Videosarja pilkinnästä
Haluatko oppia pilkkimään tai kaipaako joku tuttusi apua, jotta pääsisi alkuun pilkkiharrastuksessa? Olemme tehneet aloittelijoita varten videon, jonka avulla
Haluatko oppia pilkkimään tai kaipaako joku tuttusi apua, jotta pääsisi alkuun pilkkiharrastuksessa? Olemme tehneet aloittelijoita varten videon, jonka avulla
Opastavat kalastustapahtumat tarjoavat hyviä neuvoja omaan harrastukseen niin nuorille kuin aikuisillekin, myös tytöille ja naisille.
Pohjoismaiden Pilkkimestaruus pilkittiin 18.2. Liperin Kirkkolahdella. Suomen joukkue voitti kultaa niin joukkuekilpailussa kuin useissa henkilökohtaisissa sarjoissa.
Pohjoismaiden Pilkkimestaruus kilpaillaan 18.2. Liperissä. Kilpailusta Isäntämaa Suomen tavoite on selkeä; vain voitto kelpaa.
28.1. kilpailtiin toistamiseen rajaton Pilkki12. Kilpailu oli kaksitoista tuntia kestävä pilkkimittelö, joka samalla toimi lähtölaukauksena kuukauden mittaiselle Pilkkikuulle.
Lauantaina 28.1. kahdentoista tunnin rajaton pilkkikilpailu Pilkki12 aloittaa helmikuun loppuun kestävän Pilkkikuun. Kilpailukaloina molemmissa ovat ahven, kiiski, made, siika ja särki.