Lausunto alueellisten kalatalouden yhteistyöryhmien tekemistä ehdotuksista vesialueiden jakamiseksi kalatalousalueisiin Rannikko-Suomessa
Alueelliset kalatalouden yhteistyöryhmät ovat tehneet Varsinais-Suomen ELY-keskukselle kalastuslain (379/2015) 22 §:n ja 33 §:n mukaisen ehdotuksen kalatalousaluejaoksi.
Suomen Vapaa-ajankalatalouden Keskusjärjestö (SVK) on tutustunut ehdotukseen ja toteaa aluksi seuraavaa.
Kalastuslain ja SVK:n tavoitteet kalatalousalueiden rajojen muodostamiseksi
Kalastuslain (1299/2004) 22 §:n mukaan ”vesialueet jaetaan niiden omistussuhteista sekä hallinnollisista rajoista riippumatta kalatalousalueisiin. Kalatalousalue muodostuu kalataloudellisesti riittävän suuresta yhtenäisestä alueesta. Kalatalousalueeseen kuuluvaa aluetta määritettäessä on erityisesti huomioitava vaelluskalojen elinkierto, kalastuksen tarkoituksenmukainen järjestäminen, valuma-aluejako sekä vesialueiden jako vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetussa laissa tarkoitettuihin vesienhoitoalueisiin sekä merenhoitoalueeseen.”
Kalastuslain perusteluissa HE 192/2014 vp todetaan, että lain 22 §:ssä ”pyrittäisiin nykyistä kalastusaluejakoa selkeämmin asettamaan kalatalousaluejaon perustaksi ajatus jaon tarkoituksenmukaisuudesta kalavarojen kestävän käytön ja hoidon toteuttamisen kannalta. Vaelluskalojen elinkierron näkökulmasta olennaiseksi tekijäksi nousee erityisesti se, että niiden turvaamiseen pyrkivät hoito- ja muut toimet voitaisiin tehdä ottaen huomioon kalojen koko elinkierto mahdollisimman kattavasti kaikissa sen vaiheissa.”
SVK:n tavoitteena on, että kalatalousalueiden rajat muodostetaan uuden kalastuslain ja sen em. säädöksen mukaisiksi. Erityisen keskeistä SVK:lle on, että uusien kalatalousalueiden rajat muodostuvat mahdollisimman pitkälle vesistöjen valuma-alueiden mukaisiksi, jotka vastaavat niin ikään vesialueiden jakoa vesienhoitoalueisiin. Erittäin keskeistä uusissa rajoissa on lisäksi järjestölle se, että niissä on huomioitu vaelluskalojen elinkierto aina syönnösalueilta niiden kutu- ja poikastuotantoalueille. Vaelluskalojen elinkierron kannalta kriittisimpiä alueita meressä ovat niiden kutujokien edustat.
Edellä kuvatulla tavalla saadaan muodostettua kalastuslain tarkoittamat luonnolliset ja yhtenäiset kalatalousalueet, joiden tulevat käyttö- ja hoitosuunnitelmat (KHS) turvaavat kalastuslain 35 §:n tarkoittaman alueen kalavarojen kestävän ja monipuolisen tuoton ja käytön ja edistävät vapaa-ajankalastuksen toimintaedellytyksiä.
Rannikko-Suomen alue
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyöryhmien toimialueet kattavat Suomen merialueen rannikkovedet Virolahdelta Himankaan (Suomenlahti, Saaristomeri ja Pohjanlahti Perämerta lukuun ottamatta) sekä em. alueelle laskevat vesistöt, joista osa rajautuu Järvi-Suomen puolelle. Alueella on runsaasti vaelluskalakantansa jo menettäneitä vesistöjä. Jäljellä olevat vaelluskalakannat ovat pääsääntöisesti uhanalaisia.
