Vieheiden kierrätys 2021

Anna vieheelle uusi elämä!
SVK, Rapala ja Motonet keräävät käytettyjä
uistimia uusiokäyttöä varten

Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) on aloittanut Rapalan ja Motonetin kanssa yhteistyökampanjan, jossa kerätään käytettyjä uistimia kierrätystä ja uusiokäyttöä varten. Kampanjaan kuuluva uistinten keräystoiminta jatkuu heinäkuun loppuun asti.

Vanhat uistimet halutaan nyt kiertoon Anna vieheelle uusi elämä! -kampanjan avulla. Kuva: Johanna Antila.

Kaikki halukkaat voivat kampanja-aikana tuoda vanhat, käytöstä poistetut ja myös rikkinäiset uistimensa Motonetin myymälöihin sijoitettuihin keräysastioihin, joista löytyy erikseen oma luukkunsa niin lusikkauistimia, vaappuja kuin jigejäkin varten.

Motonetiltä kierrätettävät lusikat ja vaaput toimitetaan Rapalan kautta kunnostettaviksi kahdeksaan SVK:n jäsenseuraan eri puolelle Suomea. Kunnostetut uistimet jäävät seurojen käyttöön ja jaettaviksi varsinkin nuorille kalastusharrastuksen edistämiseksi ja uusien ihmisten kannustamiseksi kalastuksen pariin.

Kunnostuskelvottomat uistimet hävitetään asianmukaisesti, ja jigit kierrätetään SVK:n Koolla on väliä -hankkeen jigikeräyksen kautta. Kunnostustyöstä seuroissa vastaavat niiden aikuisjäsenet. Varaosat kunnostettaviin uistimiin on saatu Rapalalta. Lisäksi Rapala-rahasto maksaa seuroille 500 euron avustuksen kiitokseksi kampanjan tarkoituksen eli uistinten uusiokäytön edistämisestä.

SVK:n jäsenseuroista Kampanjassa mukana ovat Meri-Lapin Urheilukalastajat (Tornio/Kemi), Lesnan Naputtajat (Joensuu), Rantakylän Kalakaverit (Mikkeli), Koukku ja Paukku (Jyväskylä), Valkeakosken Kalaveikot, Palatsi Fishing Team (Turku), Pienen Pyytäjät (Lahti) ja Stadin Kalajunnut (Helsinki/pääkaupunkiseutu).

Mononetin myymälöissä on tänä kesänä keräysastia, johon ihmisten toivotaan tuovan runsain mitoin vanhoja uistimiaan.

Anna hyvän kiertää!

SVK:n toiminnanjohtaja Olli Saaren mielestä pilottina toteutettava keräyskampanja lujittaa alan toimijoiden yhteisvastuullisuutta kalastusharrastuksen edistämisessä ja osoittaa, että myös ympäristöasioista huolehditaan.
”Se myös vahvistaa jäsenseurojemme roolia uusien kalastajasukupolvien kasvattamisessa. Vieheiden kunnostamistoimet taas lujittavat seurojen yhteisöllistä toimintakulttuuria”, hän arvioi. Kampanjan periaate, että kunnostetut uistimet päätyvät uusien harrastajien käyttöön, on hänen mukaansa samalla konkreettinen ja helppo keino huolehtia harrastuksen jatkumisesta – ei tarvitse kuin osallistua keräykseen.
”Anna siis hyvän kiertää” ja tuo rasioiden ja pakkien pohjille jääneet joutilaat vieheet ja jigit keräyspisteisiin”, Saari kannustaa.
Rapalan tutkimus- ja vastuullisuuspäällikkö Taneli Väisänen puolestaan kertoo kampanjan olevan osaltaan juuri sitä, mihin yhtiö viime vuonna valmistelemallaan vastuullisuusstrategiallaan pyrkii: Löytämään keinoja kalastusvälineiden entistä parempaan kierrätykseen ja tarjoamaan erityisesti nuorille hienoja kalastus- ja luontoelämyksiä.
”Olemme myös tietoisia siitä, että Suomessa on paljon intohimoisia kalastajia, joilla ei välttämättä ole taloudellisesti mahdollisuuksia toteuttaa rakasta harrastustaan. Siksi kampanjassa kerätyt vieheet lahjoitetaankin korjattuna ja tarkastettuna SVK:n kautta nuorille kalastajille.”