Värityskilpailussa jälleen uusi ennätys – voittoväritys tehtiin Pohjanmaalla
Ennätykset on tehty rikottaviksi, ja vuosivieheen värityskilpailu sai jälleen lapset ja nuoret värittämään kilpailutöitä ennätysmäärän. Viime vuoden ennätys 881 väritystä rikkoontui 75 värityksellä, kun niitä palautui määräaikaan mennessä kaikkiaan 956 kappaletta. Määrä on huikea ja kertoo selkeästi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa edelleen värittäminen. Suurimmat osallistujamäärät palautuivat kouluilta, mutta myös nuorten kalakerhot sekä yksittäiset kilpailuun osallistujat palauttivat värityksiä runsaasti. Etelä-savolaiset koululaiset olivat erityisen ahkeria värittäjiä tällä kertaa.

Tämän vuoden voittajavärityksen takaa löytyy Ilmajoen Koskenkorvalla asuva Jami Rintamäki. 8-vuotias Jami harrastaa kalastusta perheen ja kavereiden kanssa erityisesti kesäisin. Tämän lisäksi hän on käynyt Kurikan Urheilukalastajien kerhossa sekä ollut mukana Koskenkorvan koululla järjestetyssä Suomen mallin mukaisessa kalastuskerhossa.
Lempikalastusmuodokseen Jami mainitsee virvelöinnin, mutta erityisesti mieleen on jäänyt viime kesänä ongella saatu iso ahven. Vaapun Jami väritti kalastuskerhon pikkujouluissa ja hän kertoo saaneensa idean väritykseen omasta päästään.

Voitostaan Jami palkitaan Grosari- vaappujen tuotepaketilla sekä voittovärityksestä teetetyllä vuosivieheellä 2026. Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvonta suosi tänä vuonna Patrikkia Hirvensalmelta. Myös hänelle lähtee heittokalastukseen sopivia uistimia.
Voittajan valitseminen on nuoriso- ja perhetoimikunnalle aina haasteellinen tehtävä, koska suuresta määrästä kilpailutöitä löytyy useita hienoja värityksiä. Toimikuntaa miellytti kisatyössä tällä kertaa selkeät kirkkaat värit.


Vuosiviehe tilattavissa
Vuosiviehevärityskilpailu on lapsille ja nuorille tarkoitettu kilpailu, jonka voittovärityksestä valmistetaan 200 uistimen erikoiserä Grosarin Veka Special-vaapusta. Viehevärityskisan viehe on erikoisväri ja sitä voi tilata ainoastaan SVK:n toimistolta.
Suuret kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille.
