Pilkkioppia III
Pilkkioppia-videosarjan kolmas osa on suunnattu hieman kokeneemmille pilkkijöille. Tällä videolla käydään läpi ison ahvenen pilkinnän perusteita. Pilkintämenetelmänä esitellään tasapainopilkintä ja ji…
Pilkkioppia-videosarjan kolmas osa on suunnattu hieman kokeneemmille pilkkijöille. Tällä videolla käydään läpi ison ahvenen pilkinnän perusteita. Pilkintämenetelmänä esitellään tasapainopilkintä ja ji…
Pilkkioppia II tarjoaa ohjeita ja vinkkejä harrastuksessaan hyvään alkuun ehtineille pilkkijöille. Videolla neuvotaan hyvän kalapaikan löytämisessä sekä esitellään erilaisia pilkintätekniikoita, tutus…
Haluatko oppia pilkkimään tai kaipaako joku tuttusi apua, jotta pääsisi alkuun pilkkiharrastuksessa? Olemme tehneet aloittelijoita varten videon, jonka avulla
Pilkkikuu-kilpailussa hyväksyttiin ahven, kiiski, made, siika ja särki. Tulokseen laskettiin kolmen pisimmän kalan yhteispituus, ja vain yksi kala/laji.
Opastavat kalastustapahtumat tarjoavat hyviä neuvoja omaan harrastukseen niin nuorille kuin aikuisillekin, myös tytöille ja naisille.
Pohjoismaiden Pilkkimestaruus pilkittiin 18.2. Liperin Kirkkolahdella. Suomen joukkue voitti kultaa niin joukkuekilpailussa kuin useissa henkilökohtaisissa sarjoissa.
Pohjoismaiden Pilkkimestaruus kilpaillaan 18.2. Liperissä. Kilpailusta Isäntämaa Suomen tavoite on selkeä; vain voitto kelpaa.
SVK:n jäsenmaksulaskutus alkaa viikolla kuusi keskitetyssä jäsenmaksujärjestelmässä mukana olevien seurojen osalta. Laskutus tehdään nyt ensimmäistä kertaa uudesta Sense -jäsenrekisteristä.
Yhtä saatua lohta kohden uisteltiin neljä päivää, selviää Suomen Vapaa-ajankalastajien tekemästä selvityksestä Merilohen uistelu vuonna 2022.
28.1. kilpailtiin toistamiseen rajaton Pilkki12. Kilpailu oli kaksitoista tuntia kestävä pilkkimittelö, joka samalla toimi lähtölaukauksena kuukauden mittaiselle Pilkkikuulle.