Jäsensihteeri Tarja Lehtimäki

Jäsensihteeri Tarja Lehtimäki

Tarja aloitti työnsä jäsensihteerinä loppuvuodesta 2016. Tarja on koulutukseltaan laskentalinjalta valmistunut yo-merkonomi ja hänellä on pitkä työkokemus yritysmaailmasta taloushallinnon eri tehtävissä.
Tarjan edellinen työpaikka oli kuitenkin Suomen Ilmailuliitto ry, jossa hän työskenteli lähes kuuden vuoden ajan toimisto- ja jäsensihteerinä. Siellä hänelle tulivatkin tutuiksi jäsensihteerin keskeisimmät työtehtävät eli jäsenrekisterin ja -lehtirekisterin ylläpito, jäsenlaskutus ja jäsenmaksutulojen tilitys seuroille.
Vapaa-ajastaan Tarja viettää suuren osan kesämökillään Kouvolan Korvenkylässä muun muassa marjastaen ja sienestäen. Ylipäänsä hän liikkuu paljon luonnossa ja muutenkin, sillä hän lenkkeilee päivittäin kotimaisemissaan Koillis-Helsingissä kahden koiransa kanssa.
Tarja vierailee myös usein Länsi-Uudellamaalla Lohjansaaressa sukulaisten mökillä ja pääsee siellä osallistumaan enonsa perheen kanssa kalastamiseenkin sekä onkien että virvelöiden. Myös verkkokalastus ja katiskapyynti ovat tulleet siellä hänelle tutuiksi.

puh. 050 576 3302, s-posti: tarja.lehtimaki(at)vapaa-ajankalastaja.fi