Suomen Vapaa-ajankalastajien rekryt

Suomen Vapaa-ajankalastajien rekryt

Meidän Suomen Vapaa-ajankalastajien uudistaman toimintastrategian mukaisesti vapaa-ajankalastus tuo harrastajalleen iloa, elämyksiä, kavereita ja terveyttä. Järjestömme tehtävänä on mahdollistaa tämä neuvonnan, edunvalvonnan ja kattavien palvelujen avulla sekä työskentelemällä kestävien kalakantojen ja puhtaampien vesien puolesta niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 450 seurassa toimii noin 31 000 kalastuksen harrastajaa. Visionamme on olla Suomen vaikuttavin kalastusperhe toimimalla yhdessä paremman kalastuksen puolesta. Tutustu SVK:n strategiaan 2022-2026.


Haku on auki

Kalastusohjaajat

Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) etsii täydennystä koko maan kattavaan kalastusohjaajaverkostoonsa määräaikaiseen työsuhteeseen seuraaville alueille (suluissa pääasiallinen toiminta-alue):

  • Etelä-Suomi (Espoo-Helsinki)
  • Päijät-Häme (Lahti tai Kouvola)
  • Pohjois-Savo (Kuopio)

Kalastusohjaajana työsi pääkohderyhmänä ovat lapset, nuoret ja perheet. Tehtäviisi kuuluu kalastuksen ohjausta kalakerhoissa, leireillä ja kouluissa sekä kalastustapahtumien järjestämistä ja muuhun Fisuun-toimintaamme osallistumista. Toimenkuvaasi kuuluu myös SVK:n aikuistoiminnan mukaista matalalla kynnyksellä aikuisille tarjottavaa opastamista kalastusharrastukseen.

Päijät-Hämeen ja Etelä-Suomen paikoissa työntekijän tehtäviin kuuluu lisäksi virtavesien äärellä tapahtumia maastokartoitustöitä osana Virtamittarit-hankettamme.

Työt alkavat 6.5.2024 mennessä ja kestävät 14.3.2025 saakka. Työaika on keskimäärin 29 tuntia viikossa (75 % työaika). Kuukausipalkka on kahden kuukauden koeajalla 1620 € ja sen jälkeen 1772 €.

Sinulta edellytetään ajokorttia, omaa autoa, sosiaalisen median käyttötaitoja sekä kykyä toimia itsenäisesti ja innostavasti. Kokemus lasten ja nuorten kanssa toimimisesta, eri kalastusmuotojen tuntemus sekä kalastusalan tai nuorisopuolen koulutus lasketaan eduksi. Virtamittarit-työssä edellytetään lisäksi hyvää maastotyökelpoisuutta.
Tarjoamme itsenäisen ja joustavan työn innostavassa ja mukavassa kalastusperheessämme. Työssäsi sinulla on mahdollisuus ideoida, kehittää ja toteuttaa kattavasti järjestömme nuoriso-, perhe- ja aikuistoimintaa.

Vapaamuotoisia hakemuksia otetaan vastaan 31.3.2024 saakka. Sähköiset hakemukset ja CV lähetetään osoitteeseen vapaa-ajankalastaja@vapaa-ajankalastaja.fi.

Lisätietoja antavat Etelä-Suomen ja Päijät-Hämeen osalta Marcus Wikström ja Pohjois-Savon osalta Janne Tarkiainen. Aikuistoimintaa vastaaviin kysymyksiin vastaa Johanna Antila, Virtamittarit-toiminnasta lisätietoja saa Janne Antilalta, yleisiin kysymyksiin vastaa Jaana Vetikko. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta vapaa-ajankalastaja.fi/yhteystiedot.

Suomen Vapaa-ajankalastajien kalastusohjaajien toimintaa rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö kalastonhoitomaksuvaroista.

