Pilkinnän Suomen mestaruudet ratkaistaan Kemissä

Körmyahvenia SM-pilkin kilpailualueelta. Kuva: Petter Nissén.

Pilkinnän Suomen mestaruudet ratkaistaan Kemissä lauantaina

Pilkinnän Suomen mestaruuksista kilpaillaan ensi lauantaina 6. huhtikuuta Kemin merialueella. Noin kuukausi sitten eli 2. maaliskuuta kilpailijat pääsivät SM-pilkin esikisassa tutustumaan sekä alueeseen että sen kalastoon. Esikisan tulosten pohjalta SM-pilkistä tulee takuulla kovatasoinen.

Körmyahvenia SM-pilkin kilpailualueelta. Kuva: Petter Nissén.

SM-pilkkiin odotetaan tänä vuonna yli tuhatta kilpailijaa. Esikisaan osallistui 136 pilkkijää ja saalismäärät olivat kerrassaan huikeat. Suurimman tuloksen eli 17 760 grammaa sai Ruotsin puolelta saapunut ja Tornedalens Sportfiskeklubbia edustanut Kari Ohtonen. Muita yli kymmenen kilon tuloksia nähtiin peräti kahdeksan, joten nyt kannattaa pilkkikansan todellakin suunnata nokkansa kohti Kemiä.  Sen verran saalisvarmasta kisanäyttämöstä on kyse.

Viimeiset kaksi viikkoa kilpailualue on saanut ”levätä”, kun se sääntöjen mukaan on ollut rauhoitettuna. Kilpailualueen rauhoitus astui voimaan 23.3. ja se päättyy 6.4. klo 10, eli virallisen SM-pilkin alkaessa. Järjestäjät valvovat kilpailualuetta siihen asti.

SM-pilkillä on omat FB-sivut www.facebook.com/SMpilkki2019/, joista voi katsoa lisätietoja niin kisa-alueesta kuin muistakin aihepiiriin liittyvistä asioista. Kilpailutoimisto on perjantaina 5.4. avoinna Scandic Kemissä (Hahtisaarenkatu 3, 94100 Kemi) ja 6.4. Joulupukin Satamatoimistolla (kilpailukeskus) osoitteessa Luulajankatu 6, 94100 Kemi.

Kilpailukeskuksesta löytyy myös useita kalastusvälinefirmoja kattavine valikoimineen. Niiltä saa takuuvarmasti vinkkejä kilpailualueen ottipilkeistä ym., joten kiinnostuneiden kannattaa ilman muuta poiketa paikan päälle. SM-pilkin kilpailuaika kaikissa sarjoissa on klo 10-14.

Kilpailussa noudatetaan Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) hyväksymiä SM-pilkin sääntöjä, jotka löytyvät SVK:n sivuilta www.vapaa-ajankalastaja.fi/sm-pilkki/.

Kemin SM-pilkin järjestelyistä vastaavat Lapin Vapaa-ajankalastajat yhteistyössä jäsenseurojensa sekä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön kanssa.

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita paikan päälle.

Lisätietoja:
kilpailujohtaja Petter Nissén p. 0500 440 923
kilpailun varajohtaja Mika Jaako p. 0400 576188
SVK:n kilpailuvastaava Marcus Wikström, p. 045 110 2126

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 506 seurassa toimii yhteensä noin 38 000 kalastuksen harrastajaa.
www.vapaa-ajankalastaja.fi, www.vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen, www.fisuun.fi, www.ottiopas.fi, https://www.facebook.com/vapaa.ajankalastajat/