Suuret siiat kruunasivat Supertärppi-pilkkileirin

Suuret siiat kruunasivat Supertärppi-pilkkileirin

Ville Hämäläinen sai komean siian lauantain lähikalastuskilpailussa. Kuva: Janne Tarkiainen.

Suuret siiat kruunasivat Supertärppi-pilkkileirin

Lasten ja nuorten pilkkileirillä saatiin saaliiksi satamäärin ahvenia. Lisäksi joukkoon eksyi muitakin kalalajeja, kuten särkiä, kiiskiä, lahnoja ja komeita siikoja. Pilkkileirin tunnelmasta nautti neljäkymmentä nuorta sekä toistakymmentä aikuista leiriläistä.

Pilkkileiri järjestettiin viime viikonloppuna Karjalohjalla Pellin leirikeskuksessa kalaisan Lohjanjärven rannalla. Suomen Vapaa-ajankalastajien leirille kokoontui osallistujia pääosin Etelä-Suomesta, mutta kauimmaiset leiriläiset olivat tulleet Savon maakunnista. Savon poikien kalaranne olikin hyvin viritetty, sillä Ville Hämäläinen voitti lauantaina kisatun valtakunnallisen lähikalastuskilpailun nuorten sarjan, jossa paremmuuden ratkaisi neljän eri kalalajin pisimpien yksilöiden yhteispituus. Jokainen kalastaja sai kalastaa omalla lähijärvellään ja osallistua kilpailuun lähettämällä kuvan saaliistaan mittalaudan päällä. Kilpailun järjestämisestä vastasi FLF (Finnish Lake Fishers ry). Villen voittotulos ylsi lähes metriin (99,5 cm) ja ero kisan kakkoseen oli selkeä.

Kala oli koko leirin ajan hyvällä syönnillä, ja pieniä ahvenia sai jokainen. Siiat toimivat komeina bonuskaloina ja yli puoleen kiloon vaakaa venyttäneitä siikoja tuli muutamia. Siikoja, kuten ahveniakin, otettiin kotiin viemiseksi ja alkuviikosta monessa kodissa syödäänkin terveellistä itsepyydettyä kalaruokaa.
Kalastuksen ohella leirillä askarreltiin kalastusvälineitä, saunottiin ja vietettiin kivaa aikaa kavereiden kesken. Supertärppi-leirin kanssa samaan aikaan järjestettiin Kaakkois-Suomessa vapaa-ajankalastajien leiri, jonne osanotto oli myös hyvä. Kalastus kiinnostaa nuoria!

Lisää kalastustapahtumia sekä nuorten kalakerhoja löytyy lasten- ja nuorten omilta nettisivuilta osoitteesta www.fisuun.fi.

Ville Hämäläinen sai komean siian lauantain lähikalastuskilpailussa. Kuva: Janne Tarkiainen.

 

Lisätietoja:
kalatalousasiantuntija Janne Rautanen puh. 0400 946 968, s-posti: janne.rautanen(at)vapaa-ajankalastaja.fi
kalatalousasiantuntija Janne Tarkiainen puh. 044 547 9116, s-posti: janne.tarkiainen(at)vapaa-ajankalastaja.fi

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 513 seurassa toimii yhteensä noin 40 000 kalastuksen harrastajaa.