Lausunto hallituksen esityksestä vesilainsäädännön uudistamiseksi (HE 277/ 2009VP), 6.10.2010 (eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus)
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on lausunnoissaan vesilakitoimikunnan mietinnöstä (2004), vesilakityöryhmän mietinnöstä (2006) ja oikeusministeriössä laaditusta ehdotuksesta vesilainsäädännön uudistamiseksi (2009) kiinnittänyt huomiota ehdottoman luvanmyöntöesteen säilyttämiseen osana vesilakia, oikeuteen liikkua vesistössä, kalatalousvelvoitteisiin ja -maksuihin, sekä ojitusten ja ruoppausten vaikutuksiin pienvesistöihin, puroihin ja rantaympäristöihin.
SVK esittää tutustuttuaan hallituksen esitykseen vesilainsäädännön uudistamiseksi lausuntonaan seuraavaa.
Kalatalousvelvoite ja kalatalousmaksu
Kalatalousvelvoitteiden ja -maksujen osalta esityksen perusteluihin on kirjattu SVK:nkin esittämä vaatimus siitä, että ne ovat tasa-arvoisia vaihtoehtoja kalatalousvahinkojen ehkäisemisessä ja vähentämisessä. Tämä on omiaan parantamaan nykyistä hoitotoimenpiteiden joustavuutta. Myönteistä on myös se, että lain perusteluihin on kirjattu kalatalousvelvoitteista ja kalatalousmaksujen käytöstä päätettäessä huomioonotettavaksi kalastusalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmat.
SVK korostaa sitä, että kalatalousviranomaisella on useita laajoja kalakantojen hoidon ja käytön suunnitelmia, kuten järvilohi- ja rapustrategia, Suomenlahden meritaimenkantojen käyttö- ja hoitosuunnitelma sekä valmisteilla oleva kalatiestrategia. Nykyisen vesilain mukaan nämä suunnitelmat on otettu huomioon kalatalousvelvoitetta harkittaessa. Lisäksi kalastusviranomainen on hyväksynyt valtakunnallisen vapaa-ajankalatalouden kehittämisohjelman ja sitä vastaavat alueelliset vapaa-ajankalatalouden kehittämisohjelmat, joilla on merkitystä kalatalousvelvoitteesta ja kalatalousmaksusta päätettäessä.
SVK edellyttää, että kalatalousvelvoitteista ja kalatalousmaksuista päätettäessä tulee ottaa huomioon kalastusalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmien lisäksi kalatalousviranomaisen hyväksymät kalastusta, kalakantojen käyttöä ja hoitoa koskevat suunnitelmat.
Purojen suojelu
Esityksessä uudeksi vesilaiksi purojen ja – luokittelusta riippuen – myös norojen suoja jää todennäköisesti käytännössä riittämättömäksi. Ojitukset, ruoppaukset ja muu maankäsittely ja metsätalouden toimet tuhoavat kiihtyvällä vauhdilla puroja ja noroja ja vähentävät niiden kalataloudellista merkitystä.
Lakiesityksen mukaan luonnontilaisten norojen luonnontilan vaarantaminen muualla kuin Lapin maakunnassa on kielletty. Puroina kuitenkin pidetään myös noroja, joita kala käyttää kulkutienään, vaikka ne valuma-alueensa koon perusteella muutoin luokiteltaisiin noroiksi. Niiden, samoin kuin varsinaisten luonnontilaisten tai luonnontilaa vastaavien purojen suojaa esitetty vesilain muutos ei merkittävästi paranna. Kalataloudellisesti merkittävien purojen ja norojen kannalta tilanne on ongelmallinen, koska niitä ei ole myöskään huomioitu hyväksytyissä alueellisissa vesienhoitosuunnitelmissa, joissa luokiteltiin pääsääntöisesti vain virtavedet, joiden valuma-alue on yli 100 neliökilometriä, eli vesilakiesityksen mukaiset joet.
Luonnontilaisten purojen suojelun tarve ja kiireellisyys on yleisesti tunnustettu ja se on luettavissa myös lakiesityksen perusteluista.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön mielestä esitettyä vesilain uudistusta tulee muuttaa niin, että vesilain 2 luvun 11§:n mukai-siin suojeltaviin vesiluontotyyppeihin sisällytetään myös luonnontilaiset tai niiden kaltaiset purot.
Ojitus
Esityksessä purojen ja norojen ojittaminen ei lähtökohtaisesti vaadi lupaa, mikäli siitä aiheutuva haitta on veden samentumista tai kiintoaineen kulkeutumista. Kuitenkin juuri kiintoaineen kulkeutuminen ojitusten ja purojen oikaisujen seurauksena on liettänyt suuria määriä lampia ja järviä, madaltanut niitä ja tuhonnut tärkeitä kalojen lisääntymisalueita.
Esityksen perusteluissa (5. luku, 1 §) mainitaan, että ojitusta koskevilla säännöksillä on kiinteä yhteys jätevesien johtamista koskeviin säännöksiin. Siksi on hämmästyttävää, että jätevesien johtamisessa kiintoainetta pidetään pilaavana tekijänä mutta ojituksessa ei.
Metsätalouden toimenpiteistä kalakantoja kuormittavat erityisesti ojitukset, uudisojitukset ja maanpinnan muokkaus, jotka lisäävät paikallisesti ravinnekuormitusta ja kiintoaineiden kulkeutumista vesistöihin. Kiintoaine madaltaa pieniä vesistöjä, lisää liettymistä ja tuhoaa mm. kalojen lisääntymisalueita. Lisäksi ojitukset suoraan tuhoavat tai muuttavat kalojen lisääntymis- ja poikastuotantoalueita ja katkaisevat vaellusreittejä.
Myös kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kannalta ojitusten luvanvaraisuutta tulee tiukentaa. Todetaanhan ehdotuksen perusteluissa, että ”kansalaisten tärkein osallistumismekanismi on lupamenettely”.
SVK:n mielestä kiintoaineen kulkeutuminen on katsottava pilaavaksi tekijäksi, joka edellyttää ojituksen luvanvaraisuutta.
Ruoppaus
Ruoppauksista tulee esityksen (3 luku, 3 §) mukaan aina luvanvaraisia, kun ruopattavan aineksen määrä ylittää 500 kuutiometriä. Tätä pienempiä ruopattavia määriä koskisi ilmoitusvelvollisuus ja mahdollisen luvantarpeen arvioisi viranomainen.
Vielä vuoden 2009 esityksessä raja-arvoksi esitettiin 300 kuutiometriä. Tarvetta korottaa lupakynnystä ei esityksessä perustella millään tavoin.
Käytännössä huomattavasti pienemmätkin ruoppaukset aiheuttavat haittaa mm. rantojen käytölle ja kalakannoille ja tästä syystä lupakynnystä tulisi huomattavasti madaltaa.
SVK pitää esitettyä luvanvaraisuuden rajaa liian korkeana. Se tulisi alentaa esimerkiksi 100 kuutiometriin, joka rantaruoppauksissa voisi tarkoittaa 1-2 aarin vesialueen ruoppausta.