Ahven
Perca fluviatilis
Ahven elää monenlaisissa vesistöissä. Sen voi tavata merestä, järvistä, lammista ja joista, jopa pienistä puroista. Ahventa kalastetaan useimmiten ongella, pilkillä, heittokalastamalla ja perholla. Heittokalastuksessa siiman päässä toimivat erityisesti jigit sekä pienet vaaput ja lipat. Onkijan kannattaa kiinnittää koukkuunsa reilun kokoinen mato tai pieni täkykala. Ahven on parvikala, joten kun jostain saa yhden, löytyy paikalta usein myös joukko muita ahneita raitapaitoja. Isot ahvenet liikkuvat pienemmissä ryhmissä kuin pienemmät lajitoverinsa.
Tuntomerkit
Ahvenella on musta tai tumma selkä, vihreät kyljet, mustia sahalaitakuvioita kyljissä sekä punaista tai oranssia vatsanpuolen evissä ja usein myös pyrstössä. Hyvä tuntomerkki on myös kaksi erillistä selkäevää, joista etummainen on piikikäs. Myös vatsaevistä ja peräevästä löytyy piikki. Ahvenen kova suomupeite suojaa sitä tehokkaasti petoja ja taudinaiheuttajia vastaan. Ahvenella ei ole varsinaisia hampaita, mutta leuoissa voi tuntea selvät karhennukset, joiden avulla saalis pysyy sen suussa.
Naarasahvenella on yksi sukurauhanen, eli mätipussi. Koiraalla on kaksi sukurauhasta ja ne tuottavat maitia.
Muita ahvenen kanssa samannäköisiä lajeja ovat sen sukulaiset kuha ja kiiski.
Ravinto
Kun pienet ahvenen poikaset ovat käyttäneet ruskuaispussiravinnon loppuun, alkavat ne syödä pienikokoista eläinplanktonia, kuten rataseläimiä ja hankajalkaisäyriäisten toukkia. Hieman kasvettuaan, niiden ravintokohteiksi valikoituvat vesikirput ja hankajalkaisäyriäiset. Yli kymmensenttisinä ruokalistalle tulevat äyriäiset hyönteisten toukat sekä pienet kalanpoikaset. Koon edelleen kasvaessa kalaravinnon osuus ja koko kasvaa. Isojen ahventen ruokalistalle kuuluvat esimerkiksi särki, salakka, muikku, kuore, ahven ja piikkikalat. Siellä missä on paljon rapuja, ovat ne usein tärkeää ravintoa ahvenelle.
Huomioi kalastaessa
– Ahven on umpirakkoinen kala. Siitä johtuen se ei kestä nopeita paineen muutoksia. Älä siis kalasta ahvenia yli 8 m syvyydeltä, jos aiot vapauttaa niitä.
Levinneisyys ja elinympäristö
Ahven on Suomen yleisin kala. Sitä tavataan koko rannikkoalueellamme sekä sisävesissä korkeita tunturiseutuja lukuun ottamatta. Merellä ja järvillä ahvenet viihtyvät rikkonaisilla vesialueilla missä on saaria, lahtia, karikoita ja syvänteitä, mutta myös myös aavaa vesialuetta. Ulkomeren ulapat eivät ole ahvenille mieluisia alueita.
Paikoin ahvenkantojen runsautta vähentää veden voimakas rehevöityminen sekä puute sopivista kutupaikoista. Erityisesti Pohjanmaan rannikolla ahvenkantoja rajoittaa maaperästä peräisin oleva happamuus. Myös vesien tummuminen heikentää ahvenen pärjäämistä, sillä tummassa vedessä ahven saalistaminen vaikeutuu.
Lisääntyminen
Ahven kutee keväällä, kun veden lämpötila on noussut 5-7 asteeseen. Jo jäidenlähdön aikaan ne kokoontuvat suurin joukoin kutualueille ja niiden läheisyyteen. Suosittuja kutualueita ovat matalat ja nopeasti lämpiävät vesialueet, joista löytyy sopivaa kasvillisuutta, risuja tms. mädin kiinnitystä varten. Ahvenet nousevat usein purojen kautta pieniin lampiin kutemaan, tämä on yleistä etenkin Pohjanmaan rannikolla. Paikoin keväinen kuivuus voi estää parhaille kutualueille pääsyn.
Ahvenen lisääntymismenestystä voi parantaa upottamalla veteen kututuroja. Turot kannattaa upottaa aivan suojaiselle alueella ja aivan rantamatalaan, alle 2 metrin syvyiseen veteen.
Kasvu
Kasvunopeus riippuu suuresti saatavilla olevan ravinnon määrästä ja laadusta. Aikaisessa vaiheessa kalaravintoon siirtyvät ahvenet kasvavat muita lajikumppaneitaan selvästi nopeammin. Kalan osuus ruokavaliossa kasvaa yleensä merkittävästi, kun ahven saavuttaa 15 cm pituuden. Ahvenen suurkalaraja on 1 kg ja sitä voidaan pitää isona yksilönä. Suomen ennätysahven on saatu Iijoesta. Se painoi 2,88 kg ja oli 54 cm pitkä. Suurin vapavälinein saatu ahven nousi Ahvenanmaalta virvelillä, painoa sillä oli 2,87 kg.
