03.09.2010 18:55
Facebook
  Etusivu >> Suurkalat >> Ennätyskalat










 
 
 
 
 
ENNÄTYSKALAT

Viimeinen ennätyskalalautakunnan kokous on ollut 3.2.2010.


 

Vuosituhannen alusta on maahamme perustettu uusi Suomen ennätyskalarekisteri. Syynä tähän on osittain voimassa olevien ennätyskalatietojen epätarkkuus tai jopa virheellisyys sekä niiden todenperäisyyden tarkistamisen mahdottomuus. Vanhat ennätysrekisterit siis jäävät elämään omaa aikaansa ja niihin päivitetään vastaisuudessa vain 1900-luvulla saatuja ennätyskaloja. Uuteen rekisteriin kerätään tietoja 2000-luvun ennätyskaloista. Uutuutena rekisteriin on otettu mukaan myös rapulajit.

Jokaiselle kala- ja rapulajille on määrätty uuteen Suomen ennätyskalarekisteriin alin paino- tai pituusraja, jonka ylittävät kalat tai ravut pääsevät Suomen ennätyskalalautakunnan tutkittavaksi ja hyväksyttäväksi. Isoiksi kasvavilla kaloilla ratkaiseva mitta on paino, pikkukaloilla ja ravuilla se on pituus. Joidenkin harvinaisten lajien kohdalla ei alamittaa ole määritelty, mutta näistäkin lajeista odotetaan saalistietoja rekisteriin.

Ennätyskalalautakunta luokittelee kalat ja ravut niiden dokumentoinnin ja uskottavuuden mukaan ryhmiin (A,B,C). Vapavälineille, pyydyksille ja muille pyyntitavoille on rekisterissä omat sarjansa. Kannustimena ennätyskalojen pyytäjille on Luonnontieteellinen Keskusmuseo luvannut Suomen ennätyskalan pyytäjälle lasikuituisen näköisvaloksen kalasta puoleen hintaan pyytäjän näin halutessa.

Suomen ennätyskalarekisteri ei korvaa vanhoja, alan järjestöjen ja lehtien perinteisiä suurkalarekistereitä ja -kilpailuja, vaan täydentää niitä. Saalisilmoituksia ei lähetetä suoraan ennätyskalalautakunnalle, vaan ne toimitetaan vanhaan tuttuun tapaan eri järjestöjen ja alan lehtien kalakilpailuihin, joista rekisterin alamitan täyttävät ilmoitukset toimitetaan edelleen lautakunnan käsittelyyn.

Suomen ennätyskalarekisteri on laajan joukon yhteistyön tulos. Mukana Suomen ennätyskalalautakunnassa ovat seuraavat tahot: Suomen Kalamiesten Keskusliitto, Suomen Urheilukalastajainliitto, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Suomen Ammattikalastajaliitto, Kalatalouden Keskusliitto, Luonnontieteellinen Keskusmuseo, Suomen Ympäristökeskus, Erä-lehti, Metsästys ja Kalastus -lehti ja Helsingin Sanomat. Näiden lisäksi lautakunnan asiantuntijoina ovat professori Hannu Lehtonen Helsingin Yliopistolta, assistentti Jussi Pennanen RKTL:stä ja Harri Dahlström. Ennätyskalalautakunnan puheenjohtaja toimii professori Hannu Lehtonen Helsingin Yliopistolta, varapuheenjohtajana toimittaja Veikko Rinne Erä-lehdestä ja sihteerinä tiedottaja-kalatalouskonsulentti Jaana Vetikko Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä.



 
Powered by WebUpdate