____________________________________________________________________

Hakuaika on päättynyt

Kalastusohjaajat

Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) etsii täydennystä koko maan kattavaan kalastusohjaajaverkostoonsa määräaikaiseen työsuhteeseen seuraaville alueille

Häme (Tampere)

Keski-Suomi (Jyväskylä)

Kalastusohjaajana työsi pääkohderyhmänä ovat lapset, nuoret ja perheet. Tehtäviisi kuuluu kalastuksen ohjausta kalakerhoissa, leireillä ja kouluissa sekä kalastustapahtumien järjestämistä ja muuhun SVK:n nuoriso- ja perhetoimintaan osallistumista. Lisäksi pääset opastamaan aikuisia kalastusharrastuksen pariin.
Työt alkavat 2.5. mennessä ja kestävät 14.3.2024 saakka. Työaika on keskimäärin 29 tuntia viikossa (75 % työaika).

Sinulta edellytetään ajokorttia, omaa autoa, sosiaalisen median käyttötaitoja sekä kykyä toimia itsenäisesti ja innostavasti. Kokemus lasten ja nuorten kanssa toimimisesta, eri kalastusmuotojen tuntemus sekä kalastusalan tai nuorisopuolen koulutus lasketaan eduksi.
Tarjoamme itsenäisen ja joustavan työn innostavassa ja mukavassa kalastusperheessämme. Työssäsi sinulla on mahdollisuus ideoida, kehittää ja toteuttaa kattavasti järjestömme nuoriso-, perhe- ja aikuistoimintaa.

Vapaamuotoisia hakemuksia otetaan vastaan 26.3.2023 saakka. Sähköiset hakemukset (+ CV) lähetetään osoitteeseen olli.saari@vapaa-ajankalastaja.fi.

Lisätietoja antavat Hämeen osalta Janne Rautanen ja Keski-Suomen osalta Juha Ojaharju, yleisiin kysymyksiin vastaa Olli Saari. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.vapaa-ajankalastaja.fi/yhteystiedot.


Hakuaika on päättynyt

Kalastusohjaaja

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) etsii täydennystä koko maan kattavaan kalastusohjaajaverkostoonsa määräaikaiseen työsuhteeseen Hämeeseen (Tampere).

Kalastusohjaaja toimii yhteistyössä SVK:n vapaa-ajankalastajapiirien ja kalastusseurojen kanssa. Kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret ja perheet. Työ pitää sisällään kalastuksen ohjausta kalakerhoissa ja kouluissa sekä kalastustapahtumien järjestämistä ja SVK:n nuorisotoimintaan osallistumista. Työ soveltuu hyvin innokkaalle kalastuksen harrastajalle myös vaikka päätyön oheen. Työt alkavat sopimuksen mukaan ja jatkuvat ainakin vuoden 2022 loppuun saakka.

Työntekijältä edellytetään ajokorttia, omaa autoa sekä kykyä toimia itsenäisesti. Kokemus lasten ja nuorten kanssa toimimisesta, eri kalastusmuotojen tuntemus sekä kalastusalan tai nuorisopuolen koulutus lasketaan eduksi, samoin sosiaalisen median käyttämisen taidot.

Vapaamuotoisia hakemuksia otetaan vastaan 30.4.2022 saakka. Sähköiset hakemukset lähetetään osoitteeseen vapaa-ajankalastaja@vapaa-ajankalastaja.fi.

Lisätietoja antaa Hämeen asioiden osalta Janne Rautanen, yleisiin kysymyksiin vastaa Janne Tarkiainen. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.vapaa-ajankalastaja.fi/yhteystiedot.


Hakuaika on päättynyt

Viestintäkoordinaattori

Nyt etsimme innokasta ja osaavaa viestinnän moniosaajaa ottamaan ohjat Mimmit kalastaa! -hankkeestamme sekä auttamaan meitä muussakin järjestön viestintätyössä.
Päätehtävänäsi on Mimmit kalastaa! -hankkeen toiminnoista vastaaminen ja hankkeen jatkorahoituksen valmistelu sekä yhteistyö hankkeen sidosryhmien (järjestökenttä, yritykset, yhteistyökumppanit, vaikuttajat) kanssa. Lisäksi osallistut vastuullisen kalastuksen Koolla on väliä -hankkeen asioista sekä järjestön nuoriso- ja aikuistoiminnasta viestimiseen.