Rannikko-Suomen alueen vesistöt ovat teollisuuden, asutuksen, maatalouden, turvetuotannon ja vesistörakentamisen johdosta pitkälle muuttuneita. Alueeseen kuuluu maamme suurimpia kasvukeskuksia: mm. koko pääkaupunkiseutu ja tähän liittyen myös kova vesistöjen virkistyskäyttöpaine.
Meritaimenkantojen tila on Suomessa kehnoin koko Itämeren alueella. Maa- ja metsätalousministeriössä on valmisteltu Suomen Itämeren alkuperäisten meritaimenenkantojen vesistökohtainen elvytys- ja hoitosuunnitelma (Luonnos 17.1.12017), jonka tulee olla kalastuslain 34 §:n mukainen valtakunnallinen kalavarojen hoitosuunnitelma. Ko. suunnitelma on kalastuslain mukaan otettava huomioon laadittaessa kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmia ja täytäntöön pantaessa. Lisäksi käyttö- ja hoitosuunnitelmat eivät saa vaikeuttaa em. valtakunnallisen hoitosuunnitelman toteuttamista. Rannikko-Suomen alueella esiintyy Tornionjokea lukuun ottamatta kaikki Suomessa todennäköisesti alkuperäiset ja nykyisin äärimmäisen uhanalaiset meritaimenkanna , joiden elvyttäminen ja hoito ovat em. suunnitelman keskiössä.
Suomenlahti on Itämeren merialueista huonoimmassa kunnossa. Lahteen laskevissa vesistöissä tavataan 2/3 Suomen alkuperäisistä meritaimenkannoista. Äärimmäisen uhanalaisia ja todennäköisesti alkuperäisiä meritaimenkantoja esiintyy Mustajoessa, Urpalanjoessa, Virojoessa, Sipoonjoessa, Espoonjoessa, Mankinjoessa, Siuntionjoessa ja Ingarskilanjoessa. Myös vaellusiikka lisääntyy luontaisesti alueen muutamissa joissa. Varsinaisia lohijokia on alueen joista ollut suurjokemme Kymijoki ja sitä huomattavasti pienempi Mustionjoki. Omat lohikannat on niistä menetetty, mutta Kymijokeen valmistui viime vuonna Korkeakoskeen kalatie ja myös Mustion-Karjaanjokeen on tekeillä kalatiet.
Saaristomereen laskee niin ikään useita merkittäviä vaelluskalajokia, joiden kantojen elvyttämiseksi on mm. avattu vaellusyhteyksiä. Alueen joissa tavataan mm. luonnonvaraista meritaimenta ja vaellussiikaa. Kiskonjoen luonnonvarainen ja äärimmäisen uhanalainen meritaimenkanta on todennäköisesti alkuperäinen ja myös Kiskonjokeen on suunnitteilla kalateitä.
Tyypillistä Suomenlahdelle ja Saaristomerelle on vesien pirstoutunut omistus: alueella on tuhansia pieniä osakaskuntia ja lisäksi tuhansia jaettuja yksityisvesiä. Vesien omistus on Suomenlahdella voimakkaasti kaupungistumassa. Suomenlahden rannikolla valtion yleisveden raja kulkee kaukana ulkomerellä. Valtion yleisvesialue ei kuulu kalatalousalueiden toiminnan piiriin. Uuden kalastuslain mukaisten yhtenäisten ja toimivien kalatalousalueiden tarve on siis alueella poikkeuksellisen suuri.
Selkämereen ja Merenkurkun alueelle laskee edellisten alueiden tavoin runsaasti vaelluskalajokia. Alueelle purkautuu entinen suuri lohijokemme Kokemäenjoki. Alueen kaikki lohikannat on menetetty, jäljellä on kuitenkin vielä mm. monia luonnonvaraisia vaellussiikakantoja. Runsaista meritaimenkannoista on vain rippeet jäljellä. Äärimmäisen uhanalaista, todennäköisesti alkuperäistä luonnonvaraista meritaimenta tavataan Lestijoesta ja Lapväärtin-Isojoesta. Erityisongelmana kantojen säilymiselle on alueen voimakas merikalastus, jossa mm. uhanalainen taimen pyydetään verkoilla muiden lajien sivusaaliina. Selkämeren ja Merenkurkun alueella valtion yleisveden raja kulkee merialueella huomattavasti lähempänä mannerta kuin Suomenlahdella ja Saaristomerellä.
