Särmäneula

Särmäneula

Syngnathus typhle

Särmäneula Syngnathus typhle

Särmäneula

Syngnathus typhle

Nokkakalan tapaan nokkahaukena joidenkin tuntema rantojen laihaakin toiseksi laihempi särmäneula voi yllättää silmäparin, joka kalaa riittävän pitkään seuraa. Elottoman tai vähintään tönkkösuolatun näköinen “kepakko” voi kyetä ykskaks suorituksiin, joita katselija ihmettelee pitkään.

Syngnathus typhle

Särmäneula Syngnathus typhle

Tuntomerkit
Pituus-paksuussuhteiltaan vesiemme toiseksi ohuin ja kevein otus on merineuloihin kuuluva särmäneula. Niin pitkään kun neuloja ei tunne, on mahdoton sanoa onko kyse särmä- vai siloneulasta, mutta kun asiaan vähän perehtyy, kaloista ei voi erehtyä.
Yleisolemukseltaan särmäneula on siloneulaa tukevampi ja särmikkäämpi ja sen vartalo näyttää paksuimmilta osiltaan jo kalan vartalolta, kun siloneula on rotevimmillaankin kuin pelkkä ohut mato tai heinä.
Särmäneulan putkimainen suuvärkki on selvästi suurempi ja putki pidempi, ja se näyttää siltä, että sinne mahtuu jo monenmoista, toisin kuin siloneulan suuhun, joka on kooltaan hyvin vaatimaton. Jos edellä mainituille tulkinnoille ei löydy vertailupohjaa, löytyy yksi tuntomerkki yli muiden: särmäneulalla on viuhkamainen pyrstöevä häntänsä huipussa. Siloneulan häntä on pidempi ja laihempi ja ennen kaikkea: täysin pyrstöevätön.

Ravinto
Särmäneulan ruokalistalla on eläinplanktonista hankajalkaisäyriäisiä ja vesikirppuja, sekä tuntuvammista mahantäytteistä massiaisia ja pikkukaloja, etenkin tokkoja. Särmäneulan saalistus on omintakeista. Se väijyy leväpuskien lomassa elottomana, meren liikkeen huojuttamana pystyssä kuin meriajokkaan heinä ja imuroi suuhunsa hitain liikkein ohi keijuvia kulkijoita, kuten massiaisia tai eläinplanktonia.
Petomaisen luonteensa särmäneula puolestaan paljastaa havaitessaan pohjalla liejutokon. Särmäneula vääntyy hitaasti mutkalle kuin kobra, ja sopivan hetken tullen tekee ällistyttävimmän temppunsa: se iskee, salamannopeasti kuin kobra pahaa aavistamattoman liejutokon päähän ja nielee iskussa onnistuessaan putkilosuutaan äärirajoilleen venyttäen hitaasti tokkoparan.

Levinneisyys ja elinympäristö
Särmäneulaa elää merenrannikolla pohjoisesta Norjasta aina Väli- ja Mustanmeren ympäri. Suomessa kalan voi löytää Kaskisten ja itärajan väliseltä rannikkoalueelta. Kalaa löytyy sekä sisä- että ulkosaaristosta, jonka kirkkaassa vedessä se on helpompi saada silmiinsä. Särmäneula viihtyy rakko- ja meriajokaskasvustojen seassa tekeytyen kasvien osiksi, mutta välillä niitä tapaa paljailtakin pohjilta, joille ne maastoutuvat makaamalla pitkin pituuttaan. Vesien viiletessä särmäneulat sukeltavat syvemmälle etsimään lämpimämpää vettä.

Kasvu ja lisääntyminen
Särmäneulan suvunjatkamisoperaatio haastaa käsityksemme koiraan ja naaraan rooleista eläinmaailmassa. Kalat suorittavat kesällä häätanssin, jonka päätteeksi naaras ujuttaa erillisellä ulokkeella mädin koiraan vastapuolella sijaitsevaan munapussiin, jossa poikaset varttuvat koiraan verenkierrosta istukkamaisen kudoksen välittämällä ravinnolla. Koiraan kuukauden mittaisen raskauden jälkeen munapussi aukeaa ja maailmaan pölähtää joukko 25-millisiä poikasia, jotka muistuttavat täysin aikuisia särmäneuloja.
Särmäneula elää 3-4 vuotta ja saavuttaa Suomessa tiettävästi maksimissaan noin 25 senttimetrin mitan. Atlantilta on tavattu jopa 35-senttisiä yksilöitä.

Vapakalastajan särmäneula
Särmäneulaa ei pitkään hyväksytty lajikalastajien listoille, koska se arvioitiin kalaksi, jota ei vapavälinein voi saada. Ruotsissa ja Norjassa kala oli kuitenkin onnistuttu pyytämään ja Suomessakin muutamat heräsivät selvittämään pyynnin salaisuuksia. Muutamia yksilöitä oli jo aiemmin onnistuttu madolla jo harhauttamaan, mutta suurin osa yrityksistä tavallisilla syöteillä ei saanut aikaan kaloissa minkäänlaista reaktiota, ja jotain varmempaa oli aihetta keksiä.
Ensimmäinen vihi aiheesta saatiin hankolaisella laiturilla, jossa särmäneulan nähtiin iskevän liejutokkoon. Tokolla höystetty “mikrotäkyonki” ei kuitenkaan vaikuttanut kovin toimivalta pyydöltä, sillä särmäneula haistoi kuolleen täyn luonnottomissa liikkeissä palaneen käryn. Vieläkin parempaa oli keksittävä.
Täydellinen ratkaisu löytyi lopulta massiaisesta (halkoisjalkainen), joka liikkuu jo luonnostaan aika elottoman näköisesti ja on helpommin uskoteltavissa särmäneulalle elävänä ravintona. Osoittautui nopsaan, että massiaista ei särmäneula voi kärsälle sattuvana suupalana kerta kaikkiaan ohittaa. Tähän astiset särmäneulat on saatu kirkkaista vesistä lirkkimällä päiväsaikaan. Koukku saa olla mahdollisimman pieni, Smallest/32.