Virallisia kelpoisuusvaatimuksia tehtävään ei ole. Voit olla siis koulutukseltasi mitä tahansa, osaaminen ja asenne ratkaisevat.

Mahtavaa, jos osaamispakistasi löytyy useampia näistä:

* erinomaiset viestintä- ja vuorovaikutustaidot – ne tulevat käyttöön työssäsi päivittäin
* nautit puhuttelevien sisältöjen rakentamisesta sosiaaliseen mediaan
* autat meitä saamaan parhaan mahdollisen hyödyn markkinoinnista sosiaalisessa mediassa
* osaat tuottaa innostavaa sisältöä myös videoiden muodossa
* palvelumuotoilu
* wordpress-osaaminen
* erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito
* kiinnostus kalastamiseen tai jopa jonkun kalastustavan osaamista
* luova, rohkea ja innostunut ote työhön ja uuden luomiseen
* joustava, palvelualtis asenne
* kyky toimia itsenäisesti

Lisäksi arvostamme työkokemusta ja näyttöjä vastaavista tehtävistä.

Jos tunnistit kuvauksesta itsesi, ilmoitathan itsestäsi viipymättä meille. Töitä tarjotaan aluksi kahdeksaksi (8) kuukaudeksi ja työt alkavat sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Työtä voit tehdä joustavasti etänä tai toimistollamme Helsingin Kalasatamassa. Järjestö työyhteisönä on rento, avoin ja eteenpäin katsova. Teemme töitä sekä itsenäisesti että tiimeissä ja jokaisella työntekijällä on hyvät vaikutusmahdollisuudet oman vastuualueensa kehittämiseen. Mimmit kalastaa! -hankkeen jatkorahoituksen varmistuttua sinulla on myös hyvät edellytykset töiden jatkumiselle pidempäänkin.

Vapaamuotoisia hakemuksia otetaan vastaan 30.9.2021 saakka. Liitä hakemukseen myös CV ja palkkatoiveesi. Lisäksi voit liittää tai linkata muutamaan työnäytteeseen tai esimerkiksi videoon, jolla esittelet itsesi. Sähköiset hakemukset lähetetään osoitteeseen jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi.

Lisätietoja tehtävästä antavat 21.-22.9. klo 9-11 ja 28.9. klo 9-16
tiedottaja Jaana Vetikko puh. 050 525 7806, jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi sekä
Mimmit kalastaa! -hankkeen osalta koordinaattori Johanna Antila puh. 050 573 9332, johanna.antila@vapaa-ajankalastaja.fi.


Hakuaika on päättynyt.

Kalastusohjaaja (3 kpl)

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) etsii täydennystä koko maan kattavaan kalastusohjaajaverkostoonsa määräaikaiseen työsuhteeseen seuraaville alueille:
Häme (Tampere)
Pohjois-Savo (Kuopio)
Keski-Suomi (Jyväskylä)

Kalastusohjaaja toimii yhteistyössä SVK:n vapaa-ajankalastajapiirien ja kalastusseurojen kanssa. Kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret ja perheet. Työ pitää sisällään kalastuksen ohjausta kalakerhoissa ja kouluissa sekä kalastustapahtumien järjestämistä ja SVK:n nuorisotoimintaan osallistumista. Työ soveltuu hyvin innokkaalle kalastuksen harrastajalle myös vaikka päätyön oheen. Työt alkavat sopimuksen mukaan ja jatkuvat ainakin vuoden 2021 loppuun saakka.

Työntekijältä edellytetään ajokorttia, omaa autoa sekä kykyä toimia itsenäisesti. Kokemus lasten ja nuorten kanssa toimimisesta, eri kalastusmuotojen tuntemus sekä kalastusalan tai nuorisopuolen koulutus lasketaan eduksi, samoin sosiaalisen median käyttämisen taidot.