Edellä esitettyyn viitaten SVK käy seuraavaksi läpi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyöryhmien tekemät ehdotukset kalatalousalueiden rajoista.
Kaakkois-Suomen kalatalouden yhteistyöryhmä
Hamina-Virolahden kalatalousalueen pohjoisraja kulkee pitkin merenrannikkoa, joten mitään yhteyttä alueeseen laskeviin jokiin Summanjokeen, Vehkajokeen ja Virojokeen (äärimmäisen uhanalainen meritaimenkanta) ei rajauksessa ole, vaan ko. vesistöt kuuluvat kokonaan Kaakonkulman kalatalousalueeseen. Viimeksi mainittuun kalatalousalueeseen osuvat myös Mustajoen ja Urpalanjoen äärimmäisen uhanalaisten meritaimenkantojen Suomen puoleiset kutujoet. SVK katsoo, että Hamina-Virolahden ja Kaakonkulman kalatalousalueet tulee yhdistää tai erottaa Hamina-Virolahden kalatalousalueesta riittävän suuri merialue Kaakonkulman kalatalousalueeseen niin, että kalastuslain 22 §:ssä tarkoitettu vaelluskalojen elinkierto edes Virojoessa on turvattu.
Suur-Saimaan kalatalousalueen ehdotettu pohjoisraja on hyvin haasteellinen. Ehdotettu raja on pitkältä matkalta ”veteen piirretty” viiva, joka toteutuessaan voi hankaloittaa vesistön yhtenäiskäytön periaatteiden luomista huomattavalla tavalla. Mikäli järkevämmässä rajanvedossa ei onnistuta, näkee SVK että Suur-Saimaan ja Puumalan kalatalousalueen tulee laatia rinnakkaiset käyttö- ja hoitosuunnitelmat, jotta kalavarojen mahdollisesti ristiin menevästä käytöstä ja hoidosta vältyttäisiin.
Kymijoki-Kotka Pyhtää-kalatalousalueen ehdotettu raja Kymijoen Ahvenkosken haaran edustalla rajaa koko Ahvenkoskenlahden aivan oikein em. kalatalousalueeseen. Sen sijaan Uudenmaan kalatalouden yhteistyöryhmän ehdotuksessa lahti on halkaistu kahtia, mikä on täysin luonnoton ratkaisu.
Uudenmaan kalatalouden yhteistyöryhmä
Edellisen kalastuslain (1982/285) nojalla päätetyt Uudenmaan nykyisten kalastusalueiden rajat saivat lainvoiman vasta poikkeuksellisen pitkän valituskierroksen jälkeen (KHO 6.4.1989). Rajat muodostuivat varsinkin rannikolla hyvin pitkälle kuntarajojen mukaisiksi. Tästä johtuen monet alueen vesistöt ja merenlahdet pirstoutuivat osiin. Vaikka kalastusalueiden rajoja on tämän jälkeen muutettu useaan kertaan, ei rannikolla ole alueiden yhdistymisistä huolimatta päästy kuntarajoista eroon kuin osittain.
Kuntarajasidonnaisuudesta ei olla päästy liioin Uudenmaan kalatalouden yhteistyöryhmässä eroon, sillä Uudenmaan yhteistyöryhmän ehdotuksessa rajat noudattelevat varsinkin rannikolla edelleen pitkälti kuntarajoja, vaikka vesialueet tulee nyt uuden kalastuslain mukaan jakaa niiden omistussuhteista sekä hallinnollisista rajoista riippumatta kalatalousalueisiin.
