Kymmenpiikki

Pungitus pungitus

Kymmenpiikki on noussut vapakalastuksen kohteeksi aivan viime vuosina, kun kalalajien bongaaminen eli fongaus on noussut suosituksi kalastusmuodoksi. Lajin harrastajille kymmenpiikki on kiinnostava ja haastava kala muiden lajien joukossa. Piikkikaloja, siis myös kymmenpiikkiä, kalastettiin maassamme 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla pienimuotoisen öljyteollisuuden raaka-aineeksi.

Kymmenpiikkiä tavataan lähes koko maasta. Kuva: Juha Ojaharju.

Tuntomerkit
Maassamme elävät piikkikalat muistuttavat paljon toisiaan, ainoastaan vaskikala on selvästi erinäköinen. Yhteistä kaikille piikkikaloille on, että niiden vatsaevät ja etummainen selkäevä muodostuvat piikeistä.
Selässä olevien piikkien määrän laskeminen on helppo ja luotettava tapa erottaa lajit toisistaan. Nimestään huolimatta ei kymmenpiikillä useimmiten ole selässä kuitenkaan kymmentä piikkiä, vaan yhdeksän. Yksilöiden väliset piikkien lukumäärät voivat vaihdella välillä 7-11.

Ravinto
Kymmenpiikkien mieluisinta ruokaa ovat hankalajalkaiset ja vesikirput eli eläinplankton. Ne syövät myös muita pienikokoisia ravintokohteita, kuten surviaissääsken toukkia, katkoja, vesisiiroja, monisukasmatoja sekä kalojen mätiä ja pieniä poikasia.

Levinneisyys ja elinympäristö
Suomessa kymmenpiikkiä on käsivartta lukuun ottamatta koko maassa. Sisävesissä sitä ei kuitenkaan ole läheskään kaikissa vesistöissä. Kymmenpiikin levinneisyys sisävesissä on vielä suurelta osin kartoittamatta.
Kymmenpiikit viihtyvät usein lähellä rantaa kasvillisuuden suojassa. Järvissä ne voivat liikkua myös selkävesillä ravinnon perässä.

Kasvu
Kymmenpiikki elää yleensä vain kaksivuotiaaksi saavuttaen sinä aikana keskimäärin 4-5 senttimetrin pituuden. Aina löytyy kuitenkin poikkeuksia. Suomen ylivoimaisesti suurimmat kymmenpiikit löytyvät Kuusamossa sijaitsevasta Rytilammesta. Sieltä saadaan säännöllisesti keskimääräisiä kymmenpiikkejä tuplasti suurempia yksilöitä. Rytilammesta on peräisin myös katiskalla saatu Suomen ennätyskymmenpiikki, joka oli 11,5 cm pitkä