Paikat täytetään sopivan henkilön löydyttyä, mutta vapaamuotoisia hakemuksia otetaan vastaan 16.5.2021 saakka. Sähköiset hakemukset lähetetään osoitteeseen olli.saari@vapaa-ajankalastaja.fi.

Lisätietoja antavat Hämeen osalta Janne Rautanen, Pohjois-Savon osalta Janne Tarkiainen, sekä Keski-Suomen osalta Juha Ojaharju, yleisiin kysymyksiin vastaa Olli Saari. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.vapaa-ajankalastaja.fi/yhteystiedot.


Hakuaika on päättynyt

Järjestöasiantuntija

Tehtävänäsi on järjestömme elinvoimaisuuden turvaaminen järjestötoiminnan kehittämisen avulla. Työsi painopiste on jäsenhankinnassa ja jäsenille tarjottavien koulutusten järjestämisessä sekä järjestön rakenteiden vahvistamisessa toiminnan tarpeita vastaavaksi uuden strategiamme mukaisesti. Lisäksi osallistut monipuolisesti muihin tehtäviin, esimerkiksi edunvalvontaan ja varainhankinnan kehittämiseen, hanketoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä vapaa-ajankalastusta edistävien tapahtumien järjestämiseen. Jalkautat toimenpiteitä piireihimme alueellisten kalatalousasiantuntijoiden kanssa ja liikut ajoittain eri puolille Suomea. Työskentelet silloin tällöin myös iltaisin ja viikonloppuisin. Työhösi kuuluu oleellisesti oman vastuualueesi asioiden tiedottaminen ja viestintä eri kanavissa yhteistyössä johtoryhmän kanssa. Toimistomme on Helsingin Kalasatamassa.

Tässä tehtävässä menestyäksesi sinulla todennäköisesti on

  • kokemusta yhdistystoiminnan kehittämisestä esim. laajojen, osallistavien hankkeiden ja/tai digitalisaation muodossa
  • kokonaisuuksien hallintakyky ja tekemisen meininki
  • osaamista vaikuttamisen ja edunvalvonnan keinoista
  • joustava, palvelualtis asenne
  • hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot
  • kyky esiintyä ja viestiä innostavasti
  • erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito, sekä hyvä englannin kielen taito
  • soveltuva korkeakoulututkinto

Eduksi tehtävässä on kalastusharrastuksen ja kalatalouskentän tunteminen. Näemme myös mielellämme, että sinulla on ajokortti.

Tässä tehtävässä sinulla on laajat vaikuttamismahdollisuudet vapaa-ajankalastuksen ja suomalaisen kalastusharrastuksen edistämiseen. Pääset tekemään käytännön työtä ja oppimaan lisää mm. järjestö- ja vapaaehtoistyöstä, yhteistyöverkostoista ja varmuudella myös kalastuksesta! Järjestö työyhteisönä on avoin ja keskusteleva; apua, neuvoa ja näkemyksiä saa ja pitää kysyä. Tarjoamme jäsenille ja harrastajille iloista ja auttavaa asiakaspalvelua. Toivomme sinun tuovan oman vahvan panoksesi kulttuurimme rikastamiseen.

Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä antaa viikoilla 21-22 toiminnanjohtaja Olli Saari puh. 050 339 4660 ja viikolla 23 tiedottaja Jaana Vetikko puh. 050 525 7806.

Yhteistyökumppanimme Azets Insight Oy:n rekrytointikonsultti Riitta Oinonen antaa myös lisätietoja ti 1.6. klo 8.30 – 9.30 ja ma 7.6. klo 15-16. Lähetäthän hakemuksesi niin pian kuin mahdollista ja viimeistään 13.6.2021 mennessä.
Hakulomake löytyy: http://bit.ly/JärjestöasiantuntijaksiSVKlle

————————————————————————————————————-