Onginta

Onginta ja onkiminen monissa eri muodoissaan on monipuolinen ja mielenkiintoinen kalastusmuoto. Yleisimpiä tapoja onkia ovat teleskooppivavalla onkiminen, kelaonginta, pohjaonginta ja täkyonginta eri muodoissaan.

Mies rannassa onkimassa kelaongella

Teleskooppivavalla ja kelaongella ongittaessa kalan tärppi näkyy kohosta. Jos koho uppoaa, lähtee liikkumaan sivulle tai nousee äkisti ylöspäin on aika nostaa vapaa ja tehdä tartutus.

Kohot voidaan jakaa seisovan veden kohoihin ja virtaavan veden kohoihin. Virtaavan veden kohon tunnistaa siitä, että sen levein eli kantavin osa on kohon yläosassa.
Koho tulee useimmissa tilanteissa painottaa niin, että vain kohon yläantenni näkyy. Tällöin kalan tuntema vastus on mahdollisimman pieni ja koho uppoaa helposti kalan napatessa.

Pohjaonginnassa kalan tärppi välittyy pohjaonkivavan kärjessä olevan värinäkärjen tai heilurikärjen kautta. Värinäkärki on selvästi yleisempi kuin heilurikärki. Lisää tieto pohjaonginnasta ja tärpin havaitsemisesta saat tältä videolta. Jos tärppiväli on pitkä, on tärpin ilmaisuun viisainta käyttää elektronista hälytintä.

Lähes kaikkia kalalajeja voi saada ongella. Tavallisimpia onkijan saaliskaloja ovat ahven, särki, lahna, sorva, kiiski, säyne, salakka, ruutana ja pasuri. Apua onkikalojen tunnistamiseen löytyy Särkikalojen tunnistaminen-oppaasta.

Täkyongella kalastaessa kohdelajeina ovat useimmiten hauki, ahven, kuha ja made, mutta saaliiksi voi saada myös muita petokaloja. Täkyongintaa voi harrastaa myös talvella, tällöin siitä käytetään usein nimitystä ismete.

Syötti valitaan tavoiteltavan lajin mukaan. Erilaiset madot eli lierot ovat hyviä syöttejä ja ne maistuvat useimmille onkikaloille. Petokaloja ongittaessa syöttinä kannattaa käyttää kuollutta kalaa tai kalan palaa. Täältä löydät lisää tietoa hyvistä syöteistä.

Maassamme järjestetää vuosittain lukuisa määrä onkikilpailuja. Voit osallistua vaikkapa vuorokauden kestävään Onki24-kilpailuun. Täältä löydät ohjeita ongintakilpailuun.

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Onkivinkkejä

Onkivinkkejä videoilla

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Lue lisää onginnasta

Sinun tulee hyväksyä markkinointi- ja tilastointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.