Edellä olevan johdosta Uudellamaalla on monia rajaehdotuksia, jotka noudattavat hallinnollisia rajoja, poikkeavat valuma-alueista merkittävästi ja erottavat vaelluskalat niiden edustan merialueesta. Esitetyt rajaukset ovat kalavarojen ja erityisesti vaelluskalojen käytön ja hoidon kannalta useilta osin epäonnistuneita.
Kuten edellä jo mainittiin, Itäisen Uudenmaan kalatalousalueen ehdotettu raja halkaisisi Kymijoen Ahvenkosken lahden kahtia. Koko lahden tulee kuulua Kymijoki-Kotka-Pyhtään kalatalousalueeseen. Itäisen Uudenmaan kalatalousalueen pohjoisraja erottaa lisäksi alueen tärkeän vaelluskalajoen Koskenkylänjoen kokonaan pois. Rajaa tulee tältä osin tarkistaa ja erottaa Koskenkylänjoen edustan merialueesta riittävän suuri alue Lapinjärven-Koskenkylän kalatalousalueeseen niin, että kalastuslain 22 §:ssä tarkoitettu vaelluskalojen elinkierto on em. vesistössä turvattu.
Porvoo-Sipoon kalatalousalueen pohjoisraja katkaisee monia tärkeitä taimenjokia (Mäntsälänjoki, Porvoonjoki, Ilolanjoki). Ilahduttavaa tässä rajauksessa on kuitenkin se, että ko. jokien alaosat ja niiden edustan merialue kuuluvat samaan kalatalousalueeseen.
Vantaanjoen vesistössä elää Suomenlahden merkittävimpiin kuuluva, luontaisesti lisääntyvä meritaimenkanta, joka on saatu elvytettyä hyvin pitkäjänteisellä hoitotyöllä. Vesistö kulkee läpi maamme metropolialueen ja sen merkitys Suomen vapaa-ajankalataloudelle on huomattava. Vesistö kuuluu lähes kokonaisuudessaan ehdotettuun Vantaanjoen kalatalousalueeseen, mutta vaelluskalan elinkierto on katkaistu siten, että joen edustan merialue kuuluu Helsinki-Espoon kalatalousalueeseen. SVK pitää esitystä huonona ja katsoo, että em. kalatalousalueet tulisi yhdistää tai erottaa Helsinki-Espoon kalatalousalueesta riittävän suuri alue Vantaanjoen kalatalousalueeseen niin, että kalastuslain 22 §:ssä tarkoitettu vaelluskalojen elinkierto on em. vesistössä turvattu.
Tammisaari-Pohjan kalatalousalueen ehdolla olevat rajat leikkaavat useita vesistöjä kahtia ja lopputulos on siten kaikin puolin epäsuotuisa. Inkoon kalatalousalueessa on vastaavanlainen ongelma, erityisesti kalatalousalueen länsipuolella. Siellä muutama isohko järvi jaettaisiin ehdotuksen mukaan kahtia. Kirkkonummi-Siuntion kalatalousalueella ongelmakohdat löytyvät vuorostaan itäpuolelta, joista erityismaininnan saa Espoonlahti. Lahtea pitkittäissuunnassa jakava raja, jossa rajanaapurina on Helsinki-Espoo kalatalousalue, on perin pohjin luonnoton ja SVK katsoo, että rajaus on tehtävä jompaankumpaan lahden rantaviivaan.
