Lapsesta kalaan

Lapsesta kalaan -hanke kannustaa perheen pienimpiäkin kalastamaan

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö on pitkään kampanjoinut ahkerasti nuorten kalastusharrastuksen ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi. Näkyvimmät hankkeet Kaverin kanssa kalaan ja Koukusta keittiöön on suunnattu koululaisille, lähinnä kolmannesta luokasta ylöspäin. Kalakaveri-hanke puolestaan tähtää pitkäjänteiseen kerhotoimintaan yhteistyössä kalastusseurojen sekä muiden lapsi- ja nuorisojärjestöjen kanssa. Siinäkin kohderyhmänä ovat koululaiset.

Lapsikin tarvitsee kunnolliset kalastusvälineet. Muuten kipinä voi sammua. Kuva: Juha Ojaharju
Lapsikin tarvitsee kunnolliset kalastusvälineet. Muuten kipinä voi sammua. Kuva: Juha Ojaharju

Kalastuksen niin kuin muidenkin lajien harrastaminen juurtuu nuoreen sitä paremmin mitä nuorempana kipinän siihen saa. Kalastus sopii yhtälailla alle kouluikäisille, jopa 2-3 -vuotiaille, kunhan toimitaan heidän ehdoillaan ja heidän erityistarpeensa huomioon ottaen. Pienen lapsen kalastus vaatii mukaan harrastuksen pariin lapselle tutun ja turvallisen aikuisen; vanhemman, isovanhemman tai kalakummin. Kalastus on mitä oivallisin koko perheen yhteinen luontoharrastus.

Jopa alle 2-vuotias voi käydä pilkillä, kunhan tukena ja turvana on tuttu aikuinen ja kalaretki on riittävän lyhyt. Kuva: Jaana Vetikko
Jopa alle 2-vuotias voi käydä pilkillä, kunhan tukena ja turvana on tuttu aikuinen ja kalaretki on riittävän lyhyt. Kuva: Jaana Vetikko

Monipuolista tiedotusta

SVK:n uusin lapsi- ja nuorisohanke Lapsesta kalaan käynnistyi materiaalin hankinnalla vuonna 2008. Sen tavoitteena on ylläpitää ja lisätä kalastuksen suosiota lasten ja nuorten parissa sekä perheiden yhteisenä harrastuksena. Hankkeessa opetetaan lapsille ja perheille, kuinka aivan pienenkin lapsen kanssa kalastuksen harrastaminen onnistuu ja miten siitä saa monipuolisen ja mielekkään harrastuksen.

Lapsi antaa onnistumisen riemun näkyä ja kuulua. Tällä kertaa napakymppilahna nousi ongella. Kuva: Jaana Vetikko
Lapsi antaa onnistumisen riemun näkyä ja kuulua. Tällä kertaa napakymppilahna nousi ongella. Kuva: Jaana Vetikko

Hankkeessa ovat mukana kaikki SVK:n toimikunnat sekä vapaa-ajankalastajapiirit ja kalastusseurat. Rahoitusta saadaan kalastuksenhoitomaksuvaroista maa- ja metsätalousministeriöltä.

Tiedotuksella eri muodoissaan on tärkeä rooli hankkeessa. Vuoden 2009 jokaisessa Vapaa-ajan Kalastajassa esiteltiin yksi kalastusmuoto, jota voi harrastaa pienenkin lapsen kanssa. Lisäksi ohjeita ja vinkkejä eri kalastustavoista julkaistaan järjestön nettisivuilla ja mediatiedotteissa. Hankkeessa tuotetaan myös kattavasti lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattua valistusmateriaalia, lähinnä esitteitä, puuhatehtäviä ja julisteita.

Hankkeen puitteissa järjestetään naisten, nuorisovetäjien ja kalakummien koulutuksia sekä perheleirejä. Lisäksi osallistutaan erilaisille messuille erityisesti lapsille suunnatulla ohjelmalla järjestäen mm. ongintaa, piirustuskisoja ja askartelua. Päätapahtumana on Lapsimessut Helsingissä.

Onginta on yleisin ja hyvä tapa tutustuttaa lapsi kalastuksen saloihin. Kuva: Jaana Vetikko
Onginta on yleisin ja hyvä tapa tutustuttaa lapsi kalastuksen saloihin. Kuva: Jaana Vetikko

Toivottavaa on, että myös vapaa-ajankalastajapiirit ja -seurat ottavat hankkeen huomioon toiminnassaan ja järjestävät tapahtumiinsa hankkeen teeman mukaista lapsille ja perheille suunnattua ohjelmaa. Oivallisia paikkoja tähän ovat messu- ja markkinatapahtumien lisäksi mm. nuorten ja perheiden onkipäivät.

Lisätietoja hankkeesta antavat Janne Rautanen p. 0400 946 968 ja Jaana Vetikko p. 050 525 7806.

Ja eikun koko perheen voimin kalavesien äärelle!