
a) Joukkuemestaruus Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöön kuuluvien seurojen kesken;
– miesten joukkuekilpailu (4 kilpailijaa/ joukkue)
– miesveteraanien joukkuekilpailu (4 kilpailijaa/ joukkue)
– naisten joukkuekilpailu (3 kilpailijaa/ joukkue)
– naisveteraanien joukkuekilpailu (3 kilpailijaa/ joukkue)
– nuorten joukkuekilpailu (3 kilpailijaa/ joukkue) alle 19- ja 15-vuotiaiden sarjoissa kilpailevista
b) Perhesarjamestaruus
Perhejoukkueen tulee koostua 3-4 henkilöstä, niin että mukana on enintään kaksi huoltajaa ja 1-2 kilpailuvuonna 19 vuotta täyttävää tai nuorempaa lasta. Huoltajiksi hyväksytään vanhempien lisäksi myös isovanhemmat ja sisarukset. Sukulaisuussuhdetta katsotaan vastaavan myös avo- tai avioliiton myötä syntynyt sukulaisuus. Perhesarjaan osallistuvat eivät voi osallistua muihin sarjoihin (henk.koht. tai joukkue).
c) Seurajoukkuemestaruus (paras seura);
Seurajoukkuemestaruus ratkaistaan kunkin SVK:n seuran jäsenten yhteistuloksella.
d) Piirien nuorten joukkuemestaruus (paras vapaa-ajankalastajapiiri)
Piirien nuorten joukkuemestaruus: mestaruus ratkaistaan kuhunkin SVK:n vapaa-ajankalastajien piiriin kuuluvien nuorten – eli henkilökohtaisissa sarjoissa alle 19v, alle 15v ja alle 12v kilpailevien – yhteistuloksella.
e) Kaikusarjan joukkuemestaruus
Kaikusarjan joukkuekilpailussa on yksi sarja, sukupuoleen ja ikään katsomatta. Yhdessä joukkueessa on 3 kilpailijaa. Joukkueiden tulee koostua henkilökohtaisen kaikusarjan kilpailijoista, jotka ovat SVK:n tai sen jäsenseuran jäseniä.
Osallistumismaksut
– henkilökohtaiset aikuisten sarjat 20 euroa
– nuoret kilpailevat ilmaiseksi
– joukkuemaksu miesten sarja 40 euroa
– joukkuemaksu miesveteraanien sarja 40 euroa
– joukkuemaksu naisten ja naisveteraanien sarja 30 euroa
– nuorten joukkueet kilpailevat ilmaiseksi
– joukkuemaksu perhesarja 20 euroa
Osanottomaksuun sisältyy kilpailukortti, kisatarra ja käsiohjelma.
Kilpailuaika
SM-pilkki 2023 järjestetään lauantaina 25.3. ja kilpailuaika on 4 tuntia (klo 10-14).
Kalastaminen kilpailualueella on kielletty 14 vuorokauden aikana ennen kilpailua.
SM-pilkin esikisa pidetään samalla alueella kuukautta aiemmin, 25.2.
Palkinnot
SM-pilkissä palkitaan kolme parasta SM-mitalein. Lisäksi monen muuta palkintoa.
Kaikusarjan voittajalle luvassa Raymarine Element 7 HV & HV-100 all-in-one kaikuanturi & pilkkikalastussetti (laukku, anturi, virtajohto), ja samanlainen setti luvassa myös suurimman saaliin saaneelle.
UUTTA: Tulevassa SM-pilkissä on haussa kalastusseura, joka tuo kilpailuun suurimman osallistujamäärän nuoria. Kainuun Vapaa-ajankalastajat ry haluaa tukea aktiivisinta kalastusseuraa 300€ aktivointirahalla, mikä maksetaan eniten nuoria osallistujia SM-pilkkiin tuovalle kalastusseuralle. Nuorten sarjojen palkintoihin panostetaan muutenkin tänä vuonna erityisesti, joten nuoret ryminällä mukaan!
Mitä saa pilkkiä ja miten voitto ratkaistaan?
SM-pilkissä kilpailukalaksi hyväksytään vain ja ainoastaan ahven. On hyvä muistaa, että saaliiksi saatu kala suositellaan tapettavaksi välittömästi ennen talteenottoa, kaikusarjassa lopetus on pakollinen. Saaliiksi saatu kala säilytetään puhtaassa kuivassa astiassa tai pussissa.
