KESÄKUUN FISUUN-VINKIT

Kesäkuu ja koulujen lomat alkavat, lomalla on aikaa kalastaa vaikka aamusta iltaan! Kesäkuu kannattaakin pyhittää kokonaan kalastukselle, tutustu vaikka nuorten omaan lajikalastuskilpailuun eli Fisuun fongaukseen tai osallistu Vapapäivään.

FISUUN VINKIT

VAPAPÄIVÄ

SVK yhteistyössä Metsähallituksen kanssa järjestää vuosittain kaikille alle 18-vuotiaille ilmaisen kalastustapahtuman Vapapäivän Metsähallituksen virkistyskalastuskohteilla. Vapapäivää vietetään yleensä kesäkuun toisena lauantaina, tule sinäkin mukaan mukavaan tapahtumaan. Tapahtumassa jaetaan vapapäivää varten tehtyä nimikkouistinta, jonka on valmistanut Kuusamon Uistin. Vapapäivä-uistinta ei myydä kaupoissa, vaan sen voi saada omakseen vain osallistumalla ilmaiseen Vapapäivä-tapahtumaan opastetulla kohteella. Vapapäivän kohdekalana on yleensä kirjolohi, siksi alle on koottu kirjolohen kalastukseen liittyviä vinkkejä. Tutustu alta myös perhokalastuksen opasvideoihin.

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Fisuun vinkit

Kesän kilpailut

Fisuun Fongaus on koko kesän kestävä lajikalastuskilpailu vain nuorille.

Street fishing eli katukalastus on kalastamista urbaanissa ympäristössä, usein aivan keskustojen tuntumassa. Suomen Vapaa-ajankalastajien järjestämissä Street fishing -kilpailuissa kalastetaan kaverin kanssa kahden hengen tiiminä. Kisoissa parit pyrkivät saamaan kasaan mahdollisimman monta senttiä yhteispituutta neljällä eri lajia olevalla kalayksilöllä.

Onki24 on vuorokauden kestävä onkikilpailu, jossa voi onkia omilla parhailla paikoilla. Kilpailukaloina on seitsemän eri särkikalalajia, joista kolmen suurimman yhteispituus ratkaisee paremmuuden.

Fisuun vinkit

SOLMUJA OPETTELEMAAN

Jokaisen kalastajan on tärkeää osata muutama hyvä solmu, näin vältyt tarpeettomilta vieheiden menetyksiltä. Nappaa alta ohjeet yleisempiin kalastuksessa käytettäviin solmuihin. Suomen Vapaa-ajankalastajien sivuilta löydät myös kattavan valikoiman solmuja joka lähtöön.

AIHEESEEN LIITTYVÄÄ TIKTOKISSA

@fisuun

Solmujen osaaminen on iso osa itsenäistä kalastusharrastusta, mutta niitä ei tarvitse välttämättä osata kymmeniä, vaan muutamalla hyvällä pärjää pitkälle! Palomar on helppo solmu esimerkiksi leikareiden, lukkojen ja perukkeiden sitomiseksi kuitusiimaan. #vapaaajankalastus #fisuun #kalastus #kalastus #palomar #palomarknot #tuleseuraani #solmusulkeiset

♬ Walking Around – Instrumental Version – Eldar Kedem
@fisuun

Street fishing 2024 vapaa-ajankalastajat streetfishing #Kalastusmaistuu #mimmitkalastaa

♬ original sound – Fisuun – Fisuun