Pohjoismaiden pilkkimestaruuskilpailu perutaan vuonna 2026
Huonontuneen jäätilanteen vuoksi vuoden 2026 Pohjoismaiden pilkkimestaruuskilpailu on päätetty perua.
Päätös perustuu noin kaksi viikkoa ennen suunniteltua tapahtumaa tehtyyn riskiarviointiin. Käytettävissä olleiden jäätietojen ja sääennusteiden perusteella kilpailijoiden ja talkooväen turvallisuutta ei voitu riittävällä varmuudella taata kilpailupaikoilla suunniteltuna ajankohtana. Näin ollen kilpailun peruuttaminen oli ainoa vastuullinen vaihtoehto.
Suomen Vapaa-ajankalastajat toimii yhdessä Ruotsin ja Norjan keskusjärjestöjen kanssa Pohjoismaiden pilkkimestaruuskilpailun järjestäjänä. Suomessa järjestettävien kilpailujen osalta vastuu tapahtuman turvallisesta toteuttamisesta kuuluu järjestölle. Tämän vuoksi myös päätös kilpailun peruuttamisesta kuuluu järjestäjän vastuulle.
Kilpailu siirtyy seuraavalle vuodelle. Alustavat keskustelut vuoden 2027 järjestäjämaasta on jo käynnistetty Ruotsin ja Norjan kanssa.
Vuoden 2026 joukkueella on lähtökohtaisesti oikeus osallistua seuraavaan kilpailuun riippumatta siitä, missä maassa se järjestetään. Tänä vuonna karsittu joukkue siirtyy puolestaan odottamaan vuoden 2028 kilpailua.
Pahoittelemme päätöksestä aiheutuvaa pettymystä.