Kilpailijoiden paremmuuden ratkaisee saaliin paino. Jos se on henkilökohtaisten, perhe- tai joukkuesarjojen kohdalla sama, jaetaan mitalisija(t) ja jätetään seuraava(t) sija(t) jakamatta. Muiden kuin mitalisijojen kohdalla saaliin ollessa sama, sijoitus ratkaistaan arvalla.
SM-pilkin säännöt
Sääntöihin kannattaa perehtyä huolella ennen kisaa. Uutta! Akkukaira on nyt sallittu kaikissa sarjoissa, pois lukien nuorten sarjat (turvallisuussyistä). Käyttö sallitaan kuitenkin alle 12-vuotiaiden sarjassa huoltajien käyttämänä. Kaikki akkukairat täytyy samoista turvallisuussyistä olla apukahvalla varustettuja, eli akkukairat ilman apukahvaa ovat siis kiellettyjä. Voimassa olevat SM-pilkin säännöt löytyvät osoitteesta: https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/sm-pilkki-saannot/.
Faktaa vuoden 2023 kilpailuvesistöstä
- Sotkamon Nuasjärvi on säännöstelty järvi Kainuussa. Leveä Rimpilänsalmi yhdistää sen samassa tasossa olevaan Rehjaan, joka ulottuu länsipäässään Kajaanin puolelle.
- Kilpailualueella vedensyvyys vaihtelee matalista rantavesistä aina yli 30 metrin syvyyksiin. Iso osa kilpailualueesta on lähtökohtaisesti pilkkimiseen mainiota kahdesta kahdeksaan metrin syvyyttä. Järven matalilla rannoilla kannattaa maaliskuun loppupuolella olla tarkkana, ettei kairaa pohjaan.
- Ahventa löytyy Nusjärvestä runsain mitoin. Kentältä tulleet huhut kertovat, että alueelta on kannettu parhaina kevättalven päivinä isoja kassillisia paistiahvenia. Kainuun tummat vedet paranevat pilkkivesinä huomattavasti kevään edetessä ja valon lisääntyessä, jolloin SM-pilkin ajankohdan pitäisi olla kalastuksellisesti aika lailla optimaalinen.
- Tapsipilkki, eli pystypilkin ja mormyskan yhdistelmä, on ollut varma kortti Kainuun pilkkikilpailuissa. Ketjupilkillä ja pelkällä morrilla voi myös onnistua, värikoukkupilkkejä ja tasapainopilkkejä unohtamatta. Nuasjärven humusvetisille asukkaille kannattaa tarjota esimerkiksi kupari-hopean, tompakin ja pronssin värisiä pilkkejä.
Mormyska- ja koukkuvärien osalta kannattaa rasiaan varata mukaan ainakin punaisen ja oranssisen sävyiset pelit, sekä lisäksi keltaisia ja sinivärisiä herkkuja. - Yleisiä pilkkikilpailuja ei SM-alueella ole ihan lähivuosina järjestetty, joten niin paikalliset kuin ulkopaikkakuntalaisetkin lähtevät tällä erää aika lailla samoilta kalkkiviivoilta mitalijahtiin.
Lue lisää
SM-pilkki 2023 kilpailusivut http://www.smpilkki2023.fi/
SM-pilkki 2023 Facebook-ryhmä https://www.facebook.com/profile.php?id=100066766274778
Kilpailukutsut https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/kilpailukutsut/
Toiminnanjohtajan tervehdys osallistujille
Kuuntele SM-pilkin 2023 virallista kisaradiota www.kuhan.fm 20.-26.3. välisenä aikana (Kainuu 100.8 MHz). FM kuuluvuus aina 30.4. saakka.
Lisätiedot
SM-pilkki 2023 kilpailunjohtaja Mikko Toiviainen p. 0400 690 025 m.toiviainen@pp.inet.fi
SVK:n kilpailuvastaava Marcus Wikström p. 045 110 2126 marcus.wikstrom@vapaa-ajankalastaja.fi
Lisätietoja saat myös SVK:n kilpailutoimikunnan pilkkijaostolta https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/pilkkijaosto/