Lounais-Suomen kalatalouden yhteistyöryhmä
Myös Lounais-Suomessa kaksi tärkeää vaelluskalajokea jää rajausehdotuksessa vaille meriyhteyttä. Näitä ovat Aurajoki ja Kiskonjoki, joista viimeksi mainitussa elää äärimmäisen uhanalainen, todennäköisesti alkuperäinen ja luonnonvarainen meritaimenkanta. SVK katsoo, että Särkisalon-Finbyn suhteellisen pieni kalatalousalue tulee yhdistää Lounais-Suomen-Salonseudun kalatalousalueeseen tai erottaa Kiskonjoen suun edustalta riittävän suuri merialue Lounais-Suomi-Salonseudun kalatalousalueeseen niin, että kalastuslain 22 §:ssä tarkoitettu vaelluskalojen elinkierto on em. vesistössä turvattu. Vastaava rajanveto on tehtävä Aurajoen edustalla merellä.
Kokemäenjoki on Rannikko-Suomen alueen suurjoista toinen. Rajaehdotukset pilkkoisivat joen Harjavallan luoteispuolella osiksi. SVK katsoo, että Kokemäenjoen on oltava alueella yhdessä kalatalousalueessa.
Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kalatalouden yhteistyöryhmä
Yhteistyöryhmä on onnistunut rajaamaan kalatalousalueet valuma-alueiden mukaan suhteellisen hyvin. Useat alueen tärkeät vaelluskalajoet kyllä pilkkoutuvat kahtia, mutta ko. jokien alaosat ja niiden merialue kuuluvat samoihin kalatalousalueisiin, jolloin käyttö ja hoitosuunnitelmissa myös vaelluskalojen elinkierto tulee riittävän hyvin esille. Vielä isompia alueita olisi luonnollisesti voinut muodostaa, mutta ehdolla oleva ratkaisu on muihin em. yhteistyöryhmien ehdotuksiin verrattuna suorastaan hyvä. Meritaimenkantojen hoidon kannalta tärkeimmät jokivesistöt, Lestijoki, Perhonjoki ja Läpväärtin-Isojoki, ovat esityksessä valuma-alueiden rajojen mukaiset ja Perhonjoki-Lestijoen sekä Kristiinankaupunki-Isojoen kalatalousalueisiin on liitetty vaelluskalojen koko elinkierto huomioiden myös osa jokisuiden merialueista.
Yhteenveto
SVK:n näkemyksen mukaan Kaakkois-Suomen, Uudenmaan ja Lounais-Suomen kalatalouden yhteistyöryhmien esitykset uusien kalatalousalueiden rajoiksi eivät monilla alueilla noudata kalastuslain tavoitteita ja henkeä. Yhteistyöryhmien rajausesityksissä ei ole riittävästi huomioitu vaelluskalojen elinkierto, kalastuksen tarkoituksenmukainen järjestäminen, valuma-aluejako sekä vesialueiden jako vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetussa laissa tarkoitettuihin vesienhoitoalueisiin sekä merenhoitoalueeseen.
Em. ongelmia voidaan jossain määrin välttää ottamalla esim. alueen vaelluskalakantojen elinkierto riittävästi huomioon Rannikko-Suomen kalatalousalueiden tulevissa käyttö- ja hoitosuunnitelmissa. Niitä hyväksyttäessä voidaan kuitenkin joutua tekemään huomattavia kompromisseja varsinkin meri- ja sisävesialueiden helposti erilaisista intresseistä johtuen, jolloin kalastuslain tavoitteet vesittyvät. Järjestömme toivoo siksi, että em. yhteistyöryhmien rajaesitykset muutetaan edellä esittämällämme tavalla. Näin tulevat kalatalousalueet olisivat toimialueiltaan kalastuslain 22 §:n mukaisia, jolloin niiden käyttö- ja hoitosuunnitelmat voidaan laatia kalastuslain 1 §:n tavoitteiden mukaisiksi ottaen huomioon valtakunnalliset kalavarojen hoitosuunnitelmat.
Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kalatalouden yhteistyöryhmä on edellisistä ryhmistä poiketen onnistunut rajauksissaan suhteellisen hyvin, eikä järjestöllämme ole huomautettavaa rajaehdotuksesta.