SÄÄNNÖT POHJOISMAIDEN PILKKIMESTARUUS
KISASÄÄNNÖT PILKKIONGINNAN POHJOISMAIDEN MESTARUUSKISOIHIN
Yleistä
Järjestäjämaan liitto/järjestö kustantaa joukkueen matkat sovitun saapumispaikan ja kisapaikan välillä sekä yhden aterian palkintojenjaon yhteydessä. Muut matkat, ateriat ja yöpymisen maksaa joukkueet tai niiden liitto/järjestö. Järjestäjät vastaavat käytännön järjestelyistä ohjelman mukaan.
Mitaleita – kulta, hopea, pronssi – jaetaan sarjoittain; henkilökohtaisella tasolla, joukkuetasolla sekä joukkueiden kapteeneille. Kiertopalkinto tuodaan paikalle edellisvuoden voittajamaan toimesta. Mitalien hankinnasta vastaavat järjestäjät. Kaikki muut palkinnot ovat vapaaehtoisia.
Järjestävällä maalla on oikeus käyttää valokuvaajia jäällä. Kyseiset henkilöt eivät kuitenkaan saa puhua kilpailijoille kilpailun aikana.
Järjestäjällä on kaikkiin turvallisuusasioihin liittyen oikeus lähettää ihmisiä ja/tai kulkuneuvoja jäälle.
Järjestäjä huolehtii siitä, että kapteeneilla ja virallisilla valvojilla on mittoja reikien välisten etäisyyksien mittaamiseen. Minimietäisyys on 5 metriä. Lisäksi järjestäjä huolehtii siitä, että kaikilla jäällä oikeutetusti liikkuvilla varustautuu huomioliivein (esim. valokuvaajat, valvojat jne.), eli käytännössä kaikki muut paitsi joukkuejäsenet (mukaan lukien kapteenit).
Poikkeamat alla oleviin sääntöihin ovat mahdollisia järjestäjämaan lakien ja sääntöjen johdosta. Poikkeamista täytyy ilmoittaa viimeistään kilpakutsun yhteydessä.
(Pilkkijaoston ja SVK:n hallituksen päätöksellä, maajoukkuekarsinnoissa menoaikaa varataan 30min ja paluuaikaa 45min.)
Säännöt
1. Kilpailu pilkkionginnan (alkaen 55v.) Pohjoismaiden mestaruudesta:
a. Naisten, naisveteraanien (alkaen 55v.), vanhempien naisveteraanien (alkaen 70v.), miesten, miesveteraanien, vanhempien miesveteraanien -70, naisjunioreiden (maks. 19v.) ja miesjunioreiden (maks. 19v.) sarjassa.
b. Joukkuekilpailu em. sarjojen mukaan sekä mestaruuskisa maittain sarjojen yhteenlasketun saaliin mukaan.
c. Jokaisessa sarjassa saa olla kolme (3) kilpailijaa.
d. Nuorten sarjoissa saa kilpailla nuoret, jotka kisavuonna täyttävät enintään 19 vuotta.
e. Veteraanisarjoissa kilpailevat kilpailuvuonna 55 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat.
f. Vanhemmissa veteraanisarjoissa kilpailevat kilpailuvuonna 70 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat
g. Jokaisella maalla saa olla korkeintaan kaksi (2) joukkuekapteenia. Kapteenit saavat liikkua vapaasti kilpailualueella sekä ohjeistaa joukkuettaan.
h. kaikki muut kalat paitsi ahvenet palautetaan välittömästi takaisin veteen. Jäälle ei saa jättää eläviä tai kuolleita kaloja hetkeksikään.
i. ei saa kairata kymmenen (10) metriä lähemmäksi virallisesti merkittyä pyyntivälinettä (esim. verkko tai katiska/merta).
2. Kilpailijoiden tulee kuulua maansa vapaa-ajan kalastajien järjestöön, jonka puolestaan tulee kuulua pohjoismaiseen urheilukalastusliittoon (NSU).
3. Kisojen järjestäjä vastaa kaikista tarvittavista luvista.
4. Kilpailualueen täytyy olla kooltaan rajattu ja selvästi merkitty niin, etteivät kilpailijat vahingossa ylitä rajoja. Rajojen ylityksestä seuraa kilpailusta pois sulkeminen. Kilpailun aikana ei saa nousta maihin kalastusvälineiden kanssa (kalastusvälineet jätettävä silloin jäälle). Kisajärjestäjän tulee jakaa kaikille kilpailijoille kilpailu-alueen kartta, jossa kilpailualueen rajat ovat merkittynä.
5. Kilpailuaika on neljä (4) tuntia joka sarjassa. Kilpailu alkaa ja loppuu merkkilaukauksella. Siirtymäaika kilpailualueelle mentäessä ja sieltä saavuttaessa on 30 minuuttia. Kulkemista koskevan vammaisuuskortin tai lääkärintodistuksen omaavilla kilpailijoilla on lisäksi 15 minuuttia ekstraa sekä meno- että tulosuuntaan (yhteensä 45min suuntaansa).
