SM-pilkki järjestetään sittenkin!

Edellisen kerran SM-pilkki kilpailtiin Pohjois-Pohjanmaan alueella Oulussa Kuivasmerellä vuonna 2010. Kuva: Jaana Vetikko, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.

SM-pilkki järjestetään sittenkin!
Pilkkijät ottavat mittaa toisistaan 19.3. Vääksyssä Vesijärvellä

SM-pilkki piti alun perin järjestää Kerimäen Puruvedellä, mutta se jouduttiin perumaan koronatilanteen takia. Rajoitusten nopea hellittäminen ja siten isompien tapahtumien mahdollistuminen antoi myös uuden mahdollisuuden SM-pilkin järjestämiseen. Kaakkois-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri ryhtyi SM-pilkin pikaisiin valmisteluihin.

Vuoden 2022 SM-pilkki pilkitään lauantaina 19.3. Asikkalan Vääksyssä Vesijärven Kajaanselällä. Kilpailukeskus on aiemmista Kajaanselän SM-pilkeistä tutulla paikalla Kalmarin rannassa. Kilpailuun ilmoittaudutaan ennakkoon sunnuntaihin 7.3. mennessä. Ilmoittautumisohjeet ovat tarkemmin kutsussa ja SM-pilkin sivuilla.

SM-pilkissä on uutuutena ensimmäistä kertaa mukana erillinen kaikusarja, jossa kaikki elektroniset apuvälineet ovat lähtökohtaisesti sallittuja. Kaikusarjassa kilpaillaan ikään ja sukupuoleen katsomatta yhdessä henkilökohtaisessa sarjassa sekä joukkuesarjassa kolmen SVK:hon kuuluvan henkilön voimin.
Kilpailija saa tuoda seulalle ja punnitukseen enintään viisi ahventa, joiden yhteispaino ratkaisee. Kaikusarjassa on oma rajattu kilpailualueensa.
Kaikusarjan voittaja saa omakseen Raymarinen Element HV 7 kaikuluotaimen sekä siihen liitettävän pilkkisetin ja karttakortin. Hopea- ja pronssimitalistit saavat kolmen pilkin kokoelman Toni Sillanpään valmistamia Silli Lures -tasapainopilkkejä.

Raymarine palkitsee luotaimella ja pilkkisetillä sekä Kaikusarjan voittajan että SM-Pilkin suurimman saaliin saaneen henkilön.

Ota tästä haltuun SM-pilkin uudistetut säännöt kaikusarjoineen: www.vapaa-ajankalastaja.fi/sm-pilkki/. Kilpailukutsu on järjestäjillä työn alla ja ilmestyy mahdollisimman pian sivuillemme www.vapaa-ajankalastaja.fi -> Kilpailut -> Kilpailukutsut. SM-pilkistä lisätietoa löytyy myös jatkossa osoitteesta www.smpilkki2022.fi (Huom. sivut aukeavat mahdollisimman pian).