6. Reiän kairaaminen ja pilkkiminen viittä (5) metriä lähempänä muita kilpailijoita on kiellettyä. Ei myöskään saa kairata kymmentä (10) metriä lähempää virallisesti merkittyä pyydystä /esim. verkko tai katiska). Kiistatilanteissa kutsutaan lähistöllä olevaa kapteenia tai valvojaa paikalle, joka mittaa etäisyyden kyseisten kilpailijoiden reikien väliltä.
7. Kilpailijat eivät saa käyttää radiopuhelimia eikä muita elektronisia välineitä. Puhelin saa kuitenkin olla mukana ja hätätilanteessa on sallittua soittaa yleiseen tai järjestäjien hätänumeroon.
8. Kilpailijoiden täytyy liikkua jalan kilpailualueella. Potkukelkkaa saavat käyttää ne kilpailijat, joilla on asianmukainen vamma-/lääkärintodistus tms.
Selvennys: potkukelkkaa saa kävellessään käyttää ainoastaan tukena, EI kulkuneuvona jolla saisi etua muihin nähden (potkukelkkaan oikeutettu kilpailija ei saa liikkua nopeammin, kuin muut kävelevät kilpailijat).
9. Kilpailija saa kalastaa vain yhdellä välineellä kerrallaan.
10. Niin kutsuttua akkukairaa saavat käyttää kaikki 20v. kilpailuvuonna täyttäneet kilpailijat. Juniorit alle 20v., joilla on lääkärintodistus tms., ovat oikeutettuja kairausapuun mikäli akkukairaa käytetään. Vaihtoehtoisesti saavat kairata käsin/tavallisella kairalla. Kairausapulainen ei saa osallistua kairapaikan valintaan, eikä myöskään valmentaa kilpailijaa.
Kunkin maan kapteenin/joukkuejohtajan tulee etukäteen kertoa ketä/keitä joukkueessa tämä asia koskee. Järjestäjän tulee kuitata saaneensa ko. tiedot. Kaikki akkukairat suositellaan turvallisuussyistä varustettavan apukahvalla, mutta apukahva ei ole pakollinen. Akkukairan käyttäjä vastaa itselle tai toiselle aiheutetuista vahingoista. Akkukairalla saa kairata vain yhden avannon kerrallaan, ja uutta avantoa ei saa tehdä ennen kuin kilpailija on itse pilkkinyt kairaamastaan avannosta.
11. Akkukairassa ei saa turvallisuussyistä olla akku kiinnitettynä siirtymävaiheissa eikä ennen tai jälkeen kisan; akun saa kytkeä kairaan vasta ensimmäiselle pilkkipaikalle saapuessa. Akku täytyy irrottaa kairasta heti kisan päätyttyä, ennen siirtymävaiheen aloittamista.
12. Pilkit, jossa on enemmän kuin yksi koukku, ovat kiellettyjä, paitsi tasapainopilkit, joissa saa olla kaksi kiinteää yksihaaraista koukkua ja välittömästi pilkin alla yksi irrallinen koukku. Niin kutsuttu valopilkki on kokonaan kielletty. Ryöstöpilkit kiinteillä koukuilla ovat kiellettyjä. Mormyshka rinnastetaan koukkuun. Kaikki syötit, paitsi elävä kala ovat sallittuja, mutta syötin täytyy olla koukkuun kiinnitettynä. Houkutussyöttien, kuten ryynien, matojen ja toukkien tiputtaminen avantoon on kiellettyä.
13. Kilpailukalana on ainoastaan ahven ja se pitää tappaa heti. Muut kalalajit tulee viipymättä palauttaa avantoon. Jäälle ei saa hetkeksikään jättää eläviä tai kuolleita kaloja.
14. Punnituspaikalla kilpailija on oikeutettu näkemään oman saaliinsa painon.
15. Saaliin paino ratkaisee sijoituksen. Jos kahdella tai useammalla kilpailijalla on samanpainoinen saalis, ahvenien lukumäärä ratkaisee sijoituksen. Jos kalojen lukumäärä on sama, sijoitus jaetaan. Mikäli maa/joukkue kykenee asettamaan johonkin sarjaan vain kaksi osallistujaa/joukkuejäsentä kolmen sijasta, niin tämän kahden hengen joukkueen yhteistulos jaetaan kahdella. Niiden maiden osalta, joilla on tässä samassa sarjassa kolme osallistujaa/joukkuejäsentä, tulos jaetaan kolmella.
16. Teräsuojuksen saa poistaa kalastuspaikalle saavuttaessa ennen aloituslaukausta, mutta se täytyy olla paikalleen asetettuna kilpailualueelle lähdettäessä ja sieltä saavuttaessa.
17. Tuomaristo nimetään niin, että jokaisella maalla on edustaja. Puheenjohtaja on järjestäjämaasta.
18. Kaikilla kilpailijoilla täytyy olla jäänaskalit.
19. Kairoja ei saa jättää kalastamisen ajaksi jäälle lojumaan, vaan ne täytyy jokaisen reiänteon jälkeen porata jäähän pystyyn. 20. Kilpailualue voidaan pitää kaikilta kilpailijoilta salassa tiedotuskokoukseen asti, mutta siitä voidaan yhtä lailla informoida osanottajia hyvissä ajoin ennen kilpailua. Tiedotuskokous pidetään kilpailupäivää edeltävänä iltana.
Kilpailun johto / 27.6.2025
